Jatkuvan luontoillan vetäjä

15.1.2015
Kirsi Pynnönen-Oudman suunnittelee Korkeasaaren tulevaisuutta, vastaa ihmisten ihmettelyihin ja pitää huolen siitä, ettei kilpikonna syö kumiasvalttia.

Korkeasaari tuntuu nukkuvan talviunta. Räntää sataa naamalle kuin tiskirättejä. Huoltorakennusten keskellä on vaaleanpunainen kivitalo, jonka ikkunassa palaa joulukynttelikkö. Puuovessa lukee Kirsi Pynnönen-Oudman. Pynnönen-Oudman on Korkeasaaren intendentti, general curator.

— Kuraattori on eläinten kokoelman kokoelmanhoitaja. Taidemuseon kuraattori katsoo, että taulut ovat puhtaana ja kunnossa. Taidemuseossa voi käydä niin, että taulu katoaa tai vahingoittuu, meillä eläin kuolee.

Intendentin jalassa on ulkoiluun sopivat lämpimät kengät, mutta mieli elää jo keväässä. Pynnönen-Oudman valmistelee huhtikuussa alkavaa kesäsesonkia. Korkeasaaren kartalla intendentin ruudulla on paljon värikkäitä ympyröitä: ne ovat rakennusprojekteja seuraavalle kymmenelle vuodelle.

Aamulla Pynnönen-Oudman on ollut yhteydessä kivimieheen, joka rakentaa ensi vuonna kalliot keapapukaijan tarhaan. Lintu on uhanalainen, ja sen toivotaan pesivän.

— Luultavasti menen käymään Amsterdamin eläintarhassa talvilomallani ja tarkistan keahäkin pesärakenteen.

TULLA TARPEETTOMAKSI

Pynnönen-Oudman on Euroopan eläintarhaliiton petolintulajistokomitean puheenjohtaja. Korkeasaaressa täytyy tehdä suojelutyötä myös arjen askareissa. Kirsi Pynnönen-Oudman on juuri käynyt tunnustelemassa kengurutarhaan valettua kumiasvalttia ja sen kiinteyttä.

— Huolestuin, syövätkö kilpikonnamme tai vikunjamme sitä. Silikonista voi saada suolitukoksen.

Pynnönen-Oudman on eläinfysiologian tutkija, joka on loputtoman kiinnostunut eläinten elintoiminnoista.

— Eläintarhabiologin toive on tehdä itsensä tarpeettomaksi: että luonnonkannat olisivat niin vahvat, ettei eläintarhoja tarvita, hän määrittelee.

Pynnönen-Oudman on selvittänyt, miten lämpötila, ravinto, valo tai ryhmän koko vaikuttaa eri lajien lisääntymiseen. Korkeasaaressa on ollut runsaasti onnistuneita lisääntymisiä.

— En tietenkään sano, että se on minun ansiotani. Eläimillä on valtavan hyvät hoitajat. Mutta toimin työyhteisön tieteellisenä asiantuntijana.
 

LINTUJEN MATKASSA

Intendentin pöydällä on tussiluonnoksia vesikon tarhasta ja kirjahyllyjen päällä papukaijapatsaita. Papukaijat ovat tuttuja eläimiä jo lapsuudenkodista.
Lapsena Kirsi piirsi päivät pitkät. Arkkitehdin ammatti oli haaveissa, mutta biologia vei voiton.

Luontoharrastus vahvistui Viikissä linturetkillä, joita hän teki yhdessä yläasteen kaverien kanssa. Kirsi Pynnösestä tuli Helsingin yliopiston biologian fuksi vuonna 1977. Hän päätti syventyä eläinfysiologiaan.

— Asiat, jotka tapahtuvat eläimen elintoiminnoissa, eivät näy suoraan. Niitä täytyy mitata. Mittausarvoista voi tehdä päätelmiä siitä, miten eläin voi ja miten ympäristö vaikuttaa eläimeen.

Intendentin radiopuhelin räpsähtää hetkeksi rätisemään. Korkeasaaressa on meneillään hevosen nukutus, jota työntekijät valvovat.

SIMPUKAT KERTOVAT

Pynnönen-Oudman suoritti myös kasvatustieteelliset opinnot, mutta tutkimusinto päihitti opettamishaaveet. Vuodet 1985–1990 hän vietti Hollannissa Utrechtin yliopiston vierailevana tutkijana. Kokeellisissa tutkimuksissa selvitettiin ympäristömyrkkyjen vaikutuksia meri- ja makeanveden eläimiin.

Hollanti oli Pynnönen-Oudmanin tutkijakoulu. Englanniksi kirjoittamista opetettiin olennaisena taitona, toisin kuin silloisessa Suomessa. Matkaan tarttui myös sujuva hollannin kieli. Vuonna 1991 valmistuneen väitöksensä Pynnönen-Oudman teki happamoitumisen vaikutuksesta simpukoihin.

— Tuloksia on sittemmin käytetty ympäristönlaadun indikaattorina. Simpukoita viedään vieläkin häkissä tehtaan lähelle ja katsotaan, miten paljon niihin kertyy raskasmetalleja.

Suomeen palattuaan Pynnönen-Oudman vietti vajaat kuusi hektistä vuotta Suomen Akatemian tutkimusassistenttina.

— Jos on pienten lasten äiti, tekee akatemiatutkimusta ja vetää tutkimusryhmää, on aika hyvin täystyöllistetty.

KETTUA PIENEMMÄT

Intendentin tärkein muisto Korkeasaaresta on 1970-luvun alusta. 12-vuotiaana hän ja luokkakaveri haastattelivat äidinkielen tuntia varten eläintarhan johtajaa Ilkka Koivistoa.

Korkeasaareen ei johtanut vielä siltaa. Kalastajavene toi koululaiset ja kasettinauhurin saareen marraskuun pimeässä. Intendentti muistaa lähinnä sen, että häntä jännitti.

Akatemiatutkijana Pynnönen-Oudmania turhautti, että suunnitelmat katkesivat aina apurahakauden päättymiseen. Korkeasaaren johtajaksi siirtynyt eläinfysiologikollega Seppo Turunen vinkkasi hakemaan heille töitä heiltä. Niinpä Pynnönen-Oudmanista tuli ensin kuraattori, sitten intendentti.

Vastuualueisiin ovat kuuluneet muun muassa linnut, trooppiset talot ja kettua pienemmät nisäkkäät. Korkeasaaressa hänestä on tullut osaaja, jolta kysytään neuvoa.

MITÄ PÖLLÖ SYÖ?

Pynnönen-Oudmanista tuli eläinfysiologian dosentti vuonna 1995. Hän on puhunut ympäristömyrkkyjen fysiologisista vaikutuksista ja opettanut suojelubiologian kurssilla yliopistolla vielä 2010-luvulla.

Pynnönen-Oudman sanoo rakastavansa tieteen popularisointia. Mediassa hän kuuluukin niin sanottuihin päivystäviin dosentteihin. Häneltä kysytään vaikka sitä, punastuvatko muutkin kädelliset kuin ihmiset.

— Me aina nauramme, että meillä on Korkeasaaressa jatkuva luontoilta.

Pynnönen-Oudman vastaa vaikkapa soittajille, jotka kysyvät, mikä lintu tirpittää takapihalla. Kansalaiset lähettävät Korkeasaareen kuvia myös eläinten jätöksistä.

— On näitäkin, jotka soittavat aamulla, että he ovat illalla ravintolassa miettineet, että kumpi on vahvempi: tiikeri vai leijona.

Ihminen on vieraantunut luonnosta, Pynnönen-Oudman tietää. Hän kuuntelee joskus, mitä vanhemmat Korkeasaaressa puhuvat lapsilleen.

— Aina välillä kuulee kommentin, että on se kumma, etteivät noita kuolleitakaan eläimiä siivoa pois. Kysymyksessä on pöllöhäkki, johon on laitettu kuolleita hiiriä linnunruoaksi.

SUOKUKKO JA VESIKKO

Lähdemme kävelylenkille. Pynnönen-Oudman osoittaa tummanvihreän metalliaitauksen porttia, jonka alle jää kapea rako.

— Nuo pupun näköiset, pampajänikset, saavat hervottomasti poikasia ja pesivät maanalaisissa koloissa. Poikaset ovat niin pieniä, että voivat mahtua ulos noista koloista.

Keksi tähän jotain -listalle tuli taas uusi asia, parempi porttiratkaisu.

Kosteikkotalo Borealiaan Pynnönen-Oudman hankki Korkeasaaren ensi töinään suokukot, jotka piti saada pesimään. Korkeasaari oli aikanaan ainut Euroopan eläintarha, jossa suokukot lisääntyivät ilman hautomakonetta.

— Me teemme töitä tavallisella lajilla, jotta meillä olisi osaaminen harvinaiseen lajiin. Ehkä me saamme joskus lusikkanokkasirrejä. Se olisi haaveeni.

Amazonia-talossa pikkumangustit poukkoilevat, kun hoitaja lähestyy jauhomatojen kanssa. Hyvästä hoivasta huolimatta eläintarhoja kritisoidaan. Miksi eläinten pitäisi olla tarhassa eikä luonnossa?

— Ei minulla ole mitään tarvetta pitää eläintä häkissä. Mutta monelle lajille ei ole enää paikkoja luonnossa. Suomessa ei ole luonnossa yhtään ainoata vesikkoa. Ei ole sopivia elinalueita, ja amerikanminkki on luultavasti syrjäyttänyt sen sukupuuttoon.

Leopardeja on luonnossa 35, eläintarhoissa 160.

— Jos Amurinmaalle tulee kissarutto, siellä menevät sekä leopardit että tiikerit. Eläintarhoista voidaan ehkä palauttaa eläimiä alueelle.

UHANALAISET

Eläintarhoissa on tosin myös lajeja, jotka eivät ole vaarassa. Se liittyy intendentin mukaan valistukseen, valistus suojeluun. Helsingin kaupunki ei lähettäisi eläintarhan miljoonia Amurinmaalle, Pynnönen-Oudman sanoo.

— Me eläintarhana voimme vaikuttaa mielipiteisiin ja asenteisiin. Jos täällä käyvistä lapsista tulee isoina firman johtajia, niin he voivat antaa firmastaan rahoja WWF:lle tai muulle luonnonsuojelujärjestölle.

Osuuko jokin kritiikissä maaliin?

— Uhanalaisten lajien osuutta olisi syytä lisätä. Kaikki raha ja tila olisi hyvä käyttää uhanalaisten lajien hyväksi, ettei olisi tavallisia lajeja ollenkaan.

Kylmässä ja kallioisessa saaressa jokaiseen tarhaan ei kuitenkaan löydy intendentin mukaan sopivaa uhanalaista lajia. Silloin valitaan vaikka Korkeasaaren luontokoulu Arkin opetusohjelmaan sopiva laji, kuten hirvi tai villisika.

Pynnönen-Oudman keskustelisi eläintarhoista mielellään kävijöiden kanssa esimerkiksi opastetuilla kierroksilla. Hän on itse yksi Euroopan eläintarhaliiton kiertävistä tarkastajista.

— Katsomme tarkkaan, minkä tarhojen kanssa eläimiä vaihdetaan.

SÖPÖYS TOISARVOISTA

Viime kesänä Pynnönen-Oudman oli mukana vapauttamassa harvinaista partakorppikotkan poikasta Ranskan Alpeilla.

— Se oli urani kohokohta.

Dosenttia naurattaa, kun hän katsoo nuorten valkopääsakien kisailua. Toinen apina mätkähtää oksilta verkkoon.

— No niin, turpiin tuli.

Pynnönen-Oudman valokuvaa eläimiä omaksi iloksi ja lehdistökäyttöön. Iltaisin hän saattaa katsoa YouTubesta, miten jokin asia on ulkomaisessa eläintarhassa hoidettu. Linturetkiäkin hän tekee edelleen, mutta lähinnä ulkoillakseen.

— En lähde Pohjois-Karjalaan, jos siellä on bongattu joku idänuunilintu, Pynnönen-Oudman linjaa.

Intendentin suhde eläimiin on akateeminen. Hän tarkkailee, ei paijaa.

— Täällä on 160 lajia ja älyttömästi variaatiota. Minua ei kiinnosta työskennellä yhden lajin kanssa siksi, että se on kiva ja söpö. 

Apinoiden ja kissojen söpöydestä dosentilla on kylläkin tieteellistä sanottavaa.

— Ihmisen  vaistoissa   ja   geeneissä   on  tapa   reagoida lapsenomaisiin kasvoihin ja pyöreisiin silmiin.

Yliopisto-lehti on kaikille tarkoitettu, monipuolinen tiedelehti Helsingin yliopistosta.
Tilaa ja rakastu tieteeseen.

Lue lisää aiheesta: Kestävä kehitys