Uusia menetelmiä maaperästä vapautuvan typen määrän arviointiin

Typpilannoitus on merkittävä tuotantopanos, jonka tavoitetaso on vaikea määrittää. Kasvukaudella maasta vapautuvan typen määrää ei ole pystytty arvioimaan riittävän tarkasti. Suomessa aiemmin käytetyt menetelmät typpilannoituksen tarkentamiseen eivät ole yleistyneet tai eivät ole kuvanneet lohkojen eroja typen vapautumisessa. Ruralian uudessa raportissa esitellään kaksi maailmalla viime aikoina yleistynyttä typen vapautumisen arviointimenetelmää, jotka perustuvat maan mikrobiologisen aktiivisuuden ja orgaanisten typpivarantojen määritykseen.

Merkittävä osa kasvin käyttämästä typestä on peräisin maaperän eloperäisestä aineesta ja kasvintähteistä. Näiden vaikutus on arvioitu Suomessa aiemmin multavuusluokkien avulla, joiden perusteella on tarkennettu typpilannoitusta. Maaperästä vapautuvan typen määrä riippuu kuitenkin suuresti maan kasvukunnosta ja mikrobiaktiivisuudesta.

Ruralia-instituutin juuri ilmestyneessä raportissa kuvataan uusia menetelmiä maaperästä vapautuvan typen määrän arviointiin sekä esitetään mittaustuloksia kolmen vuoden ajalta OSMO-hankkeen 24 koelohkolta. Työ on jaettu kahteen osioon, ensimmäisessä osiossa aihetta käsitellään kirjallisuuden avulla ja toisessa osiossa arvioidaan menetelmien käyttökelpoisuutta kokeellisen aineiston avulla. Lopuksi annetaan suosituksia menetelmien käytöstä lannoitussuunnittelun osana. Uusia menetelmiä maaperästä vapautuvan typen määrän arviointiin -raportin tekijät toivovat sen palvelevan suomalaisia viljelijöitä typpilannoituksen tarkentamisessa kasvien tarpeita vastaavaksi.

Ossi Kinnunen, Tuomas. J. Mattila ja Jukka Rajala: Uusia menetelmiä maaperästä vapautuvan typen määrän arviointiin. Raportteja 188. 2018.

Lisätietoja:
Jukka Rajala, erikoissuunnittelija, OSMO-hankkeen projektipäällikkö
Ruralia-instituutti
Puh. 044 303 2210
Sähköposti: jukka.rajala@helsinki.fi

Tuomas Mattila, yliopistotutkija OSMO-hankkeessa
Ruralia-instituutti
Puh. 040 7432 412
Sähköposti: tuomas.j.mattila@gmail.com

OSMO - Osaamista ja työkaluja resurssitehokkaaseen maan kasvukunnon hoitoon yhteistyöllä -hanketta toteuttavat Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti, ProAgria Etelä-Pohjanmaa ja ProAgria Länsi-Suomi. Hanketta rahoittavat Varsinais-Suomen ELY-keskus Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta 2014-2020, Vesiensuojelun ja ravinteiden kierrätyksen erillisrahoituksella, Eurofins Viljavuuspalvelu Oy, Soilfood Oy, Tyynelän Maanparannus Oy, Ecolan Oy, viljelijät sekä Luomusäätiö ja Rikalan Säätiö.