Maria Brockhaus - Tropiikin metsäkadon syyt voivat löytyä pohjoisesta

29.11.2016
Metsäkadon hillitsemiseen löytyy toimivia ja kohtuullisia ratkaisuja, uskoo kansainvälisen metsäpolitiikan professori Maria Brockhaus.

Vuonna 2005 esiteltiin REDD+ -mekanismi, jonka tarkoituksena oli hillitä metsäkatoa tukemalla metsien suojelua ja trooppisten maiden toteuttamaa hiilensidontaa metsiin. REDD+-ohjelman tarkoitus oli palkita maita siitä, että ne jättivät metsänsä koskematta ja näin sitouttivat hiiltä helposti, halvasti ja nopeasti.

Todellisuudessa asia ei mennyt ihan niin, toteaa Helsingin yliopiston kansainvälisen metsäpolitiikan professorina joulukuussa 2016 aloittanut Maria Brockhaus.

– Toteutus osoittautui kaikkea muuta kuin helpoksi.

Osittain kyse oli rahoituksen epävarmuudesta, kun mekanismin alkuperäinen, markkinalähtöinen toimintamalli muuttui. Vielä merkittävämpi syy oli kuitenkin se, että isossa osassa jäsenmaita hakkuiden lopettaminen osoittautui poliittisesti vaikeaksi, eivätkä hallintojärjestelmät olleet muutokselle valmiita.

– Näissä maissa oli sitouduttu kehityspolkuihin, jotka usein edellyttivät luonnonvarojen kestämätöntä käyttöä ja metsän muuttamista viljelysmaaksi. Tämä on valtava haaste koko päätöksentekojärjestelmälle. Nykytilanteesta hyötyy moni, kun taas päätöksenteko ja taloudelliset hyödyt ohittivat usein metsäkadon vaivaamien alueiden asukkaat.

Viimeiset kymmenen vuotta Brockhaus on työskennellyt erilaisissa projekteissa, joissa selvitetään metsien roolia ilmastonmuutoksessa. Erityisesti hän on paneutunut REDD+-ohjelmaan liittyviin hankkeisiin voittoa tavoittelemattomassa CIFOR-tutkimuslaitoksessa. Ensin hänen toimipisteensä oli Burkina Fasossa, mutta viime vuodet saksalainen Brockhaus on asunut Indonesiassa.

Hänen päätavoitteensa on ymmärtää muutosta. Mikä saa aikaan uudistuksia ja muutoksia, jotka vaikuttavat metsiin ja puihin ympäri maailmaa, ja mitkä tekijät tekevät mahdollisiksi tai estävät nopeat poliittiset muutokset. Se on kiinnostava mutta usein myös turhauttava aihe.

– Muutosten aikaansaaminen on todella vaikeaa. Erilaisia intressejä on niin paljon, ja päätöksenteko ei usein perustu tosiasioihin, Brockhaus muistuttaa.

Miten muutto pohjoiseen Helsinkiin sopii tropiikin metsäkadon tutkijalle?

– Itse asiassa pohjoinen perspektiivi on hyvin kiinnostava, koska ongelmat ovat pohjimmiltaan globaaleja, Brockhaus huomauttaa.

– Mutta ehkä ratkaisutkin voivat löytyä pohjoisesta, koska iso osa tropiikin puiden kysynnästä tulee pohjoisesta.

Uusien professorien juhlaluennot pidettiin Helsingin yliopiston päärakennuksessa 7.12.2016. Tutustu professoreihin ja ohjelmaan. Seuraa suoraa videolähetystä salista 5, jossa Maria Brockhaus pitää luentonsa.

Lue lisää aiheesta: Kestävä kehitys