Ulos ympäristökriisistä — yliopiston on näytettävä tietä

Planeetan tilanne vaatii rohkeita muutoksia elämäntapaamme, vararehtori Tom Böhling toteaa Yliopisto-lehden pääkirjoituksessa. Yliopistolla pitää kuvitella ja rakentaa vaihtoehtoisia tulevaisuuksia.

Sanotaan se suoraan: tilanne on vakava. Maailman selkärankaisista on kadonnut lyhyessä ajassa yli kaksi kolmasosaa. On yhä todennäköisempää, että planeetan ilmasto lämpenee yli kriittisen 1,5 asteen rajan jo seuraavan viiden vuoden aikana.

Vakava tilanne vaatii kykyä tehdä rohkeita muutoksia tapaan, jolla olemme tottuneet elämään. Ilmastonmuutoksen torjuminen ja elonkirjon hupenemisen estäminen onnistuvat, kun rakennamme yhteiskunnasta yhdessä ekologisesti kestävän. Yliopistoilla on suunnannäyttäjän rooli.

Yliopistot ovat aina olleet paikka, jossa ajatellaan ja luodaan edellytyksiä vaihtoehtoisille tulevaisuuksille. Tieteen ja tutkimuspohjaisen koulutuksen avulla pystymme myös tunnistamaan ja ratkaisemaan globaaleja haasteita. Olemme maailmanhistorian vanhin ja vaikuttavin ajatushautomo.

Muiden globaalien haasteiden tavoin ympäristökriisien ratkaisemiseen tarvitaan laajaa ja monitieteistä asiantuntijuutta. Koronakriisissäkin virologisten ja lääketieteellisten kysymysten rinnalle ovat nousseet kysymykset pandemian taloudellisista, yhteiskunnallisista ja kulttuurisista vaikutuksista.

Kirittääkö pandemia murrosta?

Tutkimuksen ja koulutuksen merkitys korostui myös yliopiston post-koronaryhmän loppuraportissa, jonka luovutimme rehtorille syyskuussa. Yliopistolaisista ja yliopiston ystävistä koostunut ryhmä, jonka puheenjohtajana toimin, perustettiin keväällä arvioimaan, millaisia vaikutuksia pandemialla on yliopiston toimintaan ja asemaan yhteiskunnassa.

Ryhmämme näki, että koronakriisi voi toimia kestävyysmurroksen kirittäjänä. Tämä on ekologisen yhteiskunnan rakentamisen kannalta hyvä asia. Pandemia on sysäyskriisi, jonka jälkeen paluuta vanhaan ei enää ole.

Ihmiskunta on uuden aikakauden ovella. Helsingin yliopiston tehtävä on tukea käännettä kohti luontoa kunnioittavaa elämäntapaa. Tehtävä korostuu myös yliopiston uudessa, vuosille 2021–2030 hyväksytyssä strategiassa. Tavoitteenamme on olla kansainvälisesti tunnettu monialainen kestävyystutkimuksen ja -opetuksen keskittymä, joka tuottaa uuden rakentamisessa tarvittavaa tietoa ja osaamista.

Toimimme mielellämme myös kestävyyskumppanina. Jos sinulla on yhteistyöidea, ota yhteyttä!

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston vararehtori.

Pääkirjoitus on julkaistu Yliopisto-lehdessä 8/2020.