150 täyttävä HYY lakittaa Mantan: mukana glitteriä ja taikuutta

26.4.2018
Helsingin yliopiston ylioppilaskunta täyttää tänä vuonna 150 vuotta. Sen kunniaksi HYY järjestää ohjelmantäyteisen Havis Amandan lakituksen.

Havis Amandan, tuttavallisemmin Mantan, lakitus on jokavuotinen vappuperinne, jonka ylioppilaskunnat toteuttavat vuorotellen.

Tänä vuonna Helsingin yliopiston ylioppilaskunta (HYY) saa juhlia 150-vuotista toimintaansa painamalla valkolakin patsaan päähän. Juhlan kunniaksi Kauppatorin ohjelma alkaa jo kello 16.00 ja jatkuu yhä kuuden jälkeen. Lakittajina ovat vapaaehtoiset opiskelijat, jotka eivät kuulu ylioppilaskunnan hallitukseen.

 – Juhlavuoden teema on yhteisöllisyys. Mikä olisi parempi tapa juhlia sitä, kuin kutsua aktiivisesta jäsenistöstämme vapaaehtoisia toteuttamaan lakitusta, kertoo HYY:n varapuheenjohtaja Krista Laitila.

Livemusiikki ja glitter värittävät lakitusperinnettä

Vuodesta 1868 toiminut HYY syntyi ylioppilaiden suunnitelmista rakentaa kokoontumispaikka, Vanha ylioppilastalo, jossa he saisivat järjestää tapahtumiaan vapaasti. Kun rakennuskokouksista tuli vuosittaisia, ne laillistettiin ja syntyi ylioppilaskunta.

Nykyisin HYY:llä on 27 000 jäsentä. Siihen kuuluvat kaikki Helsingin yliopiston alempaa tai ylempää korkeakoulututkintoa suorittavat opiskelijat. HYY on Suomen suurin ylioppilaskunta.

150-vuotista taivaltaan ylioppilaskunta juhlii koko vuoden. Mantan lakitus on yksi marraskuussa huipentuvan juhlavuoden suurimmista tapahtumista. Vuodesta 1951 asti poliisin luvalla järjestetty lakitus kerää Kauppatorille vuosittain 50 000–80 000 ihmistä.

 – Tänä vappuna Mantan lakituksessa on mukana livemusiikkia, ilmapalloja, taikuutta ja glitteriä, kertoo Manta Crewn, eli lakituksen järjestävän vapaaehtoistiimin, projektipäällikkö Jyrki Rantanen.

Meikkitaiteilija Glitternisti koristelee juhlijoita 16.00 alkaen ja DJ soittaa musiikkia 16.30 eteenpäin.

 – Viiden aikaan luvassa on taikurin esitys ja vappujumppaa, Rantanen sanoo.

Perinteet, kuten Mantan peseminen, ovat nekin mukana. Pesu alkaa klo 17.15 ja 17:30 alkaen lakitusta tahdittaa Get Me.

Lakkinsa Manta saa perinteiseen tapaan kello 18. Sen jälkeen yleisö voi painaa omat ylioppilaslakkinsa päähänsä.  

Lue lisää aiheesta: Kieli & kulttuuri