Avoin verkkokurssi opettaa suomen alkeita

Marraskuun 2015 lopussa avattu suomen kielen verkkokurssi opettaa tekstein, dialogein ja harjoituksin perussanastoa ja kielioppia aloittelijoille – vaihto-opiskelijoista turvapaikanhakijoihin.

Kaikille avoin A Taste of Finnish -verkkokurssi on suunnattu pääasiassa Suomeen saapuville yliopisto-opiskelijoille, mutta avoimena ja ilmaisena se sopii myös turvapaikanhakijoiden tai Suomeen töiden vuoksi muuttavien ensimmäiseksi kosketukseksi uuden maan kieleen.

– Verkkokurssia lähdettiin rakentamaan vaihto-opiskelijoille, jotta he voisivat jo ennen Suomeen saapumistaan opetella suomen kielen alkeet kotimaassaan, kertoo kurssimateriaalia yhdessä lehtori Leila Whiten kanssa tehnyt yliopisto-opettaja Taija Udd.

Vastaavan tasoiset verkkokurssit ovat usein joko maksullisia tai avoimia vain rajatulle käyttäjäryhmälle, mutta pedagogisesti laadukas A Taste of Finnish tähtää erityisesti saavutettavuuteen.

– Halusimme jakaa oppimateriaalin vapaasti verkossa, jotta mahdollisimman moni hyötyisi siitä, kertoo Udd.

Suomen kielen, suomalais-ugrilaisten ja pohjoismaisten kielten ja kirjallisuuksien laitoksella kehitetty kurssi pitää sisällään kymmenen suomen kielen perussanastoa käsittelevää oppituntia, joilla opitaan muun muassa esittäytymään, asioimaan kahvilassa ja kertomaan vapaa-ajan vietosta. Tunneilla tutustutaan myös suomen kielen ääntämiseen ja kielioppiin.

– Opiskelija voi käydä verkkokurssin täysin omatoimisesti, tai käyttää sitä esimerkiksi auttavana työkaluna lähiopetusta sisältävän kurssin yhteydessä, Udd sanoo.

A Taste of Finnish -kurssin lisäksi yliopistolla on syntynyt syksyn aikana myös muita suomen kielen opiskelua helpottavia hankkeita. Yliopistonlehtori Maria Ahlholm opettajankoulutuslaitokselta on kehittänyt yhdessä opiskelijoidensa ja muiden vapaaehtoisten kanssa Suomen kieli sanoo tervetuloa -verkkosivuston, jonka avulla kuka tahansa voi opettaa suomen alkeita turvapaikanhakijoille.

Koneen Säätiö myönsi Ahlholmin hankkeelle  21 100 euron apurahan tieteen yleistajuistamisesta. Hankkeessa ovat Helsingin yliopiston lisäksi mukana Kirkon ulkomaanavun Opettajat ilman rajoja -verkosto sekä Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskus.

A Taste of Finnish -kurssin osalta tulevaisuus on toistaiseksi auki, mutta tekijät ovat pohtineet muun muassa sivuston laajentamista käsittämään myös puhekielisiä ilmaisuja ja vuorovaikutuksen lisäämistä esimerkiksi palautettavien tehtävien muodossa.

– Juuri nyt huokaisemme kuitenkin helpotuksesta suuren työrupeaman jälkeen ja odotamme mielenkiinnolla tulevia käyttäjäkokemuksia, Udd sanoo.

A Taste of Finnish -verkkokurssi

Suomen kieli sanoo tervetuloa -sivusto

”Yliopisto auttaa turvapaikanhakijoita”

”Uusi verkkosivusto auttaa opettamaan suomea ulkomaalaisille”