Ilmeesi paljastaa koiralle oletko uhka vai ystävä

Koirien ja ihmisten katselukäyttäytymisessä on samankaltaisuuksia, kertoo Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston yhteistyöprojektin tutkimus – koirat tarkastelevat kasvojen ilmeitä systemaattisesti ja reagoivat voimakkaammin negatiivisiin ilmeisiin.

Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen ja käyttäytymistieteellisen tiedekunnan sekä Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulun yhteistyöprojektissa tutkittiin katseenseurannalla, kuinka koirat katsovat lajitoveriensa ja ihmisten ilmeikkäitä kasvokuvia. Tutkimukseen osallistui 31 koiraa 13:sta eri rodusta. Koirat koulutettiin positiivisella vahvistamisella suorittamaan tutkimustehtävä itsenäisesti, ja ne osallistuivat tutkimukseen erittäin innokkaasti.

Koirat reagoivat uhkaaviin kasvonilmeisiin

Tulokset osoittavat, että ilmeestä riippumatta koirat kohdistavat huomionsa ensin silmiin ja katsovat silmien aluetta pidempään kuin nenää tai suuta. Lisäksi huomio kiinnittyy kunkin ilmeen tunnusomaisiin piirteisiin, kuten vihaisen koiran paljastettuihin hampaisiin. Eri ilmeiden tulkinnassa avainasemassa on kuitenkin silmien, nenän ja suun muodostama kokonaisuus.

On evolutiivisesti tarkoituksenmukaista että uhkaavat ärsykkeet vangitsevat huomion. Uhkaajan lajilla on kuitenkin merkitystä. Koirat kiinnittivät korostuneesti huomiota lajitovereidensa uhkaaviin ilmeisiin, kun taas ihmisten uhkaavat ilmeet saivat aikaan nopean väistöreaktion.

– Koirien taipumus väistää ihmisten uhkaavia eleitä voi olla kesyyntymisen tuote. Koirat ovat erityisen herkkiä ihmisen sosiaalisille viesteille ja konflikteja välttääkseen ne suhtautuvat ihmisten uhkaeleisiin mieluummin sovittelevasti kuin provosoituen, kertoo väitöskirjatutkija Sanni Somppi Helsingin yliopistosta.

Sanni Somppi kuuluu professori Outi Vainion tutkimusryhmään, joka tutkii koirien kognitioon liittyviä ilmiöitä Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa. Tutkimus koirien katselukäyttäytymisestä julkaistiin PLOS ONE -tiedejulkaisussa 13.1.2016.

Ei-kädellisten eläinten kasvonilmeet vihdoin huomioon

Tulokset valottavat ensimmäisenä maailmassa katseenseurannalla, kuinka ei-kädelliset eläimet tarkastelevat kasvojen ilmeitä. Jo 150 vuotta sitten Charles Darwin esitti, että sosiaalisten nisäkkäiden kasvonilmeisiin perustuvassa kommunikaatiossa on yhtäläisyyksiä. Käytännössä lajeja vertailevia tutkimuksia on kuitenkin tehty hyvin vähän, ja lähinnä vain kädellisillä. Professori Outi Vainion tutkimusryhmän kehittämän menetelmän avulla saadut uudet tulokset antavat entistä laajempaa tieteellistä tukea Darwinin väitteelle. Koirat muistuttavat katselukäytöksessään ihmisiä, joten ilmeisiin reagointi voi olla evolutiivisesti vanha kyky.

Professori Outi Vainion tutkimusryhmä tutkii koirien kognitioon liittyviä ilmiöitä Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa. Tutkimusryhmä on aiemmin havainnut mm. että sosiaalisesti merkitykselliset kohteet, kuten tutut kasvot ja kommunikatiiviset kehon eleet, vetävät koirien huomion puoleensa. Tutkimusryhmän tutkimusta ovat tukeneet muun muassa Suomen Akatemia ja Emil Aaltosen säätiö.

PLOS ONE -tiedejulkaisussa 13.1.2016 julkaistu tutkimus koirien katselukäyttäytymisestä

Koiran Mieli -tutkimusryhmä

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt

Professori Outi Vainio
050 4155251
outi.vainio@helsinki.fi

Tohtorikoulutettava Sanni Somppi
sanni.somppi@helsinki.fi

Tutkijatohtori Miiamaaria Kujala
02941 59763
miiamaaria.kujala@helsinki.fi