Uhanalainen hiirihaukka uhkaa jäädä sivurooliin

30.3.2016
Vanhojen metsien vähetessä hiirihaukka uhkaa jäädä toiseksi metsäpetolintujen välisessä kilpailussa elintilasta ja ravinnosta. Tuoreesta Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen tutkimuksesta selviää, että hiirihaukka välttää kanahaukkaa, joka kilpailee sen kanssa pesäpaikoista ja toisinaan myös saalistaa sitä. Hiirihaukka karttaa niin ikään samoista pesistä ja ravinnosta kilpailevia viiru- ja lapinpöllöjä. Nämä kaikki neljä petolintulajia elävät varttuneissa metsissä, joiden suurempi osuus auttaisi kutakin lajia löytämään itselleen elintilaa.

Etelä-Suomessa nuoret metsät ovat yleistyneet, mutta varttuneet metsät ja niitä suosivat petolinnut ovat vähentyneet. Elinympäristön vähenemisellä voi olla vaikutuksia lajistoon myös lajienvälisten vuorovaikutusten kautta. Voimakkaat kilpailijat saattavat hallita jäljellä olevaa elinympäristöä, jolloin heikommille lajeille jää niukasti elintilaa.

Luomuksen tutkimuksessa tarkasteltiin lajienvälisten vuorovaikutusten merkitystä hiirihaukan esiintymiselle. Aineistona käytettiin petolintujen pesätietoja Pohjois-Karjalasta ja Luonnonvarakeskuksen keräämää myyrä- ja kanalintuaineistoa.

Uhanalainen hiirihaukka kilpailee silmälläpidettäväksi luokitellun kanahaukan kanssa pesäpaikoista. Kanahaukalla on kuitenkin etulyöntiasema, sillä se saattaa saalistaa muita petolintuja, varsinkin jos ravintotilanne on huono. Tutkimuksessa selvisi, että hiirihaukka välttää kanahaukkaa riippumatta kanahaukan saalislajien runsaudesta. Hiirihaukka ei mielellään asuttanut reviirejään, jotka sijaitsivat lähellä asuttua kanahaukan pesää.

Tutkimuksessa tarkasteltiin myös muiden petolintukilpailijoiden vaikutusta hiirihaukkaan. Esimerkiksi viirupöllö ja lapinpöllö voivat asettua hiirihaukan pesään ennen kuin haukka palaa muuttomatkaltaan. Pöllöt kilpailevat hiirihaukan kanssa myös myyräravinnosta.

Hiirihaukka jätti asuttamatta reviirinsä, jos johonkin reviirin vaihtopesistä oli asettunut pöllö.

– Pöllöjä ilmaantui hiirihaukan reviireille erityisesti hyvinä myyrävuosina, jolloin hiirihaukkakin olisi hyötynyt ravinnon runsaudesta, toteaa tutkimuksesta vastannut Heidi Björklund Luomuksesta.

Kevätmuutolta pesimäseudulle saapuva hiirihaukka arvioi saalistuksen ja kilpailun uhkia reviirillä. Sellaiset reviirit tulevat asutuiksi, joilla nämä uhat ovat pieniä. Vuorovaikutukset muiden petolintujen kanssa muovaavat siten hiirihaukan esiintymistä.

Jos varttunutta metsää on vähän, vahvemmat petolintulajit saattavat hallita lajeille sopivia metsiä, ja hiirihaukalle jää vähemmän elintilaa. Varttuneiden metsien suurempi osuus auttaisi eri petolintulajeja löytämään pesimäpaikkoja.

Artikkeli Oecologia-lehdessä: Intraguild predation and competition impacts on a subordinate predator

Lisätietoja:
FT Heidi Björklund
Museomestari, Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus
Helsingin yliopisto
02941 28844, heidi.bjorklund@helsinki.fi

Lue lisää aiheesta: Kestävä kehitys