Kalevala ja kalevalaisuus ovat yhä poliittisia työkaluja

27.2.2019
Kalevalaisuuden ajatellaan olevan jotakin aitoa ja muinaista, ja sen nähdään edustavan ristiriidatta yhtenäistä suomalaista kulttuuria. Kalevalaisuuteen liitetään yhä samanlaisia merkityksiä kuin 1800-luvulla Kalevala-eepokseen. Viime aikoina suomalaisen muinaisuuden ihailuun on tullut uusia sävyjä, esimerkiksi Gallen-Kallelan Aino-tarun #metoo-kritiikin kautta.

Kalevalaa on sen synnystä lähtien tulkittu kansallisena myyttinä, kertomuksena suomalaisuudesta ja suomalaisten historiasta, kielestä ja alkuperästä. Eepoksen luoja Elias Lönnrot korosti itsekin Kalevalan merkitystä suomalaisuudelle ja suomen kielelle, ja aiheesta on keskusteltu jatkuvasti 1800-luvun puolivälistä lähtien. Usein on nostettu esiin eepoksen välillinen vaikutus identiteetti- ja kielipolitiikkaan. Onkin kiistatonta, että Kalevala on osallistunut suomalaisuuden luomiseen, niin paljon siitä on tehty taiteellisia sovituksia ja rituaalisia toistoja. Se on antanut symbolit ja kertomukset, joiden pohjalta esittää ja muotoilla kansallista historiaa, eetosta ja kieltä.

Monelle itse Kalevala teoksena on etäinen, mutta siihen liittyvät merkitykset sitäkin tärkeämpiä. Suomessa on edelleen tapana puhua ”kalevalaisuudesta”. Sillä viitataan yleisesti ideoihin ja mielikuviin, jotka tulkitaan Kalevalasta nouseviksi tai jotka jollakin tavalla heijastavat sen estetiikkaa, arvoja tai kieltä. Nykyään kalevalaisuudella tarkoitetaan yleiskielessä kaikkea vanhaa, leimallisesti suomalaiseksi miellettyä. Puhutaan esimerkiksi kalevalaisesta kansasta, luontosuhteesta ja jäsenkorjauksesta. Kalevalaisina voidaan pitää taideteoksia, käsitöitä, maisemia, rakennuksia ja jopa sisun käsitettä. Kalevalaiseksi määrittäminen on ideologisesti latautunut teko, jolla määritellään suomalaisuuden ideaa.

Usein varsin yksioikoisten kalevalaisuuteen liitettyjen mielikuvien taustalla on ylirajainen, moniääninen ja konfliktien leimaama kulttuurinen todellisuus. Niin 1800-luvulla kuin 2010-luvun Suomessakin Kalevala ja kalevalaiseksi määrittäminen ovat poliittisia työkaluja, joiden avulla luodaan muun muassa eroja meidän ja muiden välille.

Viime aikoina kalevalaisuuteen liittyvään suomalaisen muinaisuuden ihailuun on tullut myös uusia sävyjä. 2010-luvun keskustelujen poliittisuudesta hyvä esimerkki on Gallen-Kallelan Aino-tarun tulkinta #metoo-kampanjan näkökulmasta, jossa Lönnrotin runoa ja yli sata vuotta vanhaa maalausta suomittiin seksismistä ja seksuaalisen ahdistelun esille tuomisesta.

”Omistajuus, kieli, kulttuuriperintö – Kansanrunousideologiat Suomen, Karjalan tasavallan ja Viron alueilla” -tutkimusprojektissa tarkastellaan kriittisesti Kalevalaan, kalevalaisuuteen ja näiden suomalaisuuteen liittyvien ajatusten syntyä ja kiertelyä yhteiskunnassa.

Yhteydenotot:
Heidi Haapoja-Mäkelä
heidi.haapoja-makela@helsinki.fi
p. 0415405321