Missä muodossa Pyhä Mikael ilmestyi sinulle?
”En nähnyt kruunua, en tiedä mitään hänen puvustaan.”
Oliko hän alaston?
”Luuletteko ettei Jumalalla ole millä vaatettaa hänet?”
Oliko hänellä tukka?
”Miksi se olisi leikattu pois? En ole nähnyt Pyhää Mikaelia Crotoyn linnasta lähdettyäni. En näe häntä usein. En tiedä, onko hänellä tukka.”
Tämä sananvaihto käytiin keväällä 1431 Rouenin linnassa, nykyisessä Pohjois-Ranskassa. Paikalla kuulustelussa olivat piispa, joukko virkamiehiä ja oppineita sekä syytetty, lukutaidoton 19-vuotias nuori nainen. Hän kirjoitti nimensä muodossa Jehanne, mutta nykyisin hänet tunnetaan nimellä Jeanne d’Arc.
Jeanne näki näkyjä, joissa pyhimykset kehottivat häntä vapauttamaan Ranskan englantilaisten ikeestä. Näkyjen jälkeen Jeanne oli matkustanut kruununperijä Kaarle VII:n luo, kertonut saamistaan viesteistä ja auttanut ranskalaiset voittoon Orléansin piirityksessä. Pian sen jälkeen Kaarle kruunautti itsensä Ranskan kuninkaaksi, kuten Jeannen ilmestyksissä oli kehotettu.
HENGENNOSTATTAJA
Myöhemmin Jeanne jäi burgundilaisten vangiksi, myytiin englantilaisille ja kuljetettiin Rouenin kaupunkiin. Häntä vastaan alkoi yksi maailmanhistorian tunnetuimmista oikeudenkäynneistä.
Jeannesta oli ehtinyt tulla Euroopassa kuuluisa, ja hän herätti levottomuutta poliittisessa valtapelissä. Niinpä Jeannea ei syytetty maallisessa vaan kirkollisessa tuomioistuimessa.
— Jeanne d’Arcin vaikutusvalta piti tehdä tyhjäksi. Kun maine perustui näkyihin, joiden mukaan Jumala on hänen puolellaan, tarvittiin kirkollista valtaa, käytännöllisen teologian professori Jyrki Knuutila Helsingin yliopistosta kertoo.
Sotalakien perusteella Jeannea ei olisi voitukaan tuomita, sillä Jeanne osallistui sotatoimiin vain hengennostattajana. Hänelle annettiin haarniska ja miekka, mutta hän ei hutkinut sillä vastustajia. Hän taisteli sanoin, koska katsoi Sanan puhuvan kauttaan.
ENGLANTI TAHTOI TUOMION
Katolisella kirkolla oli oma oikeusjärjestelmänsä, kanoninen oikeus, jolla oli oma säädöskokoelmansa ja oikeudenkäyntimenettelynsä. Se tutki muun muassa harhaoppisuutta eli kerettiläisyyttä.
Oikeudenkäyntiä johti piispa Pierre Cauchon, johon englantilaiset luottivat.
— Politiikka näkyi oikeudenkäynnin takana: Englanti halusi ranskalaisilta kirkonmiehiltä langettavan tuomion ja oli valmis venyttämään kanonisen oikeuden rajoja, Knuutila huomauttaa.
Jeannelle esitettiin yksilöityjä syytöksiä ja hän sai vastata niihin, mutta hänellä ei ollut omaa oikeudellista neuvonantajaa, mikä rikkoi kanonisen oikeuden periaatteita.
Oikeudenkäynnissä oli mukana myös inkvisitio, edustajanaan harhaoppiasioiden apulaisinkvisiittori Jean Lemaître.
— Protestanttisessa kulttuuripiirissä kasvaneilla on usein sellainen käsitys, että inkvisitio oli hämäräperäinen munkkien kidutusorganisaatio. Se pitänee osin paikkansa, mutta inkvisition todellinen tarkoitus oli katsoa, olivatko syytökset ja puolustus kirkon oppien mukaisia, Knuutila selittää.
Lemaître ilmeisesti pakotettiin oikeudenkäyntiin mukaan.
MILTÄ PYHIMYS NÄYTTI?
Jeanne d’Arcilta kyseltiin paljon näkyjen pyhimyksistä, varsinkin vaatteista ja kruunuista.
— Jos pyhimykset olisivat olleet aivan erinäköisiä kuin vallitsevan mielikuvan mukaan, siis Jeannen omia tulkintoja, se olisi varmasti ollut ongelma. Ne olivat kuitenkin opin mukaisia. Näin jälkikäteen ajateltuna hän kuvasi pyhimykset kuten ne on kuvattu kirkkotaiteessa, Knuutila toteaa.
Jeannelle esitetyistä kysymyksistä voidaan päätellä, millaisen harhaoppiepäilyn perässä kuulustelijat kulloinkin olivat. Jeanne itse tuskin osasi sitä arvata. Hän ei varmaankaan tiennyt, mitkä yksityiskohdat olivat epäilyttäviä.
Pyhimysten näkemistä ei 1400-luvulla pidetty sinänsä vaarallisena eikä outona.
— Elämään kuului, että pyhimys saattoi ilmestyä. Ne koettiin täytenä totena. Se oli luonnollinen osa katolista kansanuskoa ja kirkon hyväksymää.
LIIAN OMAVALTAINEN?
Vuotta aikaisemmin Pariisissa oli tuomittu poltettavaksi nainen, joka kertoi Jumalan ilmestyneen hänelle valkoiseen kaapuun pukeutuneena ja puhelleen niin kuin ystävä juttelee toiselle. Tätä pidettiin harhaoppisena: Jumalan ei ajateltu esiintyvän ihmisen hahmossa.
Jeannen kertomuksissa ei kuitenkaan ollut mitään yhtä selvästi harhaoppista. Teologisiin kysymyksiin Jeanne vastasi varsin taitavasti.
— Oikeudessa ei pystytty osoittamaan suurta kirkon oppiin liittyvää rikettä, ei mitään, mistä tuomita kuolemaan.
Tosin eräässä mielessä Jeanne oli liiaksi individualisti.
— Ainut mistä häntä saatettiin syyttää, oli se, että hän tulkitsi näkyjä omavaltaisesti. Hänen olisi pitänyt kysyä kirkon suunnalta, mitä hänen saamansa ilmoitus tarkoitti.
Jeanne myös asettui kirkollisen tuomiovallan yläpuolelle kertoessaan olevansa uskollisempi saamilleen ilmoituksille kuin kirkolle.
KOHTALOKAS MIEHEN ASU
Jeanne ei saanut suoraa kuolemantuomiota. Kun tuomiota luettiin, siihen sisällytettiin kanonisen oikeuden mukainen viimeinen mahdollisuus perua kaikki, välttää kuolemantuomio ja viettää loppuelämä vankeudessa. Jeanne käytti tämän mahdollisuuden.
Englantilaiset eivät pitäneet käänteestä. Seuraavaksi käytettiin toista konstia.
Jeanne oli julkisen uransa aikana pukeutunut usein miesten vaatteisiin. Se oli tuohon aikaan kiellettyä. Miehen vaatteisiin pukeutuminen oli vakava rike, jonka katsottiin sekoittavan sukupuolia Jumalan luomisjärjestyksen vastaisesti.
Vankilassa Jeanne kuitenkin pukeutui miesten vaatteisiin, vaikka oli peruutuksessaan luvannut toisin. Todennäköinen syy oli se, että miesten vaatteet tekivät raiskaamisen vaikeammaksi.
Myöhemmin on myös kerrottu, että vartijat varastivat yöllä naisten vaatteet.
— Kanonisessa oikeudessa lukee, että jos olosuhteet niin vaativat, nainen voi pukeutua mieheksi juuri esimerkiksi raiskauksen pelossa. Tätä ei kuitenkaan otettu Jeannen tapauksessa huomioon, Knuutila toteaa.
Kirkollisten sääntöjen mukaan Jeannen vanginvartijoina olisi pitänyt olla nunnia, ei suinkaan englantilaisia sotilaita.
MAINEENPALAUTUS
Saamassaan toisessa tuomiossa Jeanne d’Arc määrättiin ”luovutettavaksi maalliselle viranomaiselle saatanallisena, kirkosta erotettuna, harhaopin saastuttamana, jotta et turmelisi muita kristittyjä”.
Jeanne poltettiin Rouenin torilla kansanjoukkojen edessä. Viimeisinä sanoinaan hän huusi ”Jeesus, Jeesus, Jeesus!”.
Englantilaiset saivat mitä tahtoivat, mutta nuorena kuollut Jeanne jäi silti elämään. Oikeuttakin hän sai, tosin vasta kuoleman jälkeen: hänen maineensa puhdistettiin runsaat 20 vuotta myöhemmin uudessa oikeudenkäynnissä.
Tuolloin vedottiin juuri siihen, että miesten vaatteiden käyttö johtui käytännön pakosta.
Kuinka Jeannesta tuli pyhimys?
Syrjäisestä kylästä lähtenyt, asiaansa uskonut nuori nainen on vuosisatojen aikana saanut useita kutsumanimiä. Hänen nimekseen vakiintui historiankirjoituksessa Jeanne d’Arc, ja häntä alettiin kutsua Orléansin neitsyeksi.
Lopulta hänestä tuli yksi Ranskan yhdeksästä suojeluspyhimyksestä, pyhä Jeanne.
Jeanne d’Arcin arvo alkoi nousta 1800-luvulla. Muodollinen kanonisointiprosessi alkoi vuonna 1894, vuonna 1909 Jeanne julistettiin autuaaksi ja vuonna 1920 pyhimykseksi.
Hän on paitsi Ranskan myös muun muassa marttyyrien, vankien ja sotilaiden suojelupyhimys.
Jyrki Knuutila arvioi kansallisromanttisen hengen vaikuttaneen kanonisointiin.
— Eri maissa nostettiin menneisyydestä henkilöitä, joilla voitiin perustella kansallista jatkuvuutta.
Myös Ranskan ja Preussin välinen sota 1870–71 teki isänmaallisesta taisteluhengen nostattajasta merkittävämmän.
Toisin kuin katolinen kirkko, Suomen evankelis-luterilainen kirkko ei julista ihmisiä pyhimyksiksi.
— Luterilaisuuden näkökulmasta pyhimykset ovat vain esimerkillisiä ihmisiä, eivät sen enempää, Knuutila toteaa.
Artikkeli on ilmestynyt Yliopisto-lehden numerossa Y/10/18.