Kellarin todelliset luurangot

27.6.2016
Luomuksen luukokoelmien kunnostus aloitetaan kesän aikana. Samalla näytteitä määritetään, sillä aiemmin osaa ei ole pystytty määrittämään ja osa määrityksistä on sellaisia, joista tiede on jo ajanut ohi.

Anatomian professori Evert Julius Bonsdorffin kokoelmassa oli laajimmillaan noin 2000 luustoa ja nahkaa. Kokoelman nykyistä laajuutta tai sitä, kuinka moni kokoelmayksilö lopulta päätyi 1960-luvulla eläinmuseolle, ei ole tähän asti tiedetty.

Tutkija Henry Pihlström on kahden apulaisensa kanssa käärinyt hihat ja ryhtynyt käymään Luonnontieteellisen museon kellareissa säilytettävää kokoelmaa läpi. 

He ovat kaivaneet kellareista esiin kaikkein vanhimmat ulkomaiset – eli eksoottiset – näytteet. Sellaiset, joiden lajinmääritys todennäköisimmin on päivityksen tarpeessa.

– Kokoelmissa on paljon yksilöitä, joita ei yksinkertaisesti ole sata vuotta sitten pystytty määrittämään tai ne on määritetty nykykäsityksen mukaan virheellisesti, Pihlström kertoo.

Hän painottaa, että 1700- ja 1800-luvun tutkijat olivat päteviä, oman aikansa huippututkijoita. Heihin verrattuna meillä vain on käytössämme reilun sadan vuoden verran lisää tieteellistä tietoa.

Uusin tieto apuun

Tiede edistyy ja taksonomiset eli eliölajien sukulaisuussuhteisiin ja nimistöön liittyvät käsitykset muuttuvat. Siksi tieteellisiä kokoelmia olisi mahdollisuuksien mukaan syytä käydä säännöllisesti läpi.

Esimerkiksi monet aiemmin yhtenä lajina pidetyt eläimet on nykykäsityksen mukaan jaettu useampaan lajiin. Aiemmin maapallon merissä ui lahtivalas, nykyään pohjoisella pallonpuoliskolla elää pohjoisen lahtivalas ja eteläisellä sen sisarlaji. Lisäksi tunnetaan pienikokoisempi muoto. Ja tämä on vain yksi näkemys kyseisen lajiryppään luokittelusta.

Jo Pihlströmin projektin alkumetreillä selvisi, että Luonnontieteellisen museon Luut kertovat -näyttelyn hetulavalaan kallo kuuluu erittäin todennäköisesti kääpiölahtivalaalle.

Aikakone menneisyyteen

Tutkija Henry Pihlström kuva: Janne Granroth

Kuva: Janne Granroth

Kokoelmien kyydissä voi matkustaa maailman kaukaisimpiinkin kolkkiin poistumatta helsinkiläisestä kellarista. Ne tarjoavat mahdollisuuden myös aikamatkailuun ja näkökulmia menneisyyden vaiheisiin, joista ei muuten saa tietoa.

Henry Pihlström nostaa varovasti muovipussista täplähyeenan kallon ja näyttää etikettiä. Elinaikanaan hyeena on kiertänyt Suomea tivolin mukana, viettänyt vanhuuden päivänsä Korkeasaaressa ja päätynyt lopulta näytteeksi eläinmuseon kokoelmiin. Näyte on päivätty 20.4.1938.

Hyeenan kohtalo kertoo yllättäen myös suomalaisen eläinkäsityksen ja lainsäädännön historiasta. Nykypäivänä villieläintä ei kohdeltaisi samaan tapaan kuin sotien välisenä aikana.

Tavanomaista työtä

– Eläinten luiden määritys vaikuttaa jännittävältä salapoliisityöltä – mitä se tietenkin myös on, kiirehtii Pihlström tarkentamaan.

– Loppujen lopuksi se kuitenkin on kokoelmien hoitoon liittyvää hyvin tavanomaista työtä. Samaa työtä tehdään niin tässä museossa kuin maailmalla kaiken aikaa kaikkien lajiryhmien parissa.

Hyvin vanhoilla näytteillä on kuitenkin aivan oma arvonsa – ne saattavat osoittautua korvaamattomiksi, kun tutkitaan eläinten levinneisyyden tai perimän muutoksia. Monesti ainoa tieto kaukaa menneisyydestä löytyy museokokoelmien kätköistä.

Bonsdorffin luut

Helsingin yliopiston anatomian professori Evert Julius Bonsdorff (1810–1898) keräsi aikanaan kansainvälisestikin merkittävän kokoelman selkärankaisten eläinten luurankoja ja nahkoja.

Hän ei itse kiertänyt maailmaa vaan osti, vaihtoi ja hankki näytteet milloin mistäkin.

Kokoelma päätyi Bonsdorffin sukulaisten kautta silloiselle eläinmuseolle eli nykyiselle Luonnontieteelliselle museolle. Nuo luut ovat edelleen museon luukokoelmien selkäranka.

Kokoelma siirtyi vuosina 1960–1962 Pohjoiselle Rautatiekadulle eläinmuseon rakennukseen. Tuolloin taloon rakennettiin neljäs kerros eli juhlasaliin tehtiin välipohja, jotta luustot saatiin näytteille. Välipohja purettiin vasta 2005–2008 peruskorjauksen yhteydessä, ja luunäyttely muutti museon ensimmäiseen kerrokseen.

Luut kertovat -näyttely

Lue lisää aiheesta: Kestävä kehitys