Kummia muotoja ja kiehtovia ominaisuuksia. Joitakin sieniä voi verrata jopa aggressiivisiin petoeläimiin. Näin kertoo suomalaistutkijoiden uunituore kirja Sienten biologia (Gaudeamus 2013), joka on alan ensimmäinen suomenkielinen yleisteos.
Tutkijoiden mielestä metsässä kasvavat itiöemät eivät useinkaan ole sienten kiinnostavin piirre. Ne ovat lähinnä maan pinnan alaisten tapahtumien sivutuote. Sienisato voi joinain vuosina olla heikko, vaikka maaperän sienirihmastot olisivat levittäytyneet tehokkaasti.
– Sienet ovat todella sopeutuvaisia, ja on vaikea selvittää, mitkä olosuhteet saavat ne äkkiä tuottamaan itiöemiä. Kenestä tahansa voikin kehittyä itiöemien esiintymisen asiantuntija niillä paikoilla, jolla hän usein liikkuu, sanoo Helsingin yliopiston mikrobiekologian dosentti Sari Timonen, toinen kirjan toimittajista.
Timosen työparina toimitustyössä toimi hänen kollegansa, kasvitautiopin professori Jari Valkonen.
Vitsauksia ja ekotekoja
Yli 90 prosenttia kasveista elää symbioosissa maaperän sienirihmastojen kanssa. Ilman tätä ravinteiden vaihtoon perustuvaa suhdetta luonto ja koko planeetta olisi radikaalisti erinäköinen, mahdollisesti varsin karu ja autio. Esimerkiksi orgaanisen aineksen hajoaminen luonnossa kestäisi ilman sienten entsyymejä huomattavasti kauemmin, Timonen selittää.
– Sienten erinomaisia hajotusominaisuuksia hyödynnetään yhä uusin tavoin esimerkiksi puunjalostus- ja biopolttoaineteollisuudessa ja maa-alueiden puhdistuksessa.
Sieniä käytetään myös kankaiden valkaisuun, oluen panemiseen, lääkintään ja lukemattomiin muihin prosesseihin. Sienet eivät silti ole ihmisille vain hyväksi. Sisäilman homeitiöt ja talojen lahosienikasvustot ovat kaikille tuttuja, mutta on sienivitsauksia muitakin.
Esimerkiksi kestävämpien maanviljelyratkaisujen kehittämiseen tarvitaan lisätutkimusta, Timonen sanoo. Valtaosa torjunta-aineiden kehitystyöstä tähtää nimenomaan siihen, että saisimme viljelykasveja vaivaavat sienitaudit kuriin.
Tynnyrihuokonen ja muita uusia termejä
Sienten biologia on kirjoitettu paitsi yliopistokäyttöön myös kouluille ja suurelle yleisölle – paikkaamaan sitä aukkoa, jonka biologian oppikirjat tapaavat sienten kohdalle jättää. Teos sopii myös käsikirjaksi tutkijoille, tuotekehittäjille ja elintarvikeviranomaisille.
Timonen on erityisen ylpeä kirjan kattavasta sienitieteellisestä sanastosta ja kaikki sienilajit käsittävästä taksonomisesta taulukosta.
– Olemme myös pyrkineet kehittämään nimityksiä rakenteille ja ominaisuuksille, joilla ei aiemmin ole ollut suomenkielisiä vastineita.
Kirjasta selviää esimerkiksi, mikä on tynnyrihuokonen.