Korkeasaari on reservaatti leopardeille ja papukaijoille

30.1.2015
Kirsi Pynnönen-Oudman suunnittelee Korkeasaaren tulevaisuutta, vastaa kansalaisten kyselyihin ja yrittää auttaa uhanalaisia lajieja.  

Talviviima ei haittaa Korkeasaaren intendenttiä: Kirsi Pynnönen-Oudman miettii jo kevättä. Hän on juuri ollut yhteydessä kivimieheen, joka rakentaa kalliot keapapukaijan tarhaan. Uhanalaisen linnun toivotaan pesivän Korkeasaaressa.

‒ Aion käydä Amsterdamin eläintarhassa ja tarkistaa keahäkin pesärakenteen.

Pynnönen-Oudman on Helsingin yliopiston dosentti, yksi Euroopan eläintarhaliiton kiertävistä tarkastajista sekä petolintulajistokomitean puheenjohtaja.

‒ Katsomme tarkkaan, minkä tarhojen kanssa eläimiä vaihdetaan.

Eläinfysiologian dosentti toimii työyhteisönsä tieteellisenä asiantuntijana.

‒ Eläintarhabiologin toive on tehdä itsensä tarpeettomaksi: että luonnonkannat olisivat niin vahvat, ettei eläintarhoja tarvita, hän määrittelee.

Kissaruton uhka

Korkeasaari oli aikanaan ainut Euroopan eläintarha, jossa suokukot lisääntyivät ilman hautomakonetta.

‒ Teemme töitä tavallisella lajilla, jotta meillä olisi osaaminen harvinaiseen lajiin. Ehkä saamme joskus lusikkanokkasirrejä. Se olisi haaveeni, intendentti paljastaa.

Miksi eläimet ovat tarhassa eivätkä luonnossa?

‒ Monelle lajille ei ole enää paikkoja luonnossa. Suomessa ei ole luonnossa yhtään ainoata vesikkoa.

Amurinleopardeja on koko maailmassa luonnossa 35, eläintarhoissa 160.

‒ Jos Amurinmaalle tulee kissarutto, siellä menevät sekä leopardit että tiikerit. Eläintarhoista voidaan palauttaa eläimiä alueelle, kun tilanne on ohi.

Eläintarhoissa on myös lajeja, jotka eivät ole vaarassa. Se liittyy intendentin mukaan valistukseen, valistus suojeluun.

‒ Kaikki raha ja tila olisi hyvä käyttää uhanalaisten lajien hyväksi, ettei eläintarhassa olisi tavallisia lajeja ollenkaan, Pynnönen-Oudman tuumii.

Jatkuva luontoilta

Kylmän ja kallioisen saaren joka tarhaan ei aina löydy sopivaa uhanalaista lajia. Silloin valitaan vaikkapa luontokoulu Arkin opetusohjelmaan sopiva laji, kuten hirvi tai villisika.

Intendentti keskustelisi eläintarhoista mielellään kävijöiden kanssa opastetuilla kierroksilla. Kirsi Pynnönen-Oudman on tottunut niin median kuin suuren yleisönkin kysymyksiin.

‒ Meillä on Korkeasaaressa jatkuva luontoilta.

Intendentti vastaa vaikkapa soittajille, jotka kysyvät, mikä lintu tirpittää takapihalla. Kansalaiset lähettävät Korkeasaareen kuvia myös eläinten jätöksistä.

‒ On näitäkin, jotka soittavat aamulla, että he ovat illalla ravintolassa miettineet, että kumpi on vahvempi: tiikeri vai leijona.

Ihminen on vieraantunut luonnosta, Pynnönen-Oudman tietää. Hän kuuntelee joskus, mitä vanhemmat Korkeasaaressa puhuvat lapsilleen.

‒ Aina välillä kuulee kommentin, että on se kumma, etteivät noita kuolleitakaan eläimiä siivoa pois. Kysymyksessä on pöllöhäkki, johon on laitettu kuolleita hiiriä linnunruoaksi.

Lue lisää eläintarhan elämästä ja intendentin työstä tänään 30.1. ilmestyneestä Yliopisto-lehdestä.

Lue lisää aiheesta: Kestävä kehitys