Emeritusprofessori Paavo Castrén kulki pitkän tien Pielavedeltä Pompejiin. Tulivuorenpurkauksen peittämä kaupunki on paras ikkunamme antiikin arkeen.

Paahtopaistileipä on lopussa Café Aallosta. Tämä harmittaa Paavo Castrénia. Akateemisen kirjakaupan kahvila on hänen vakiopaikkansa ja hänen vakiotilauksensa on paahtopaistileipä ja lasillinen kuivaa valkoviiniä.

Nyt klassillisen filologian emeritusprofessori tyytyy lohipiirakkaan.

Syynä saattaa olla ajankohta. Tapaamme Castrénin kanssa iltapäivällä, mutta yleensä hän käy täällä jo ennen puoltapäivää. Silloin kahvilassa kokoontuu joukko Helsingissä asuvia italialaisia, joiden seurassa Castrén on viihtynyt jo vuosia.

— Keskustelemme ja vaihdamme kuulumisia. Annan aina uusimman kirjani luettavaksi ja vastineeksi yksi tutuistani etsii minulle kiinnostavia teoksia Etelä-Euroopan antikvariaateista, Castrén kertoo.

Italiaan Castrén ihastui 1960-luvun alussa, tarkemmin vuonna 1961, jolloin hän pääsi maisterivaiheen opiskelijana professori Veikko Väänäsen vetämälle kurssille Roomaan. Suomen Rooman-instituutti, Villa Lante, oli merkittävä paikka nuorelle miehelle.

— Ne olivat elämäni tärkeimmät kolme kuukautta. Kiersimme arkistoja ja museoita. Minulle selvisi, että tätä minä haluan työkseni tehdä.

Nuorempana Castrén oli haaveillut diplomaatin urasta. Kirkkoherran poika Pielavedeltä oli seurannut veljiensä esimerkkiä ja lähtenyt opiskelemaan Helsingin yliopistoon. Yksi veljistä oli lukenut papiksi, joten Paavo sai valita alansa vapaasti.

Aluksi Castrén luki pääaineenaan saksaa, mutta antiikki vei mukanaan. Melko pian hän itse jo opetti yliopistolla latinaa.

TERVEISET SECUNDUKSELTA

Paavo Castrén palasi uudelleen Villa Lanteen, tällä kertaa tutkijan roolissa. Aikansa graffitit, Rooman Palatium-kukkulan Tiberiuksen palatsin raunioiden seinäkirjoitukset, veivät mennessään.

Tunnen vieläkin nivelissäni loputtoman kylmät ja kosteat päivät Palatiumissa.

— Sinne on raaputettu kaikkea mahdollista: ostoslistoja, terveisiä ja toivotuksia, hintoja, rakkaudentunnustuksia, taidetta, Castrén luettelee.

— Antiikin Roomassa ei ollut paperia. Siksi oli luontevaa kirjoittaa seinälle.

Tutkimustyö vaati myös itseopiskelua. Castrén opiskeli yhdessä kollegojensa, muun muassa Heikki Solinin, kanssa erilaiset kopioinnin tekniikat. He oppivat kopio- ja imupaperin käytön kirjoista lukemiensa kuvausten pohjalta.

Mielikuva hehkuvan lämpimästä Roomasta ei ole aina oikea, ei ainakaan talvella raunioiden keskellä.

— Tunnen vieläkin nivelissäni loputtoman kylmät ja kosteat päivät Palatiumissa.

Castrénin löydöistä suosituimmaksi on vuosien mittaan noussut keisari Neroa esittänyt aikalaispiirros, jota on toisteltu useissa julkaisuissa. Hänen oma suosikkinsa on silti toivotus vuosisatojen takaa: Secundus Castrensibus salutem eli Secundukselta terveisiä Castrénsiksille.

Vuosikymmeniä myöhemmin professori itse hieman hymähtää työlleen seinäkirjoitusten parissa.

— Jälkikäteen ajateltuna ajan olisi ehkä voinut käyttää paremminkin.

AIKAKAPSELIN VAIKEUDET

Tunnetuimmat tutkimuksensa Castrén teki kuitenkin Pompejissa. Vuonna 79 tulivuoren purkauksen alle jäänyt kaupunki on eräänlainen aikakapseli antiikin maailmaan — ja monien arkeologien unelmakohde.

Se oli kuin mafiamenininkiä.

Sinne pääsy ei 1960–70-luvun taitteessa ollut helppoa. Muinaiskaupungin tutkimus oli tiukasti luvanvaraista ja paikallisten käsissä. Hautausmaa, josta Castrén oli kiinnostunut, oli luvattu paikallisen tutkijan kartoitettavaksi. Muilla ei ollut sinne asiaa.

— Se oli kuin mafiamenininkiä. Niin sanottu tutkija ei kyennyt työhön ja lopulta kuoli, mutta tälläkään ei ollut merkitystä. Mikään järkiperustelu ei tehonnut.

Castrén tunsi onnekseen Napolin yliopiston kreikan kielen professorin, jolla oli sananvaltaa.

— Eräänä lauantaina sain sitten häneltä viestin, että maanantaiaamuna pitäisi olla Pompejissa, niin saisin paremman vastaanoton.

Tässä oli kuitenkin ongelma. Castrénilla oli käteistä vain viikonlopun ruokatarpeisiin, ja pankki aukeasi vasta maanantaiaamuna. Millä hän maksaisi matkan ja majoituksen?

— Vuonna 1970 pulma oli todellinen. Ei ollut kortteja, vain käteinen kävi, ja sitä ei uskaltanut varkauksien pelossa pitää mukana paljoakaan. Lainasin rahaa tuttavilta ja lopulta sain tarpeeksi kasaan. Matka onnistui.

JÄMÄKKÄ PÄÄTTÄJÄ

Näin Castrén pääsi aloittamaan väitöstutkimuksensa Pompejin roomalaisen ajan paikallispolitiikasta. Tutkimusjakso oli noin 160 vuotta, Pompejin liittämisestä osaksi Rooman valtakuntaa vuonna 80 eKr. aina kaupungin tuhoutumiseen asti.

Pompejissa pidettiin vaalit joka vuosi. Niissä valittiin kaksi kaupunginjohtajaa ja kaksi apulaiskaupunginjohtajaa.

Tutkimalla hautakiviä, julkisten rakennusten julkisivuihin kirjoitettuja tietoja, seiniin maalattuja vaalimainoksia ja taloista löytyneitä vahatauluja Castrén pääsi varsin hyvin vihille aikansa kunnanisistä. Hän kokosi kuvan siitä, keitä minäkin vuonna oli ollut ehdolla ja kuinka päättäjät olivat vaihtuneet. Näin saattoi seurata, ketkä yksilöt tai mitkä suvut hallitsivat kaupunkia ajanlaskun alussa.

Kattava tutkimus loi tukevan kehikon myöhemmälle tutkimukselle. Siitä voi edelleen olla tyytyväinen, Castrén toteaa.

Keskushallinnolta tulevien määräysten mielekkyys askarrutti.

— Sain selville yli 60 prosenttia kaikista Pompejissa virkaa pitäneistä. Se on erittäin hyvä tulos. Usein menneitä asioita joudutaan päättelemään paljon pienemmän, alle 10 prosentin otoksen perusteella.

Kuntapolitiikan ja vaalikamppailun teemat olivat vuoden nolla paikkeilla suunnilleen samoja kuin nytkin. Talouden ailahtelut huolestuttivat ja keskushallinnolta Roomasta tulevien määräysten toimeenpano ja mielekkyys askarruttivat.

Tässä tulee jämäkkä poliitikko, joka laittaa asiat kuntoon!

— Tärkein vaalilause on väittää, että julkisia varoja on käytetty vääriin kohteisiin tai osaamattomasti. Toinen iskulause on, että tässä tulee uusi, jämäkkä poliitikko, joka laittaa asiat kuntoon.

Kuntapolitiikasta Castrénilla on myös käytännön kokemusta. Hän istui 1990-luvulla kolme kautta kotikaupunkinsa Kauniaisten kaupunginvaltuustossa vihreiden edustajana.

— Kyllähän sitä vähän ihmeteltiin, mutta valtuustotyö oli erittäin kiinnostavaa. Saatoin aina perustella, että ala on omaani, kun kerran väittelinkin kunnallispolitiikasta.

SUOMEN IHME

Castrénin väitöskirja sai aikanaan paljon huomiota. Itse hän kuitenkin näkee sen osana suomalaisen antiikin tutkimuksen hyvää traditiota.

— Meidän tutkimuksemme on ollut vuosikymmenestä toiseen erittäin korkeatasoista. Italiassa ihmetellään, miten pohjoisesta tulevat opiskelijat, joiden kotimaassa aitoihin aineistoihin ei voi tutustua edes museoissa, voivat kerta toisensa jälkeen nousta kärkeen niin nopeasti, Castrén iloitsee.

Yksi syy on vahva traditio.

— Antiikin tutkimus ja filologia on meillä aina saanut arvioinneissa huippupisteet. Olemme pärjänneet, vaikka arvoamme ei yliopistolla ole aina ymmärretty. Organisaatio on ollut vuodesta 1975 jatkuvassa muutoksessa, ilman että kukaan kysyi meiltä muutosten tarpeellisuudesta, Castrén huomauttaa.

Toinen syy ovat keskeisille paikoille Roomaan ja Ateenaan perustetut instituutit. Ne ovat Castrénin mukaan tehokkaita, sopivan pieniä jatkokoulutuspaikkoja.

Kun kukaan ei puhu suomea, kielitaito kehittyy.

— Niissä on pakko tehdä yhteistyötä ja hakea yhteyksiä. Kun kukaan muu kaupungissa ei puhu suomea, kielitaito kehittyy väkisinkin.

Hän itse muistelee Rooman kansainvälistä tutkijayhteisöä elämänsä kovimpana kouluna. Omia tuloksia piti esitellä ja puolustaa vieraalla kielellä tiukalta kritiikiltä.

Castrén toimi Suomen Ateenan-instituutin ensimmäisenä johtajana 1980-luvulla. Tutkimus kohdistui varsinkin Kreikan historiaan Rooman alaisuudessa.

— Roomalaisten valtakausi Kreikassa on paljon huonommin tunnettu kuin klassinen tai hellenistinen kausi.

VASTAUS PRESIDENTILLE

Mutta miksi Suomen pitää panostaa Välimeren alueen tutkimukseen? Eikö suomalaisten arkeologien pitäisi keskittyä tutkimaan Suomea?

— Ei meillä ole sellaista tutkittavaa, joissa voisimme käyttää osaamistamme. Esineellisiä lähteitä ei juuri ole, jotain yksittäisiä vaaseja ja kolikkoja lukuun ottamatta. Siinä menisi valtava määrä osaamista ihan hukkaan, Castrén arvioi.

Presidentti Sauli Niinistö kysyi kerran Castrénilta, että mikä siinä Pompejissa on niin tärkeää. Ikäväkseen professori ei ehtinyt vastata, kun presidenttiä jo vietiin valokuvaan.

— Olisin halunnut sanoa presidentille, että Pompeji on paras ikkunamme siihen, millaista tavallinen elämä oli ajanlaskun alussa. Se on ainoa antiikin kaupunki, jonka kunnallisvaaleja voimme seurata.

Miltä antiikin ajan orkesteri on voinut kuulostaa?

Antiikin omia historioitsijoita kiinnostivat lähinnä suuret ja mahtavat, keisarit, sotapäälliköt ja taitelijat. Nykypäivän tutkimuksessa kuitenkin korostuu arki: mitä syötiin, miten asuttiin ja käytiin kauppaa ja kuinka huviteltiin.

— Huvituksissakin saisi mainita muut kuin iänikuiset gladiaattoritaistelut. Roomassa harrastettiin paljon teatteria, josta tiedämme edelleen melko vähän. Olisi myös kiinnostavaa yrittää selvittää, miltä antiikin ajan orkesteri on voinut kuulostaa. Siellähän nokkahuilun kaltaiset soittimet vastasivat nykyorkesterin jousia.

VIELÄ KERRAN POMPEJIIN

Pompejiin Castrén palasi vielä eläkeiän kynnyksellä vuonna 2002, kun suomalaisryhmä sai tutkittavakseen korttelin edesmenneen kaupungin sydämestä. Kaupunginosassa oli asuntoja, työ- ja liiketiloja, kaksi leipomoa, kauppoja ja pesula.

Castrén kiittää tutkimusmahdollisuutta hienoksi, mutta sanoo toimineensa enemmän keulakuvana kuin tutkijana. Tällä kertaa Pompejiin pääsi helpommin kuin ensimmäisellä kerralla, mutta omat mutkansa byrokratiassa aina on.

— Italiassa on edelleen tärkeää se, kuka pyytää ja kenen kanssa asioista sovitaan.

Castrén jatkoi ryhmän johdossa 70-vuotiaaksi, mutta jätti tehtävät vuonna 2008. Pompeji jäi silti mielen päälle. Niinpä hän julkaisi yleistajuisen, kiitetyn teoksen Pompejilaisia kohtaloita, josta on tulossa kohtapuoleen uusi painos.

SIVISTYS JA OIKEAT YLEISÖT

Castrén on ollut aktiivinen kirjailija. Hänen jo lähes 20 kirjaa käsittävä populaarituotantonsa täydentyi toissa vuonna käännöksellä Homeros. Troijan sota ja Odysseuksen harharetket ja viime syksynä Antiikin myyteillä.

Paavo Castrén on parhaillaankin aika hyvin edustettuna Akateemisen kirjakaupan valikoimissa. Kirjojen kirjoittaminen on suorastaan velvollisuus, Castrén sanoo.

— Antiikki tulee jatkuvasti esiin arkipuheessakin. Viime vuosikymmeninä on puhuttu paljon mentoroinnista. Kuinka moni tietää, että termi tulee Odysseiasta, jossa Mentor on Odysseuksen pojan Telemakhoksen viisas neuvonantaja?

Yleissivistävää opetusta on ajettu alas niin lukioissa kuin yliopistollakin, Castrén kritisoi. Esimerkiksi Studia Generalia -luennot keräsivät 1990-luvulla kuulijoita tungokseksi asti.

— Sitten sain kuulla rehtorin arvostelevan, että luennoilla kävi vääriä ihmisiä, kun olisi pitänyt opettaa nuoria. Koko kulttuurielämä pyörii yli 50-vuotiaiden naisten varassa — miten yliopistolla voisi olla varaa halveksua heitä?

Studia Generalia on suosittu luentosarja edelleen, joten ainakin yksi yleissivistävistä tapahtumista pitää pintansa.

TAKAISIN PAPPILAAN

Antiikin myytit -teos jäänee viimeiseksi katsaukseksi omaan tutkimukseen, Castrén arvelee.

— Kun täyttää 80 vuotta, alkaa olla edesvastuutonta esiintyä tutkijana.

Yksi kirja on kuitenkin tekeillä. Se kertoo suomalaisesta pappilaperinteestä Castrénin suvun kautta. Suvussa on ollut pappeja 1600-luvun lopulta, vävyt mukaan luettuina noin 50.

Kun täyttää 80 vuotta, alkaa olla edesvastuutonta esiintyä tutkijana.

— Sukulaisia oli Pohjanmaan, Lapin ja Kainuun kirkoissa niin paljon, että Castrénista tuli 1800-luvulla melkein yleisnimi papille. Saatettiin kysyä vieraalta, että kukas teillä on kastrenina?

Sittemmin perinne on hiipunut.

— Nyt koko suvussa on virassa enää yksi pappisminiä. Yhteiskunnan maallistumisen voi sanoa sammuttaneen pappisuvun.

Töitä Castrén tekee edelleen joka arkiaamu. Ainoa, mikä kirjallisessa työssä huolettaa, on sen valmistuminen.

— Mitä minä sitten teen? Siihen ei oikein ole vastausta.

Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehden numerossa Y/02/18.

Yliopisto-lehti on kaikille tarkoitettu, monipuolinen tiedelehti Helsingin yliopistosta.
Tilaa ja rakastu tieteeseen.