Kemiallisten aseiden tunnistamiseen kannettavia laitteita ja menetelmäkehitystä

Pienempiä laitteita ja nopeampaa analytiikka tarvitaan, jotta kemiallisilla aseilla tehdyn hyökkäyksen kohteeksi joutuneille pystytään antamaan apua mahdollisimman nopeasti jo onnettomuuspaikalla, sanoo Helsingin yliopistolla vieraillut OPCW:n pääjohtaja Ahmet Üzümcü.

Turkkilaissyntyinen Ahmet Üzümcü johtaa Kansainvälinen Kemiallisen aseen kieltosopimuksen valvontajärjestöä (OPCW), joka sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2013.

Työsarka yliopistoille

Kansainvälinen järjestö luottaa analysoinnissa ja tutkimustoiminnassa kansallisiin tutkimuslaitoksiin.

Suomessa Helsingin yliopistolla toimiva VERIFIN on Kemiallisen aseen kieltosopimuksen määrittelemä kansallinen viranomainen ja pystyy tarvittaessa analysoimaan biolääketieteellisiä tai ympäristönäytteitä alan kansainvälisen järjestön OPCW:n valtuutuksella.

-VERIFINillä on myös tutkimustoimintaa ja menetelmänkehitystä sekä mittava koulutusohjelma, kertoo johtaja Paula Vanninen VERIFINistä.

Kemikaalit lukkojen taakse

Monet päivittäin käytetyt kemikaalit voivat väärin käytettynä muuttua aseeksi.

-Kun kemikaaleilla tuotetaan tahallisesti haittaa muille ihmisille, niin silloin rikotaan kemiallisten aseiden kieltosopimusta, sanoo Üzümzü.

OPCW pyrkii edistämään kemikaalien turvallista käyttöä ja edellyttää jäsenvaltioilta, että kemikaalien käyttöä kontrolloidaan ja estetään vaarallisten kemikaalien päätyminen terroristeille.

Pääjohtaja Ahmet Üzümcün Suomen vierailu liittyy Kansainvälinen Kemiallisen aseen kieltosopimuksen valvontajärjestön 20-vuotisjuhlavuoteen.

Lisätietoja

Johtaja, professori, Paula Vanninen, VERIFIN, Helsingin yliopisto
Sähköposti: paula.vanninen@helsinki.fi
Puh. 02941 50444, GSM 040-550 2204

Chemical Weapons and Science

Lue lisää aiheesta: Kestävä kehitys