Vallisaarella on ainutlaatuinen luonto, värikäs historia ja loistava sijainti Helsingin keskustassa. Silti kukaan ei tiedä, mitä sillä tekisi.

ARTIKKELI 10/2012 | Venematka Kauppatorilta kestää vain vartin. Perillä polku vie keskelle villinä rehottavia metsiköitä ja niittyjä. Kalliot kukkivat violetteja orvokkeja. Kesällä kypsyy marjoja ja syksyllä nousee sieniä.

Puiden takaa paljastuu hylättyjä linnoitusrakenteita ja kivisiä raunioita. Kävelijä kohtaa suojavalleja, kellareita, umpeen kasvaneita pihoja ja sitten vanhan puisen koulun — kuin evakkojen äkkilähdön jäljiltä. Luokkahuoneen lattioilla viruu irtonaisia biologiankirjan sivuja, jotka opettavat, että seepra syö kasveja ja leijona seeproja.

Eläimiin voi törmätä muutenkin. Kesällä saaressa asuu hirviemo vasansa kanssa. Vakituisiin asukkaisiin kuuluvat myös huuhkaja, näätä ja mäyrä. Valkoselkätikka käy talvehtimassa.

Luonnon keskellä voi tehdä nopean läpileikkauksen rannikon historiaan. Parin sadan metrin päässä sijaitsevan Suomenlinnan rakensivat ruotsalaiset. Suomalaisten ja venäläisten kädenjälki näkyy itäpuolella, Santahaminassa.

Nyt olemme Vallisaaressa. Se on venäläisten 1800-luvulla rakentama linnoitussaari. Paikka saa vierailijat ihastuksesta sekaisin, ainakin jos on kiinnostunut luonnosta, merestä tai historiasta. Käsittämätöntä on paitsi saaren ainutlaatuisuus, myös se, että tänne pääsevät vain harvat.

Saarta ei käytä lähes kukaan. Se vain rapistuu.

VALTIO JAHKAILEE | Vallisaari päätyi puolustusvoimille pian vuoden 1918 sisällissodan laannuttua. Saaressa on sijainnut ammusvarasto, kemiallinen laboratorio, kaasunaamarikorjaamo, sääasema, satojen ihmisten koti, kauppa ja koulu.

Syksyllä 2008 puolustusvoimat ilmoitti, että saarta ei enää tarvita. Mutta kun kerran omistaa, omaisuudesta ei noin vaan pääse eroon.

Kädenvääntöä on jatkunut kolme vuotta. Kukaan ei tunnu keksivän, mitä kulttuurihistoriallisesti verrattomalle Vallisaarelle pitäisi tehdä.

Reilun 70 hehtaarin kokoisen saaren omistaa valtio, mutta sen hallintaoikeus on jaettu. Taloja ja rakennelmia hoitaa Senaatti-kiinteistöt ja maa-alueita Metsähallitus. Kulkuluvat myöntää puolustusvoimat, joka myös maksaa vuokran: rakennuksista 3 500 euroa kuukaudessa Senaatti-kiinteistöille ja maasta 390 euroa vuodessa Metsähallitukselle. Museovirasto astuu kuvioihin siinä vaiheessa, jos ja kun saareen halutaan rakentaa.

Kaikki tietävät, että saarella pitäisi olla yksi selkeä omistaja, mutta kukaan ei halua avata lompakkoaan. Tarvitaan siis rahaa. Kuinka paljon, se riippuu lähitulevaisuuden päätöksistä.

ROSVOVAARA | Jos everstiluutnantti evp, luontoharrastaja, tietokirjailija Jarmo Nieminen saisi päättää, Vallisaaressa järjestettäisiin ympäri vuoden opastettuja luonto- ja historiaretkiä.

On mahdollista, että toive toteutuu. Ainakin Niemisellä on vaikutusvaltaa. Hän on paitsi yksi näkyvimmistä Vallisaari-aktivisteista myös kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Helsingissä ja puistorakentamisesta vastaavan lautakunnan puheenjohtaja. Niemisestä Vallisaaren omistussuhteet pitäisi päättää pikaisesti.

Hänellä on myös suunnitelma. Ensin valtion pitää päättää, että Vallisaari annetaan tai myydään Helsingille. Myös yhteisomistusta Metsähallituksen kanssa voi harkita. Sen jälkeen Helsingin kaupunginvaltuuston pitää päättää, että saari kunnostetaan virkistyskäyttöön.

— Kaupunki käyttää miljoonia euroja vuodessa puistojen kunnostamiseen. Puistotöiden suunnittelulla Vallisaareen saataisiin tarvittavat varusteet.

Pelkästään luontomatkailua varten tarvitaan opastuskeskuksia, aidattuja alueita, polkuja, laitureita ja elektronisia valvontalaitteita. Jos Nieminen nuijisi päätöksen, saaren pohjoisrannalle voisi nousta myös uusi asuinalue. Pahin skenaario on se, että Vallisaarelle ei tehdä mitään.

— Silloin muinaismuistorosvous ja vandalismi tuhoaisivat saaren ainutlaatuiset arvot.

VOITTOA? | Kolmen vuoden ajan viranomaiset ovat pallotelleet Vallisaaren tulevaisuutta. Viimein kesällä valtiovarainministeriö kokosi työryhmän, jonka esityksen pitäisi valmistua vuoden loppuun mennessä.

Pohdinnassa on se, millaiseen käyttöön valtio saaren haluaa ja se, voisiko yksi valtion taho toteuttaa toiveet. Lisäksi työryhmä selvittää, miten saaren luonto- ja kulttuuriarvot pitää huomioida. Onko saareen mahdollista rakentaa esimerkiksi uusi asuinalue?

Kun selvitys on valmis, neuvottelut alkavat Helsingin kaupungin, yksityisomistajan tai muun yhteistyökumppanin kanssa. Helsingin yliopiston kaupunkitutkimuksen professorin Anne Hailan mielestä työryhmässä näkyy ajan henki. Ryhmässä on edustajia ministeriöistä ja Senaatti-kiinteistöistä mutta ei yhtäkään kaupunkisuunnittelijaa tai kaupunkilaisten edustajaa.

— Trendi on se, että maa pitää saada tuottamaan rahaa. Tärkein tavoite on tehdä voittoa valtiolle.

Suomessakin alkaa nähdä aidattuja asuinalueita kaikille vapaan kaupunkitilan rinnalla. Myös pilvenpiirtäjillä on kannattajansa, onhan maa kallista. Hailaa arveluttaa kaiken ynnääminen rahassa.

— Vaarana on, että Senaatti-kiinteistöt myy lopulta saaren kalliilla. Senaatti on vahva toimija.

Olennaisin kysymys Hailan mielestä onkin se, millä hinnalla valtio myy tai luopuu maasta Helsingin hyväksi.

— Järkevää olisi, että Helsingin kaupunki saisi ostaa saaren raakamaana ja sen jälkeen päättää, mitä saarelle tehdään.

POMMIT JA LEPAKOT | Vuoden 1937 heinäkuussa, merivoimien vuosipäivänä, helsinkiläiset kuulivat mereltä kantautuvaa pauketta. Moni luuli, että räiske johtui kunnialaukauksista tai ilotulituksesta. Pian selvisi, että Vallisaaren ammusvarasto oli syttynyt palamaan ja räjähtänyt. 12 ihmistä kuoli ja kymmeniä loukkaantui.

Ammuksia sinkoili ympäri saarta, eikä niitä koskaan raivattu kunnolla. Jotta saari voitaisiin avata kaikille, maa pitäisi möyhiä perusteellisesti. Se olisi katastrofi luonnolle.

Vallisaari ei ole Natura-alue, mutta sen luonto on monipuolinen. Saarella kasvaa harvinaisen paljon lehmuksia, saarnia ja tammia. Rinteillä rehottaa myös uhanalaisia niittykasveja ja venäläisarmeijan Venäjän aroilta mukanaan tuomia tulokaslajeja. Vastaan voi tulla supikoira, kettu, mäyrä tai lepakko.

Metsähallituksen suojelubiologin Antti Belowin mukaan saarella elää myös lukuisia uhanalaisia perhoslajeja ja poikkeuksellisen paljon lintuja.

— Kultarinta, monet kertut ja satakieli elävät vieri vieressä kuin Keski-Euroopan rehevissä lehdoissa. Helsingin viimeiset teeret soivat kesäisin saaressa.

LUONTORESERVAATTI | Luonnon kannalta maassa lojuvat räjähteet ovat hyvästä. Ne suojelevat kasveja ja eläimiä kaivinkoneilta ja ihmismassoilta.

Myös intendentti Arto Kurtto Helsingin yliopistosta ylistää Vallisaarta, sen merkittävää merenrantakasvillisuutta, hienoja tervalepikoita ja linnoitusten päällä kasvavia niittyjä.

— Se on Helsingin hienointa luontoa.

Vallisaaren kasvillisuutta tutkinut Kurtto on seurannut huolestuneena saaren tulevaisuudesta käytyä keskustelua. Jos Luonnontieteellisessä keskusmuseossa toimiva Kurtto saisi päättää, saareen ei missään nimessä rakennettaisi kerrostaloja.

— Opastetut luontoretket olisivat hyvä tapa avata saari kaupunkilaisille. Muuten alue saisi pysyä luontoreservaattina.

Ainakaan toista Suomenlinnaa Helsinkiin tuskin tarvitaan: linnoitusten lomassa sijaitsevat nurmikentät, kukkaistutukset, ravintolat ja ko­kous­tilat meillä jo on.

TOIMITTAJA JA VALOKUVAAJA VIERAILIVAT VALLISAARESSA KEVÄÄLLÄ 2012.
LISÄÄ AIHEESTA: Ove Enqvist ja Taneli Eskola: Kruunun jalokivet. Vallisaari ja Kuninkaansaari. Moreeni, 2011.

ja Taneli Eskola: Kruunun jalokivet. Vallisaari ja Kuninkaansaari. Moreeni, 2011.

Lue lisää aiheesta: Kestävä kehitys