Historiaa vailla päätä ja häntää

14.3.2016
"Osoittamalla, mitä tiede ei ole, Koskinen kirkastaa, mitä tiede on", kirjoittaa Antti Kivimäki.

Kirja-arvio on julkaistu Yliopisto-lehden numerossa Y/01/16. Villi Suomen historia voitti 14.3.2016 Vuoden tiedekirja -palkinnon.

Iliaassa ja Odysseiassa seilattiin Itämerellä, ja kuulu Troijan sota käytiin Kiskon Toijassa. Pohjoisen ilmaston viiletessä sankareiden jälkeläiset purjehtivat Egeanmerelle mutta suomalainen kantakoti jäi elämään helleenisessä kansanperinteessä. Vai millä muuten selittyisi kielellinen yhteys Lesbos–Espoo?

Vai ehkä sittenkin toisin päin?

Kalevalan tapahtumathan sijoittuvat Välimerelle. Kalevalaisten Saari on oikeasti Kreeta, josta katsottuna Manner-Kreikka lumisateineen on hyinen Pohjola.

Jopa muinaisen Egyptin faaraot olivat alkujaan suomalaisia, ja Egypti juontuu supisuomalaisesta paikannimestä Äijäkupittaa.

Yllä mainitut teoriat ovat tietenkin hölynpölyä. Villissä Suomen historiassa tieteenfilosofi Inkeri Koskinen listaa laajasti näennäistieteellisiä teorioita Suomen menneisyydestä.

Näennäishistorioitsijoiden hykerryttävän friikkigallerioinnin lomassa Koskinen vakavoituu ja osoittaa, miksi näennäishistoriat eivät voi olla totta. Samalla hän pedagogin elkein kertoo lukijalle metodologisia eroja tieteen ja näennäistieteen välillä, mikä sikäli on perusteltua, että harva lienee kaikkien alojen asiantuntija filosofiasta mitokondrio-DNA:han.

Osoittamalla, mitä tiede ei ole, Koskinen kirkastaa, mitä tiede on.

Näennäishistorioitsijat eivät sulata sattumaa selitykseksi. Sinnikkäällä kaivamisella tai mielikuvituksella kyllä löytyy samankuuloisia sanoja tai paikannimiä vaikka minkä kahden kielen välillä: Geneve–Jännevesi, Sudan–Sydänmaa, Eurooppa-Äyräpää.

Näennäistieteilijöitä kalvaa epäluulo tieteellistä metodia kohtaan. He näkevät salaliiton: tutkijat jatkavat ruotsalaisten valloittajien jäljissä peittämällä ja vaikenemalla Suomen suuren muinaishistorian kulttuurikansana ja kulttuurikansojen esi-isinä.

Väite on epälooginen, koska myös akateeminen historiankirjoituksemme on vetänyt välillä härskisti kotiinpäin. Toisaalta logiikka ei muutenkaan kuulu näennäishistorioitsijoiden vahvuuksiin.

Myytti Suomen todellisen muinaishistorian pimittämisestä elää sitkeästi, ja Koskinen havainnoi tässä tapahtuneen viime vuosina jonkinlaista renessanssia.

Lue lisää aiheesta: Kieli & kulttuuri