Kevät keikkuen tulevi, suvi suuta vääristellen: ruokavarastot alkavat ehtyä, nälkä horjuttaa jo. Satokausi siintää kuitenkin vasta raskaan ja epävarman työn takana seuraavassa syksyssä.
Epävarmuus ruuan riittävyydestä sai maataloudesta riippuvaisen kansan kiinnostumaan enteistä ja uskomuksista. Kevään taitekohdat, kuten laskiainen, pääsiäinen ja karjan laitumelle lasku, olivat niille otollista aikaa. Kanava tuonpuoleiseen oli avoinna.
Sittemmin kirkko antoi monille pakanallisille pyhille kristillisen merkityksen. Uskontotieteen dosentti Risto Pulkkisen mukaan lähetysohje kehotti korvaamaan pakanallisia juhlia kristillisillä jo 800-luvulta alkaen.
– Tapoja pyrittiin muuttamaan synkretismin avulla. Esikristillisille tavoille ja merkkipäiville annettiin kristillinen sisältö, vanhalle kulttipaikalle rakennettiin kirkko. Näin kansan ajateltiin hiljalleen kääntyvän kirkon huomaan. Tosiasiassa se ei ollut niin yksinkertaista.
Pellavat lasketaan pitkiksi
Laskiaisena lasketaan edelleen mäkeä, jotta kesällä vilja kasvaa hyvin ja pellava pitkäksi. Tällaisia uskomuksia kutsutaan samankaltaisuusmagiaksi.
– Naisten piti avata tukkansa ja harjata sitä, jotta pellavatkin sitten olisivat pitkiä ja hyvin irtoavia. Jos emäntä laski mäen paljaalla takapuolella, pellavista tuli erityisen hyviä, Risto Pulkkinen kertoo.
Jos laskiaisena pääsi aikaisin työhön ja sai aikaisin kaiken valmiiksi, sama tapahtui pitkin vuotta. Laskiaistiistaina ei saanut tehdä tulta tupaan, etteivät kärpäset vaivaisi kesällä, ja kehrätä ei sopinut tai lampaat saisivat pyörötaudin. Jokin pakanallinen juhla laskiaisenkin takaa saattaa löytyä: silloin syötyjen siansorkkien luut piti säilyttää ehjinä ja haudata kesän korvalla uhriksi metsänhaltialle.
Onnen määrä on vakio
Pääsiäisen merkitykset vaikuttavat Risto Pulkkisen mukaan syntyneen pääasiassa kristinuskon kautta. Pääsiäinen oli pelottavaa aikaa: jo laskiaisesta alkoi Kristuksen kärsimystie, ja pahat voimat, kuten elinkeino-onnea varastavat trullit, nousivat maan päälle odottamaan niitä kolmea päivää, joina Kristus oli poissa maailmasta. Kaikki taiat olivat erityisen tehokkaita. Lisäksi ruokavarastot olivat jo ehtymässä ja huoli selviytymisestä painoi.
Emännät saattoivat hiipiä naapurin navetoissa varastamassa onnea lypsämällä lehmiä tai jopa vahingoittamalla niitä. Viljelyllä ja karjaonnella oli keskeinen merkitys ihmisten selviytymisessä, joten elinkeinomagiaa niiden onnistumiseksi ei kaihdettu.
– Uskottiin, että onnea on olemassa vain rajallinen määrä ja sitä voidaan taikakonstein siirtää, kertoo Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistotutkija Juha Nirkko.
Työntekoa, torkkumista tai metelöintiä saatettiin paheksua. Kansa saatiin kuuliaiseksi uhkaamalla pyhäpäivän rikkojaa korkeampien voimien rangaistuksella.
Pääsiäisen valoisammat uskomukset liittyvät pääsiäissunnuntaihin ja Kristuksen ylösnousemukseen. Silloin katsottiin aurinkoa ohuen silkkikankaan läpi: mitä enemmän aurinko tanssi, sitä parempaa vuotta voitiin odottaa. Ja jos tuulenvire huljutti kangasta, aurinkohan tanssi.
Enteet kertovat sadosta
Agraariyhteiskunnassa erityisen tärkeitä taitekohtia olivat karjan lasku laitumelle sekä kylvön aloittaminen. Päivän säästä otettiin lukuisia enteitä tulevan sadon määrästä ja petojen aktiivisuudesta.
Erilaiset varaustoimet olivat tarpeen: karjaa saatettiin kuljettaa esim. naisen jalkojen välistä, jolloin naisen väki suojasi niitä. Laidun kierrettiin raudan kanssa tai merkittiin erityisen väekkäällä aineella, kuten pirunpaskalla (pahanhajuista hartsia) tai merenajolla (eltaantunutta hylkeenrasvaa). Risto Pulkkisen mukaan kyntötoimet aloitti isäntä itse, vasta saunoneena ja puhtaissa vaatteissa. Aloitus oli aina ratkaiseva.
– Hurskaat isännät kyntivät ensimmäiseksi ristinmerkin, pakanallisemmat viisikannan. Varman päälle pelaava isäntä teki kummatkin.
Kun agraari elämäntapa häviää, häviävät myös siihen liittyvät mielikuvat. Kaksi on kuitenkin aina ajankohtaisia: seksuaalisuus ja kuolema.
– Ne säilyttävät asemansa aikakaudesta riippumatta. Juhannuksena tehdään puolison löytämiseen liittyviä taikoja, puolitosissaan ainakin, ja pyhäinpäivään suhtaudutaan vakavasti, Pulkkinen kuvaa.
Aprillia?
Nykyisin vuoden taitteita leimaa enteiden kuuntelun sijaan karnevalistisuus. Vappu, juhannus ja kekriä korvaamaan asettunut pikkujouluaika tarjoavat Pulkkisen mukaan tilaisuuden päästää irti arjesta ja tavanomaisuudesta.
– Myös nykyihminen tarvitsee vuoden taitteita, hetkiä jolloin ajankulku katkeaa ja vallitsee ei-aika.
Meillä voi olla piintyneitä tapoja tai uskomuksia, joiden mukaan toimimme, koska se tuo turvallisuudentuntua tai koska niin on aina tehty.
– Uskomukset, toiveet ja ennakkoluulot ovat aina vaikuttaneet elämään. Enteet eivät välttämättä pidä paikkansa, mutta halu uskoa pysyy, Juha Nirkko luonnehtii.
Nirkon omiin kevätrutiineihin kuuluu mökillä käynti silloin kun on vielä lunta.
– Ehkä siihen liittyy alitajuinen uskomus siitä, että jotain menee pieleen jos mökille ei pääse ajoissa.
Omanlaistaan karnevaalia mahdollistava aprillipäivä on tunnettu jo 1800-luvulla. Sillä on kasvatettu lapsista ja hyväuskoisista harkitsevampia. Nirkko arvelee, että aprillipilat toimivat erityisen hyvin painetussa sanassa, koska media on lähtökohtaisesti totta.
– Toisaalta tässä totuuden jälkeisessä ajassa on aina aprillipäivä, Nirkko hymähtää.