Kansalliskirjasto avautuu kuun vaihteessa

23.2.2016
Kansalliskirjasto avataan pitkän remontin jälkeen tiistaina 1.3. Avajaisviikoilla Kansalliskirjastossa järjestetään monia erilaisia yleisötapahtumia.

Senaatintorin laidalla sijaitsevan kirjaston avaa Tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio tiistaina 1.3.2016 klo 12. Avajaispäivän seremonia on yleisölle avoin, mutta tilaan mahtuu rajallinen määrä vieraita.

Avajaisten yhteydessä Kansalliskirjasto käynnistää Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoteen tähtäävän Vuosisatamme verkkoon -kampanjan. Kampanjan tavoitteena on kutsua eri tahoja tukemaan Suomen historian verkkokirjaston rakentamista.  

Reilut kaksi vuotta huolellista korjaustyötä

Laajassa peruskorjauksessa on parannettu tilojen toimivuutta ja esteettömyyttä sekä uusittu talotekniikkaa. Korjaustyö on koskenut Carl Ludwig Engelin suunnittelemaa, vuonna 1845 käyttöön otettua päärakennusta, mutta myös vuonna 1906 valmistuneessa Rotunda-osassa on tehty toimenpiteitä. Korjaushankkeen aikana rakennuksen vesikatto ja keskikupolin pinnoitteet on uusittu ja Rotunda-osan julkisivu on saanut uuden entistä vaaleamman sävyn.

Sisätiloissa selkeästi näkyviä muutoksia ovat mm. lukusalien alkuperäisten oviaukkojen ja puulattioiden palauttaminen, eteistilojen kattomaalausten rekonstruointi sekä kalusteiden uusiminen. Kellarikerrokseen on rakennettu uudet naulakkotilat. Rakennushistoriallisesti arvokkaan kirjastorakennuksen peruskorjaus alkoi kesällä 2013 ja päättyi loppuvuodesta 2015.

Kaikille avoin kirjasto

Kansalliskirjastossa asiointi on nyt entistä sujuvampaa. Aineistoja voi palauttaa ja lainata itsepalveluautomaateilla ja kevään myötä myös kirjaston verkkoasiointia parannetaan. Verkossa voi tehdä tilauksia, tiedusteluja sekä varata henkilökohtaisen palveluajan.

Uudistuneessa kirjastossa on erityisesti huomioitu tutkijat. Eteläsali on kalustettu tutkijoiden työtilaksi ja varattavien tutkijapaikkojen haku on käynnistynyt muutama viikko sitten. Kirjastossa on entistä laajemmin esillä lähdeaineistoja ja uutuuskirjallisuutta, ja avokokoelma on jaettu tieteenalakokonaisuuksiksi.

Suojeltu arvorakennus

Kansalliskirjaston rakennuksella on huomattava valtakunnallinen merkitys ja kaupunkikuvallinen arvo ja kirjastorakennus on suojeltu rakennussuojelulain nojalla.

Korjaushanke on toteutettu tiiviissä yhteistyössä Museoviraston ja muiden asiantuntijoiden kanssa. Kiinteistö on Helsingin yliopiston rahastojen omistuksessa, ja rakennuttamisesta vastasi Helsingin yliopiston Tila- ja kiinteistökeskus. Kohteen pääsuunnittelijana toimi Pauno Narjus / LPR-arkkitehdit Oy ja projektinjohtourakoitsijana NCC Rakennus Oy. Korjaushankkeen budjetti oli noin 19 miljoonaa euroa (alv 0).

Kutsu tiedotusvälineille

Tiedotusvälineiden edustajat ovat tervetulleita seuraamaan avajaistilaisuutta Kansalliskirjaston Kupolisalissa 1.3.2016 klo 12 alkaen. Pyydämme huomioimaan, että tilaan mahtuu rajallinen määrä osallistujia.

Lehdistökuvat
https://www.flickr.com/photos/natlibfi/albums/72157664279623970

 

*******************************

Avajaisviikkojen ohjelma (tapahtumiin vapaa pääsy)

Tiistai 1.3.
klo 12 Avajaiset Kansalliskirjaston Kupolisalissa, Unioninkatu 36
Avaamme myös Galleriassa näyttelyn Kirjaseikkailuja, Kansalliskirjasto 375 vuotta. Näyttely avoinna 26.8. saakka.

klo 18 Kupolisali soi -konsertti.
Länsi-Helsingin kamariorkesteri, johtaa Olli Vartiainen, solistina Minna Pensola, viulu.

Keskiviikko 2.3.
klo 12 opastettu kierros Engel päärakennuksessa. Ryhmän koko maksimissaan 25 henkilöä, mahdollisuus ennakkoilmoittautumiseen osoitteessa kk-opastukset@helsinki.fi.

klo 16 Kirjaseikkailuja-näyttelyn esittelykierros Galleriassa (pohjakerros), esittelijänä tutkija Rainer Knapas. Ryhmän koko maksimissaan 25 henkilöä, mahdollisuus ennakkoilmoittautumiseen osoitteessa kk-opastukset@helsinki.fi.

Torstai 3.3.
klo 12 opastettu kierros Engel päärakennuksessa. Ryhmän koko maksimissaan 25 henkilöä, mahdollisuus ennakkoilmoittautumiseen osoitteessa kk-opastukset@helsinki.fi.

klo 16 Kirjaseikkailuja-näyttelyn esittelykierros Galleriassa (pohjakerros), esittelijänä tutkija Rainer Knapas. Ryhmän koko maksimissaan 25 henkilöä, mahdollisuus ennakkoilmoittautumiseen osoitteessa kk-opastukset@helsinki.fi.

Perjantai 4.3.
klo 12 opastettu kierros Engel päärakennuksessa. Ryhmän koko maksimissaan 25 henkilöä, mahdollisuus ennakkoilmoittautumiseen osoitteessa kk-opastukset@helsinki.fi.

klo 16 Kirjaseikkailuja-näyttelyn esittelykierros Galleriassa (pohjakerros), esittelijänä tutkija Rainer Knapas. Ryhmän koko maksimissaan 25 henkilöä, mahdollisuus ennakkoilmoittautumiseen osoitteessa kk-opastukset@helsinki.fi.

Lauantai 5.3.
klo 14 Koti-ikävä Berliiniin. Carl Ludwig Engelin kirjeitä ja musiikkia matkan varrelta
Ohjelmakokonaisuuden suunnittelu ja piano: Marja Rumpunen
Tekstiosuudet: Kristoffer Möller
Huilu: Erica Nygård
Alttoviulu: Torsten Tiebout
Yhteistyössä Aue-Säätiön kanssa

Keskiviikko 9.3.
Avaamme Rotundassa näyttelyn Ajatus ja julistus, Georg Henrik von Wright, 100 vuotta syntymästä. Näyttely avoinna 26.8.2016 saakka.

klo 17 Luento, Kupolisali: Dosentti Anssi Korhonen: Logiikka ja Totuus / Professori Eerik Lagerspetz: Oikeusfilosofia (Georg Henrik von Wrightin filosofiaa -luentosarja, osa 1/4)
 

*******************************

Kulttuurikalenteri kevät 2016

Kirjaston tilojen kuvaukset tiedotusvälineille
Viestintäpäällikkö Katri Nissilä, Kansalliskirjasto
puh. 050 336 9052
katri.nissila (at) helsinki.fi

Lisätietoja avajaisista
Viestintäpäällikkö Katri Nissilä, Kansalliskirjasto
puh. 050-336 9052
katri.nissila (at) helsinki.fi

Lisätietoja korjaushankkeesta
Johtaja Dorrit Gustafsson, Hallinto- ja kehittämispalvelut, Kansalliskirjasto
puh. 050-3023500

Yliarkkitehti Eija Vuori, Helsingin yliopisto, Tila- ja kiinteistökeskus
puh. 050-5638023

Peruskorjauksen pääsuunnittelija, arkkitehti Pauno Narjus, LPR-arkkitehdit oy
puh. 040-5845025

Lue lisää aiheesta: Kieli & kulttuuri