Sunnuntaihin asti käynnissä olevilla DocPoint-festivaaleilla voi kuunnella olemassaolon peruskysymyksiä esittäviä hiukkasfyysikoita tai Helsingin yliopiston meri- ja jäätutkija Janne Rintalaa.

Päästäänköhän hetkeen nolla ikinä käsiksi? Kaiken alun pohtiminen on tavattoman hankalaa, miettii tutkija Beniamino di Girolamo DocPoint-elokuvafestivaaleilla esitettävässä CERN-dokumentissa. ”Kun oltiin hetkessä nolla, energian määrän täytyi olla ääretön!”

Maailman suurimman hiukkaskiihdyttimen ääressä työskentelevillä on kuitenkin ainutlaatuiset mahdollisuudet ymmärtää kaiken syntyä, tutkija lisää. ”Kiihdytin on aikakone.”

Elokuvassa haastateltavien fyysikoiden ja insinöörien ajatukset kiertelevät muutenkin käsityskykymme ja todellisuutemme äärirajoja. Mitä universumi on, oli ja tulee olemaan? Mitä aine on? Mitä on pimeä aine ja pimeä energia eli se 96 prosenttia universumista, jota emme ymmärrä käytännössä lainkaan?

Katedraalin rakentajia 120 maasta

Kiihdyttimessä hiukkasia ohjaavien jättiläismagneettien erikoismies Luca Bottura vertaa Geneven kupeessa sijaitsevan tutkimuslaitekaupungin rakentamistyötä katedraalin pystyttämiseen. ”Rakennamme sellaista mitä ei ennen ole ollut, kaikilla on yhteinen päämäärä.”

Vaikka Higgsin hiukkanen osoittautuisi pettymykseksi tai muut kiihdytinkokeiden avulla ratkottavat arvoitukset eivät ikinä selviäisi, CERN on fyysikoiden mielestä silti jo nyt verraton saavutus: ihmiskunnan yhteisponnistus, jonka suuruutta ei täysin kuvaa edes paikalla vuosittain työskentelevien tutkijoiden suuri määrä ja kansainvälisyys, yli 13 000 tutkijan joukko 120 maasta.

Hissillä 90 metrin syvyyteen

Ajan, energian ja olemassaolon peruskysymysten vastapainoksi CERN-elokuvan estetiikka – kuvat ja äänet – ovat toista maata. Kaikkien aikojen sofistikoiduin laite ja sen ympärillä pyörivä elämä näyttäytyy lähinnä hisseinä, nostureina, kypäräpäisinä työntekijöinä, tunnelikuiluina ja valvontanäyttöjen vuoraamina huoneina sekä ennen kaikkea loputtomana määränä putkia ja johtoja.

Teollisuuskirskahdukset ja -piippaukset hiertävät korvia, ja tutkijoiden keskustelujen kieli on, kuten Pauline Gagnon elokuvan alussa toteaa, broken English.

Vaikka elokuvakamera nousee hetkeksi 90 metrin syvyydestä ja kurkistaa ulos ikkunasta, ympäröiviä Juravuoria tai Genevenjärveä ei näy. Parkkipaikan täyttää toinen toistaan muistuttavien autojen rivi ja tutkijakerrostalon seinän identtiset ikkuna-aukot. Kaiken latteus on kuin tahallinen vastakohta tutkimuslaitteistoissa piileville äärimmäisille lämpötiloille, nopeuksille ja voimille.

Myös tutkimuksen tavoitteet CERNissä ovat keskenään vastakohtaisia, Tatsuo Kawamoto sanoo. Fysiikan nykyteorioille etsitään empiiristä vahvistusta, mutta toisaalta kaikilla olisi kiihkeä halu löytää jotakin odottamatonta: jotakin mikä pakottaisi panemaan vallitsevat teoriat täyteen remonttiin. Vaikkapa aivan uusia voimia, ehdottaa Claudia Wulz.

Rakastumisen kemiaa ja intialaista lääketiedettä

Sunnuntaihin 1. helmikuuta asti jatkuvilla DocPoint-festivaaleilla esitetään myös muita tieteeseen ja opiskelijoiden maailmaan paneutuvia elokuvia kuten rakkauden aivokemiaa tutkivasta antropologi Helen Fisheristä kertova Sleepless in New York. Intialainen Placebo puolestaan kuvaa maan parasta lääketieteellistä yliopistoa, johon on ymmärrettävästi vaikea päästä sisään, mutta jonka koitoksista hengissä selviytyminenkin vaikuttaa yli-inhimilliseltä.

Helsingin yliopisto on esillä 1.2. Heurekassa järjestettävässä ThuleTuvalu-elokuvan esityksessä, jonka yhteydessä kuullaan myös ympäristötieteiden laitoksen tutkijatohtori Janne Rintalan puheenvuoro ilmastonmuutoksesta. Dokumentti kertoo, kuinka merijään väheneminen ja merenpinnan nousu ovat muuttaneet elämän kahdessa maapallon vastakkaisessa kolkassa. Valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen osallistuu puolestaan lauantaina 31.1. Citizenfour-elokuvaa seuraavaan keskustelutilaisuuteen tietoturvasta, digitaalisesta sananvapaudesta ja niiden rajoista.

DocPoint-festivaali

CERN

Lue lisää aiheesta: Kestävä kehitys