Mikä on ollut parasta itsenäisessä Suomessa, Suomen ja Pohjoismaiden historian dosentti Teemu Keskisarja?
AHKERAT TAVALLISET IHMISET
"Kunnioitan satojatuhansia itsenäisyyden ajan pieniä ihmisiä, arjen työn sankareita. On aika nuori ilmiö, että ihmiset odottavat saavansa yhteiskunnalta enemmän kuin sille antavat.
Esimerkiksi 1940–50-lukujen pienviljelijät olivat kovia miehiä ja naisia. Eivät he ikinä odottaneet yhteiskunnalta mitään palkintoa. Heidät palkittiin vain sikäli, että heidän kouriintuntuva töitä tekevä elämänsä oli mielekästä. Sillä oli merkitystä — toisin kuin nykyisin suurimmalla osalla yliopistoväen tai atk-ihmisten työstä.
Hyödylliseksi työksi riittää, jos antaa yhteiskunnalle hiukankin enemmän kuin siltä saa. Ajan nyt puhuessani Tampereen ja Porin väliä, ja tien varressa seisovassa nakkikioskissa istuva ihminen tekee aivan varmasti hyödyllistä työtä, tai edessä ajava rekkakuski. Esimerkiksi minun jorinoistani ei ole ollut mitään hyötyä, pikemminkin päinvastoin. Kun olen kirjoittanut rikoshistoriasta, yksikään poliisi tai tuomari ei ole tullut sanomaan, että sinun ansiostasi saimme rikollisen kiinni.
Senkin ajan, mitä kirjojeni lukemiseen on käytetty, olisi voinut olla vaikka marjassa.”
SUOMENKIELINEN KULTTUURI
”Suomenkielisestä kulttuurista on kiittäminen 1800-luvun fennomaaneja. Itsenäinen Suomi syntyi sitä tulta lietsoen, ja Suomen kulttuurin kulta-aikaa on se kansallisvaltion aika, jota nykyisin ehkä väheksytään.
1920–50-lukujen suomenkielinen kirjallisuus ei suinkaan ollut mitään takapajuista paskaa, vaan siinä oli väkevintä alkuvoimaista paloa. Esimerkkeinä vaikka Sillanpää, Waltari ja Linna.
En ymmärrä, mihin on tarvittu nykyisten yliopistojen kansainvälistymiskiimaa, kun jo aiemmin kirjailijat saivat ihan omin päin juuri ne vaikutteet, mitä halusivat: käännöskirjallisuudesta tai käymällä vaikka Pariisissa omilla rahoillaan.
Ei suomalaisella kulttuurilla mitenkään huonosti pyyhkinyt myöskään 1970–90-luvuilla. Suomalaisen kulttuurin kultakausi päättyi pikkuhiljaa englannin kielen näivetykseen ja siihen, että valtaosa ihmisten ajasta kuluu internetissä runkkaamiseen.
Vastarintaliike on kuitenkin olemassa, ja vastareaktio tulossa. Minulla on vahva tunne, että keinoelämällä ei ole vielä lopullista ylivaltaa ihmisten elämään.”
LAPSIA!
”Nykyisen Suomen kipein ongelma on se, että syntyvyys on pudonnut 1860-luvun nälkävuosien tasolle.
Syntyvyyttä ylläpitävät toimet ovat kaikkien aikojen huipussaan. On suurenmoinen kivunlievitys ja hedelmöityshoidot, yhteiskunta pitää hyvää huolta lapsista ja lapsiperheistä.
Aiemmin suomalaiset ovat halunneet lisääntyä jopa aineellisesti surkeissa oloissa 1920-luvulla sisällissodan jälkeen ja 1940-luvulla. Siihen on ajanut tietysti ihmisen normaali biologinen suvunjatkamisen vietti, ja vähäisemmässä määrin isänmaallisuus. Tietenkään elämä ei ole ollut ruusuista, mutta Suomi on pitkään ollut lapsirakas yhteiskunta. Lapset ovat olleet yllättävän tärkeitä ja heitä on pidetty yksilöinä.”
Mitkä kolme asiaa nousevat merkittäviksi satavuotiaassa Suomessa, yhteiskuntahistorian tutkija Hanna Kuusi?
TASA-ARVON KILTA
”Sodanjälkeiseen arjen estetiikkaan, joka on osa palkittua skandinaavista muotoilua, on sisäänrakennettu tasa-arvo. Tätä modernin teknologian ja universaalin estetiikan liittoa symboloi hyvin Kaj Franckin 1940-luvulla suunnittelema ja vuonna 1953 tuotantoon tullut Kilta-astiasto, joka on yhä myynnissä Teema-nimellä.
Kilta oli aikanaan nerokas innovaatio. Arabia ei ollut innostunut Franckin ideoista, mutta hän sai kokeilla sillä ehdolla, että suunnittelee myös toisen, kesymmän astiaston. Franckin ajatus oli yhdistää sarjavalmistuksen teknologiaa ja edullisia materiaaleja käytännöllisiksi astioiksi kaikkien saataville. Hän itse kutsui astiastoaan vallankumoukseksi ruokapöydässä.
Aiemmissa astiastoissa oli ollut kymmeniä erilaisia osia. Killassa oli vain kahdeksan, ja niitä pystyi hankkimaan yksitellen oman tarpeen ja varojen mukaan. Kotiin ei tarvinnut ostaa mitään turhaa. Asunnot olivat pieniä ja säilytystilaa vähän, joten pinottavat ja nelikulmaiset astiat olivat käytännöllisiä. Astiat olivat myös uuninkestäviä, eli niillä pystyi sekä valmistamaan että tarjoilemaan ruokaa. Kermapulloon pystyi ostamaan kaupasta irtokermaa, ja se mahtui ikkunoiden väliin viileään, kun jääkaappeja ei ollut.
Kilta oli tietoisesti tuotettua arjen tasa-arvoa, osa eri yhteiskuntaluokat läpäisevää modernismia.”
NÄLKÄ JA TAUDIT KURIIN
”Elinajanodote on noussut itsenäisyyden vuosien aikana valtavasti.
Se on viime vuosisadan merkittävimpiä myönteisiä kehityskulkuja ja kertoo parantuneista terveysoloista ja ravitsemuksesta. Sata vuotta sitten alle vuoden ikäisistä lapsista kuoli yli kymmenesosa. Siinäkin oli edistystä aikaisempaan, kun imetyskäytäntöihin oli kiinnitetty huomiota.
Väestön määrää pidettiin valtion voimavarana, mikä koitui lasten onneksi. Huolenpito ei kuitenkaan aina onnistunut. 1860-luvun nälkävuosina jopa 40 prosenttia lapsista kuoli alle vuoden ikäisenä, ja osa ei ehtinyt syntyäkään, kun äidit olivat huonossa kunnossa.
Imeväiskuolleisuuden laskua on selitetty eri maissa hygienian ja neuvonnan kehityksellä, viemäröinnin ja vesijohtojen yleistymisellä sekä ravitsemuksella. Myös lukutaito ja naisten koulutus ovat vaikuttaneet.”
VALTIO SUOJELEE
”Hyvinvointivaltiolle tyypillistä on myös se, että yhteiskunta suojelee ihmisiä heidän omilta läheisiltään, esimerkiksi lapsia vanhemmiltaan. Kyse on myös kulttuurin muutoksista. Avioeroja koskeva laki on ollut suhteellisen väljä vuodesta 1929, mutta pitkään avioeroihin suhtauduttiin nihkeästi. Moraalinen mahdollisuus erota on vähentänyt perheväkivaltaa viime vuosikymmeninä.”
Mitkä tekijät nostaisit itsenäisen Suomen tärkeimmiksi rakentajiksi, poliittisen historian professori Kimmo Rentola?
PERUSKOULU
”Koulutus on ollut suuri tekijä meillä — erityisesti se, että koulutus on itsenäisyyden aikana saatu avautumaan kaikille. Sen sinetöi peruskouluun siirtyminen 1970-luvulla.
Kehitys kohti peruskoulua ei aina ollut kovin tietoista etenemistä, vaan syntyi siitä paineesta, kun yhä useampi halusi koulutusta tai lasten vanhemmat halusivat. Koulutus on tietysti ollut sosiaalisen nousun väylä, mutta pohjaa koulutushalulle loi luterilainen perinnekin, jossa vaadittiin vähintään lukutaitoa. Ja tyttöjen osuus koululaisista alkoi kasvaa varhain, myös ylemmillä tasoilla.
Itsenäisyyden ensivuosikymmeninä vähävaraisemmatkin maalais- ja työläiskotien vanhemmat alkoivat lähettää lapsiaan oppikouluun, joka sodan jälkeen paisui niin että jotakin oli pakko tehdä. Eliitti kuitenkin vastusti tai jarrutti peruskoulua, joka saikin alkunsa erikoisella tavalla, ei normaalisti hallituksen esityksellä, vaan eduskunnan ponnen perusteella, kansanedustajien aloitteesta. Vielä toteuttamisvaiheessakin peruskoulu kohtasi paljon vastustusta.
Peruskoulussa on totta kai puutteensa, mutta on se silti ollut melkoinen valtti.”
SUOMI SIVISTYSKIELENÄ
”Ei ollut itsestään selvää, että suomi kehittyisi tieteen kieleksi, eikä sen ajateltu juuri sopivan diplomatian ja ulkopolitiikan kieleksi.
On hieno asia, että suomesta kehittyi myös täysipainoinen hallintokieli. Itsenäisyyden alkuaikoina vähän joka tieteenalalla ajateltiin, että tieteilijöiden tehtävä on kirjoittaa myös suomeksi ja valistaa suomalaisia.
Ylilyöntejäkin tuli. Urho Kekkonenkin oli tervaamassa katukylteistä pois ruotsinkielisiä nimiä ja ylioppilaat vaativat kaikkea opetusta yliopistossa suomen kielelle. Sota ja sen korostama kansallisen yhtenäisyyden tarve kuitenkin ratkaisivat kielikysymyksen pitkäksi aikaa.
Kollegat ulkomailla usein ihmettelevät, miten suuri joukko Suomessa on sellaisia maallikkoja, jotka ovat kiinnostuneita historiasta ja lukevat myös sitä käsitteleviä tieteellisiä tekstejä. Useissa maissa historioitsijat kirjoittavat lähinnä toisilleen ja ammattiyleisölle.
Viime vuosina suomi tieteen kielenä on ollut vastatuulessa, kun korostetaan niin vahvasti englanninkielisiä artikkeleita. On kuitenkin hieno ja tärkeä asia, että tavallinen kansa voi omalla kielellään seurata kaikkien alojen tutkijoiden saavutuksia. Se kannattaa säilyttää.”
REHELLISYYS
”Olen ollut paljon Venäjällä. Siellä kuulee toisinaan, että suomalaiset ovat niin rehellisiä, että se hipoo tyhmyyttä. Italiassa vaihto-opiskelijana taas kiinnitti huomiota, että kansalaiset usein pitivät valtiota vihollisenaan, kun oli korruptiota ja sukulaisten suosintaa. Vaikka Suomessakin on ollut pahoja lankeamisia, pidämme valtiota omana asianamme, ja Suomi pärjää edelleen korruptiovertailuissa hyvin.
Yksityiselämässä erimaalaisten rehellisyydessä tuskin on aivan valtavia eroja, mutta viranomaisten toiminnassa erot ovat usein suuria. Suomen brändin olennainen aines on se, että sana pitää, kaikkia kohdellaan samalla tavalla ja tehdään mitä sovitaan. Suomi oli paras velanmaksaja Amerikkaan ja paras sotakorvausten suorittaja Neuvostoliittoon. Toki tätä ominaisuutta voidaan käyttää ja on käytetty hyväksi, mutta on silti upea asia, että kun pannaan nimi sopimukseen, sitten toimitaan niin.”
Artikkeli on ilmestynyt Yliopisto-lehdessä Y/09/17.
Suomen ja Pohjoismaiden historian dosentti Teemu Keskisarja: Julkaisut, projektit, aktiviteetit, palkinnot.
Yhteiskuntahistorian tutkija Hanna Kuusi: Julkaisut, projektit, aktiviteetit, palkinnot.
Poliittisen historian professori Kimmo Rentola: Julkaisut, projektit, aktiviteetit, palkinnot.
Yliopisto-lehti on kaikille tarkoitettu, monipuolinen tiedelehti Helsingin yliopistosta.
Tilaa ja rakastu tieteeseen.