Uutta kemiaa: valolla voi piirtää nesteeseen

Helsingin yliopiston kemian laitoksen tutkijat ovat onnistuneet piirtämään alkoholipohjaiseen nesteeseen laservalon avulla.

Kiinteälle pinnalle – vaikkapa tv-ruudulle tai nestekidenäytölle – on voitu piirtää valolla jo aiemmin, ja tämänkaltainen polymeerien valoherkkyys on kemisteille ennestään tuttua. Valolla nesteeseen piirtämistä on kuitenkin uutta.

Nyt Helsingin yliopiston kemian laitoksella on valmistettu valokemiallisesti aktiivisia polymeerejä, jotka voidaan liuottaa veteen tai esimerkiksi alkoholeihin. Valo saa aikaan sen, että polymeeri liukenee ja samea neste kirkastuu. Näin piirretty kuva erottuu useiden tuntien ajaksi – muun muassa nesteen väkevyydestä riippuen.

Havainnolla on tutkijoiden mukaan merkitystä, kun kehitetään optiikan ja elektroniikan uusia materiaaleja. Modernissa materiaalitieteessä etenkin optoelektroniikan materiaalit, biomateriaalit, älykkäät polymeerit ja pinnat ovatkin tällä hetkellä kuumia tutkimusalueita. Elektroniikka- ja sähkölaitteiden valmistuksessa pintojen, pinnoitteiden ja ohutkalvojen merkitys on erityisen suuri.

Valoon reagoivan ja nesteeseen liukenevan uuden polymeerin valmisti tohtorikoulutettava Szymon Wiktorowicz polymeerikemian laboratoriosta, jossa toimii Funktionaalisten materiaalien huippututkimusyksikkö.

Tutkimuksessa sakeaan nesteeseen, johon uusi polymeeri ei ollut kunnolla liuennut, osoitettiin laserilla, jolloin polymeerit ottivat niin sanotun cis-muodon. Se on valon avulla esiin piirtyvä ja kirkkaana seoksesta erottuva polymeerin liukoinen muoto.

Tutkimus raportoitiin alan merkittävässä kansainvälisessä Macromolecules-julkaisussa.