Ikäihmisten Suomi polarisoituu, kun toiset jäävät yksin ja toisille riittää seuraa. Lappeenrantalaiset Lauritsalan pojat tarjoavat hyvän esimerkin ikäihmisistä itsestään lähtevästä yhteisöllisyydestä, mutta myös julkinen sektori voisi tukea kehitystä.

Suomen väestö ikääntyy vauhdilla. Helsingin yliopiston uudelle sosiaalityön professorille Marjaana Seppäselle tämä tarkoittaa, ettei tutkittava ainakaan lopu. Seppänen on kiinnostunut erityisesti ikääntyneiden ihmisten yhteisöllisyydestä.

Yksi keskeinen tutkimuskohde on Lappeenrannassa vaikuttava Lauritsalan kauppalan poikien yhteisö. Väljästi organisoituneessa porukassa on satakunta 60–90-vuotiasta miestä. Joukko tapaa kerran kuussa yhteisen keskustelun merkeissä. Tilaisuuksissa on usein joku alustaja.

Lisäksi joukko antaa toisilleen naapuriapua esimerkiksi luomalla lunta tai järjestämällä kuljetuksia heikommin liikkuville.

Ikäihmisissä näkyy ihan samaa polarisoitumista kuin muussakin yhteiskunnassa

— Merkittävin anti vaikuttaisi kuitenkin olevan yhteisöllisyys, ei konkreettinen apu, Seppänen kertoo.

— Tapaamiset ehkäisevät syrjäytymistä. Ne luovat ilmapiiriä, jossa ”poikien” on helppo olla. Oleellista on yhteinen historia – mukaan otetaan vain väkeä, joka on asunut Lauritsalassa ennen sen liittämistä Lappeenrantaan vuonna 1967.

Tutkijana Seppästä kiinnostaa yhteisöllisyyden vaikutus ikääntyneiden hyvinvointiin ja erityisesti eriarvoistumiseen.

— Ikäihmisissä näkyy ihan samaa polarisoitumista kuin muussakin yhteiskunnassa, eli osalla menee yhä paremmin mutta toisilla heikommin. Yhteisöllisyydellä on tässä oma osansa – heikoimmin menee niillä, jotka syrjäytyvät omiin oloihinsa.

Sosiaalityön professori toivoisi sosiaalityön kääntävän katsettaan enemmän myös ikääntyneisiin.

— Tällä hetkellä sosiaalityössä keskitytään lähinnä työikäiseen väestöön. Sosiaalitoimi ei aina tunnista vanhusten syrjäytymistä kovinkaan tarkasti. Kuitenkin esimerkiksi liikkumisen tukeminen voisi madaltaa kynnystä osallistua Lauritsalan poikien kaltaisiin sosiaalisiin yhteisöihin.

Ikärakenteen muutos haastaa Helsingin yliopiston kehittämään vanhenemiseen liittyvää sosiaalitieteellistä opetusta ja tutkimusta. Seppänen katsoo jo tulevaan:

— Tiedekunta on juuri täyttämässä sosiaaligerontologian professuuria. Toivon, että yhdessä tulevan professorin kanssa voimme vahvistaa yliopiston toimintaa myös tällä alalla. 

 

Lue lisää Marjaana Seppäsen Liipola-tutkimuksesta ja lähiössä elävän vanhuksen ajatuksista Yliopisto-lehden artikkelista.
https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/terveys/vanhuus-kaupungissa