Täti punainen

15.5.2014
DOS. (5/2014) Lena Huldén on historioitsija, hyönteistutkija ja kommunisti. Keväällä hän tutki voikukkia, kirjoitti keittokirjaa hyönteisistä ja oli ehdolla eurovaaleissa.

Lena Huldénin silmäkulmaan syttyy iloinen pilke, kun hän huomaa keskustelukumppanin olevan ulalla. Se ei ole vahingoniloa, sillä soveltavan eläintieteen dosentti pääsee aina vauhtiin, kun saa jakaa tietojaan. Nyt puhumme malariasta, jonka parhaisiin suomalaisasiantuntijoihin Huldén kuuluu.

— Malaria katoaa perhekoon pienentyessä alle neljään henkeen, Huldén kertoo samalla kun ihailemme hänen rakentamaansa hyttysansaa.

Toisin kuin yleisesti luullaan, malarian häviämisessä kun ei ole kyse soiden kuivattamisesta tai hyttysten tuhoamisesta. Jotta hyttynen voi kantaa malarialoisen ihmisestä toiseen, sen täytyy pistää ensin ihmistä, jolla loinen on, ja sitten toista, johon malaria tarttuu. Jos samassa tilassa nukkuu kymmenen ihmistä, tartutettavia riittää. Mutta jos huoneessa onkin vain pariskunta, on mahdollisia tartutettavia vain yksi — edellyttäen, että toinen kantaa jo loista.

Pienempi määrä tartutettavia tarkoittaa, ettei loinen pääsee leviämään. Lopulta se katoaa. Ilmiö on ihan sama kuin hyönteislajeilla, jotka katoavat luonnollisen elinympäristön kutistuessa.

— Yleensä luonnon monimuotoisuus on hienoa, mutta malarian kohdalla moni ajattelee varmaan toisin.

KEMPIT VASTAAN VOIKUKAT | Huldén havahtuu erityisesti silloin, kun hyönteisten elämään liittyvät myös ihmiset. Esimerkiksi Aasian tiikerihyttysen leviäminen tapahtuu valtateitä pitkin. Niiden varsilla on taukopaikkoja, taukopaikoilla muovijätettä ja muovijätteessä pieniä vesilammikoita, jotka muodostavat mainion kutupaikan muun muassa denguekuumetta levittävälle hyttyselle.

Ihminen luo itse omat ongelmansa, Huldén sanoo.

— Voimme myös usein ratkaista ne itse. Hyönteisten käyttäytymistä emme voi muuttaa, mutta voimme muuttaa elinolosuhteita.

Lena Huldén tekee miehensä, Luonnontieteellisen keskusmuseon intendentti Larry Huldénin, kanssa tutkimusta kemppien levittämästä voikukkataudista. Tauti tappaa kukinnon, mutta Huldéneja kiinnostaa, tuhoaako se myös kasvin talvehtivan juuren. Jos näin on, tulossa voi olla melkoinen apuväline puutarhanhoitoon.

— Tautia kantavista kempeistä voisi jalostaa täsmäaseen, joka hävittäisi voikukat, muttei vaikuttaisi muihin kasveihin, Huldén visioi.

KOTI JA KIRJASTO | Huldénit ovat asuneet Vantaan Vapaalassa 2000-luvun alusta lähtien. Samalla tontilla on kaksi rakennusta, Larryn vanhem­pien kotitalo ja pariskunnan rakennuttama talo. Nyt Larryn lapsuudenkoti on päätynyt kirjastoksi, jossa on joitakin satoja hyllymetrejä kirjoja — muun muassa parikymmentä metriä malariakirjallisuutta. Huldén arvioi kokoelman olevan maan suurin ei-lääketieteellinen kokoelma aiheesta.

— Minut erottaa lääkäristä se, ettei tartunnan saaneiden parantaminen voisi vähempää kiinnostaa. Minusta hyttyset ovat paljon kiehtovampia kuin potilaat.

Huldénien kotipihassa hyttysiä tosin on kovin vähän. Hyttysansa pääseekin kesällä Vantaalta Lappiin: Paatsjoen varrella kolmen litran säiliö täyttyy muutamassa tunnissa.

Huldénien yhteinen tutkimustyö sujuu leppoisasti, vaikka pientä kiistaakin välillä syntyy. Lena ja Larry ovat eri mieltä siitä, onko Suomessa 38 vai 39 hyttyslajia.

— Viemärihyttynen on oikeastaan sama laji kuin lintuhyttynen, vaikka se käyttäytyy eri tavalla. Minusta se ei ole oma lajinsa, mutta Larry on toista mieltä.

— En ole enää, huikkaa aviomies toisesta huoneesta.

Ja on Huldénien tontilta löydetty muutamia Suomessa ennen tuntemattomia hyönteisiäkin. Lena Huldén ei pidä saavutusta kummoisena.

— Niitä on niin paljon löytämättä. Jos tietäisin kaikki oliot, jotka elävät edes yhdellä pihan neliömetrillä, olisin varmasti maan paras biologi.

KAKSI VÄITÖSTÄ | Lena Huldén opiskeli alun perin historiaa ja suunnitteli väitöskirjaa, mutta päätyi kuitenkin ensin töihin kirjastoon ja arkistoon. Vuonna 1995 hän havahtui siihen, että häntä nuoremmat ihmiset alkoivat olla tohtoreita.

— Silloin iski kiire, että pitäähän minunkin.

Huldén kirjoitti tutkimuksensa omasta mielestään nolon nopeasti ja väitteli vuonna 1996 Kastelholman linnan sotilaallisesta ja poliittisesta merkityksestä.

— Kävin läpi vanhoja tilikirjoja ja veroluetteloita selvittäen, tekikö linna voittoa ja jos, niin kuinka paljon.

Vuonna 2009 Huldén väitteli uudelleen, tällä kertaa metsäekologiasta. Hän näkee kahden tieteenalan täydentävän hyvin toisiaan.

— Historioitsijoiden lähdekritiikki saa luonnontieteilijät häpeämään. Kun luonnontieteissä ilmoitetaan havainto, se yleensä vain kirjataan ylös. Historioitsija puolestaan alkaisi heti kyseenalaistaa: Kuka tämän havainnon teki? Millä välineillä? Ei kai havaitsija suinkaan ollut puolisokea?

Toisaalta historiassa on Huldénin mielestä innostuttu toisinaan kepeistäkin teorioista.

— Moni historiantutkimus muistuttaa mielipidekirjoitusta: on keksitty kiinnostava ajatus ja etsitään sille tukea. Itse kaipaisin enemmän dokumenttilähtöistä tutkimusta. Ei minun väitökseni ajatus ollut todistaa Kastelholman merkitystä Tukholman puolustukselle, vaan katsoa, oliko sillä sellaista.

VAPPUHAUKUT | Mielipiteitä Huldénilta ei silti puutu. Hän on aktiivinen poliitikko, Suomen kommunistisen puolueen entinen varapuheenjohtaja, Uudenmaan piirin puheenjohtaja ja puolueen sihteeristön jäsen.

SKP:n puheenjohtaja Juha-Pekka Väisänen kehuu Huldénia erinomaiseksi keskustelukumppaniksi.

— Lena ei niele kenenkään näkemyksiä purematta, vaan uskaltaa esittää kriittisiäkin puheenvuoroja. Hän oikein rakastaa sitä, kun pääsee keskustelemaan aatteellisista asioista.

Vapaana tutkijana työskentelevän Huldénin työhuone on Suomen kommunistisen puolueen toimistolla. Hyönteiset ovat toimistolla niin ikään tuttu näky.

— Niitä on tuotu toimistolle tutkittaviksi. Jokunen ötökkä on myös karannut, Väisänen naurahtaa.

Huldén oli ehdolla juuri järjestetyissä eurovaaleissa. Kolme viikkoa ennen vaaleja esitteet olivat kuitenkin vielä jakamatta.

— Kampanjointi ei ole koskaan ollut minun juttuni, Huldén myöntää.

Puheita hän sen sijaan pitää mielellään. Vappuna Huldén puhui Turussa, samassa tilaisuudessa vasemmistoliiton Annika Lapintien kanssa.

— Minusta on kiva, että meillä on monta vasemmistopuoluetta. Monimuotoisuus on hauskaa, Huldén toteaa.

Ideologisesti läheisten puolueiden keskinäinen kyräily kuitenkin ahdistaa.

— Siinä on ihan turhaa kateutta. Paljon mieluummin minä ottaisin europarlamenttiin vasemmistoliittolaisen kun kokoomuslaisen.

Aihe oli esillä myös Turun vappupuheessa.

— Haukuin tietysti hallituksen. Se kuuluu vappuna asiaan. 

ÖTÖKKÄMUONAA | Vaikka Huldén työskentelee puolueen tiloissa Herttoniemessä, hän saa palkkansa tutkimusprojekteista ja kirjoitustöistä. Esimerkiksi vuonna 2008 julkaistussa Vastavirtaan-pamfletissa Huldén kirjoittaa katoavien kielten puolesta.

Huldén tarttuu aiheisiin nopeasti ja kirjoittaa nopeasti. Työn jälkeen aihe saattaa unohtua. Tämä sopii hyvin pätkätutkijalle.

— Aika paljon kirjoitan historiasta, kun sille on enemmän kysyntää kuin hyönteisille.

Huldénin kaksi vahvaa aluetta yhdistyivät vuonna 2006 julkaistussa tietokirjassa Kuusijalkainen vihollinen. Armeijoiden mukanaan kuljettamien hyönteisten merkitystä Euroopan historiassa selvittänyt teos palkittiin valtion tiedonjulkistamispalkinnolla.

Suuri yleisö saattaa muistaa Huldénin myös Yleisradion tiedeohjelmasta, jossa dosentti laittoi hyönteisistä ruokaa. Kiinnostus yllätti ötökkäkokin. Nyt työn alla on keittokirja hyönteisistä.

— Luvassa on reseptejä jauhomadoista ja sirkoista, ehkä muurahaisistakin, katsotaan nyt.

Hyönteisiä Huldén kasvattaa myös kotonaan. Keittiön ikkunalaudalla olevat pienet kasvihuoneet paljastuvat sauvasirkkojen kodeiksi. Laatikossa kasvaa myös jauhomatoja ruokien raaka-aineeksi. Sirkat eivät ole syötäväksi eivätkä tutkimusta varten. Ne ovat lemmikkejä.

— Ei niiden kanssa paljoa voi tehdä, mutta ei niistä ole vaivaakaan, Huldén esittelee lempein katsein.

KOIRIEN ESIKUVAT | Koirankasvatus sen sijaan tuottaa joskus vaivaa. Varsinkin kahdeksan kuukauden ikäisen Doloreksen kasvattaminen ei Huldénin huokauksista päätellen ole ollut ihan helppoa. Koiria hänellä on ollut aina.

Aiemmin Lena Huldén kasvatti vinttikoiria — ja hyvällä menestyksellä, päätellen palkintoruusukkeista eteisen seinillä.

— En minä palkinnoista niin perusta. Uroskoiraa on kuitenkin hyvä viedä näyttelyihin. Sillä on silloin hauskempi elämä, Huldén virnistää.

Nykyiset lemmikit ovat berninpaimenkoiria. Huldénit halusivat ulkona pärjäävän koiran, joka ei kuitenkaan olisi metsästyskoira.  Doloreksen nimi tulee baskitaistelija Dolores Ibárrurilta. Vanhemman koiran nimi, Koba, puolestaan tulee Josif Stalinin varhaisesta peitenimestä.

Lena Huldén kiistää olevansa Stalin-fani, vaikka tämän kootut teokset komeilevatkin olohuoneen käsikirjastossa. Käsikirjasto muuten täyttää olohuoneen kolme seinää — jonkun toisen kodissa tämä voisi olla kokonainen kirjasto, vieläpä mittava sellainen.

— Aluksi ajattelin hankkia mustan terrierin, joka oli tyypillinen venäläinen sotilaskoira. Sellaiselle Koba olisi ollut mainio nimi. Vaikka rotu vaihtui, nimi jäi.

TÄIT JA LENIN | Stalinia läheisempi Huldénille on Lenin, joka ymmärsi poikkeuksellisen hyvin hyönteisten päälle, dosentti ihailee.

— Jo 1900-luvun alussa oli tiedossa, että pilkkukuume leviää täiden mukana. Lenin oli tästä tietoinen ja määräsi kapinalliset huolehtimaan puhtaudestaan.

Vastapuolella vastaavaa ohjetta ei tunnettu. Pilkkukuume heikensi selvästi tsaarin armeijaa komentaneen Lavr Kornilovin joukkoja.

— Suosikkisitaattini Leniniltä tuleekin tästä aiheesta: ”Joko sosialismi hävittää täit tai täit hävittävät sosialismin.”

Huldénia viehättää Leninin luja usko aatteen voittoon. Paremmassa tulevaisuudessa täit saadaan kuriin, siinä missä muistakin ongelmista otetaan niskalenkki.

— Kaikki ovat nykyään kamalan pessimistisiä, vaikka todellisuudessahan maailma kulkee parempaan suuntaan. Aikanaan vasemmistossa oli kehitysoptimismia. Kunpa sen saisi vielä takaisin, Lena Huldén haaveilee.

Lue lisää aiheesta: Kestävä kehitys