Kansainvälisen politiikan professori Tuomas Forsberg aloittaa Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin johtajana hyvillä mielin. Hän palaa takaisin tuttuun ympäristöön.
− Helsingin yliopisto on alma materini, ja olen ollut paljon tekemisissä erityisesti Aleksanteri-instituutin kanssa viime vuosina. Siinä mielessä yliopisto on minulle sisältä päin tuttu.
Paljon asioita on kuitenkin muuttunut kymmenen vuoden rupeaman aikana, jonka Forsberg on ollut töissä toisaalla.
− Nyt tuntuu vähän samalta kuin koulunsa aloittavalla lapsella. On paljon uusia ihmisiä ja opittavaa, Forsberg naurahtaa.
Tutkijakollegiumin roolista ja tehtävästä yliopistolla uudella johtajalla on selkeä käsitys.
− Tämä on paikka, jossa ihmisillä on aikaa keskittyä tutkimuksen tekemiseen. Tarjolla on paljon myös kansainvälisiä kontakteja ja verkostoitumismahdollisuuksia humanistis-yhteiskuntatieteellisten alojen piirissä.
Forsberg haluaa korostaa tutkijakollegiumin merkitystä tutkimuksen tekemisen ilon ja onnistumisen kulttuurin levittäjänä yliopistoyhteisössä. Siihen pelkkä paikka ei ole itseisarvo, vaan ihmiset ja yhteisö.
Yksi tutkijakollegiumin toiminnan kantava idea on, että yhteisössä työskentelee monessa eri uravaiheessa olevia tutkijoita post-doc-tutkijoista alkaen. Tämä rikastuttaa Forsbergin mukaan yhteisöä.
− Vaikka ihmiset tulevat tutkijakollegiumiin omien yksittäisten projektiensa kanssa, pyrimme luomaan tänne sellaisen ryhmittymän, jossa tutkijat saavat uusia ideoita ja kontakteja työlleen muilta kollegoilta.
Forsberg ei halua tutkijakollegiumin käpertyvän sisäänpäin. Vaikka yksikkö on ensisijaisesti tutkijoita varten ja sen tärkein missio on hyvän tutkimuksen tekeminen, on tutkijakollegiumilla paljon annettavaa yliopistolle ja yhteiskunnalle laajemminkin.
− Tutkijoiden tiuha vaihtuvuus vaikuttaa tietysti tässä toiminnan luonteeseen. Toisaalta kenenkään ei tarvitse olla suuremmin kateellinen toiselle enemmästä tutkimusajasta, sillä ovet käyvät meillä koko ajan. Pääasia että jokaiselle löytyy jokin aika keskittyä tutkimuksen tekemiseen.
Venäjän ja lännen välisissä suhteissa paljon analysoitavaa
Forsberg on itse tunnettu EU:n ja Venäjän välisten suhteiden asiantuntija. Millaisella tolalla hän näkee suhteiden olevan juuri nyt?
− Ne ovat huonossa jamassa, Forsberg vastaa epäröimättä.
− Ukrainan kriisin eskaloitumisen jälkeen on tapahtunut hyvin vähän kolmeen neljään vuoteen.
Oma kysymyksenä on, miten pitkään tilanne voi jatkua nykyisenkaltaisena.
− Suuret edistysaskeleet vaatisivat sisäpoliittisia muutoksia jommallakummalla puolella. Suurimpana ongelmana on, että luottamusta ei ole. Vaikka Angela Merkel ja Vladimir Putin tapasivat ja pystyvät tekemään jonkinasteista yhteistyötä, epäluuloisuus on kummallakin puolella suurta, Forsberg arvioi.
Hänen mielestään Suomi asemoituu EU-maiden joukossa keskivaiheille suhtautumisessa Venäjään. Kannat eivät ole jyrkimmin Venäjä-vastaisia, mutta eivät eniten myötäileviäkään.
− Yhteistyön rakentamiseen tähdätään etenkin Suomelle tärkeissä kysymyksissä. Mielestäni on ihan viisasta, että presidentti Niinistö on pyrkinyt säilyttämän keskusteluyhteyden Venäjän johtoon. Tämä lisää kansallista liikkumatilaa.
Vaikka Forsbergin ensisijainen rooli uudessa tehtävässään on toimia muiden tekemän tutkimustyön edistäjänä, on hänellä ideoita myös omiin projekteihin.
Tällä hetkellä Forsberg on mukana akatemiahankkeessa, jossa tutkitaan laaja-alaisesti Venäjän kulttuurin eri osa-alueita sekä maakuvan rakentamista ja vahvistamista muun muassa taidepolitiikan, tieteen ja urheilun kautta.
Paluu kylmän sodan päättymisen juurille kiinnostaa lisäksi maailmanpolitiikan tutkijaa. Yksi selkeä syy tähän on se, että aikakauden arkistot ovat viimein avautuneet.
− Olisi kiehtovaa tarkastella kyseisen ajan murrosvaiheita ja sitä, millaisia poliittisia valintoja tuolloin on tehty olemassa olleen tiedon varassa.
Historialliseen aineistoon pohjautuva tutkimusasetelma voisi Forsbergin mukaan parhaimmillaan tarjota vastauksia muun muassa Venäjän ja lännen välisten suhteiden ongelmien syihin.
− Sillä, miten Venäjää kohdeltiin 1990-luvun alussa, on varmasti tähän vaikutuksensa. Jos tulevaisuudessa halutaan parantaa maailmanpoliittisia suhteita, on arvioitava, onko kylmän sodan päättymisen jälkeisten tapahtumien kulussa opittavaa.
− Maailmanhistoriassahan pienilläkin päätöksillä on usein isoja rakenteellisia seurauksia, Forsberg toteaa.