Olli Carpén – Biopankit ovat suuri mahdollisuus tutkimukselle

12.5.2016
Helsingin yliopiston patologian professorina aloitti syksyllä 2015 syöpätutkija Olli Carpén. Hänen erityisalaansa ovat biopankit, jotka tarjoavat suomalaiselle lääketieteelle huikeita mahdollisuuksia.

Olli Carpén tutkii munasarjasyöpää osana EU:n rahoittamaa, Helsingin yliopiston koordinoimaa verkostoa. Hänen alaansa on erityisesti kudosnäytteistä tehtävä hoidon vaikutusta ennustava diagnostiikka. 

Carpénin professuuriin kuuluu myös pääkaupungin biopankkitutkimuksen kehittäminen, ja hän toimii Helsingin biopankin tieteellisenä johtajana. Patologian osasto liittyy uuteen biopankkikokonaisuuteen siten, että suurin osa vanhoista kerätyistä näytteistä saadaan biopankkiin patologian laitoksen arkistoista.

Biopankit avaavat Carpénin mukaan suomalaiselle lääketieteelle huikeita mahdollisuuksia, kiitos biopankkilain sekä maamme kattavan julkisen terveydenhuollon. Se tarjoaa näytteiden lisäksi kattavasti näytteisiin liittyvää kliinistä tietoa.

Laki hyödyttää tutkimusta

Uuden biopankkilain ansiosta tutkijat voivat nyt entistä suoraviivaisemmin yhdistää ja vertailla näyteaineistoja diagnoositietoihin ja hoitojen yhteydessä kertyneisiin tietoihin huomattavan pitkältä ajalta. Tämä antaa Carpénin mukaan hyvät mahdollisuudet ryhtyä kehittämään potilaslähtöistä diagnostiikkaa, uusia hoitomuotoja ja uusia keinoja todeta sairaudet jo varhain.

Biopankilla tarkoitetaan ihmisperäisten näytteiden kokoelmaa. Sairaalabiopankeissa näytteet kerätään potilaan suostumuksella diagnostiikan ja hoidon yhteydessä osana sairaalan perustoimintaa.

Vuonna 2013 voimaan tulleen lain jälkeen Suomeen on perustettu jo useampia biopankkeja. Lain ansiosta biopankeista voidaan rakentaa tärkeitä tutkimusta ja hoitoa tukevia järjestelmiä, joista tutkijat voivat etsiä juuri omien tutkimustensa tarpeisiin soveltuvia näyteaineistoja.

Syövän tutkija

Carpén on urallaan tutkinut etenkin syövän käyttäytymistä ja hoidon vaikutusta ennustavia biomarkkereita sekä syövän yksilöllistä lääkehoitoa. Viimeiset kaksi vuottaan Turun yliopistossa hän toimi biopankkiprofessorina: hän käynnisti ja kehitti Turun yliopiston ja TYKSin biopankkitoimintaa.

Olli Carpén on Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan kasvatti. Hän väitteli 1987 aiheenaan ihmisen luonnolliset tappajasolut. Harvardin yliopistossa Bostonissa vietetyn post doc –kautensa jälkeen Carpén ehti tehdä toistakymmentä vuotta syöpätutkimusta Helsingin yliopistossa ennen siirtymistään patologian professoriksi Turun yliopistoon 2004.

Carpénin on vaikea nimetä oman uransa merkittävintä yksittäistä tutkimuslöydöstä.

-Aika näyttää. Sellaiseksi voi osoittautua parin vuosikymmenen takainen uusi lihasheikkoustautiin liittyvä proteiini tai viimevuotinen melanooman käyttäytymistä ennustava biomarkkeri.

Patologian professori Olli Carpén: Julkaisut ja aktiviteetit

Lue lisää aiheesta: Kestävä kehitys