Ihmiset pakkautuvat kaupunkeihin, mutta miten kaupungit voivat suojautua ilmastonmuutokselta?

Ilmastonmuutos ei kohtele ihmisiä tasapuolisesti. Kaupunkiympäristöpolitiikan professori Sirkku Juhola tutkii, miten esimerkiksi kaupunkilaisten varallisuus ja asuinpaikka vaikuttavat ilmastonmuutoksen aiheuttamiin riskeihin.

Kesä 2018 jäi säähistoriaan erityisen kuumana. Kaikkien kannalta lämpöaalto ei ollut toivottava. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n alustavien tietojen mukaan viime kesän pitkistä helteistä aiheutui Suomessa arviolta 380 ennenaikaista kuolemaa.

Tällaisia uutisia saamme todennäköisesti lukea lisää tulevaisuudessa. Sekä helteet että niiden aiheuttamat terveyshaitat oletettavasti lisääntyvät, kun ilmasto lämpenee ja väestö ikääntyy.

Ilmastonmuutoksen aiheuttamat uhat tulevat näkyviin erityisesti kaupungeissa, sillä tiiviisti rakennetuille urbaaneille alueille on pakkautunut paljon ihmisiä. Siksi kaupunkien tutkimus on tärkeä osa ilmastonmuutoksen monitieteistä tutkimusta.

Kaupunkiympäristöpolitiikan tutkimushankkeissa selvitetään muun muassa, miten kaupungit ovat sopeutuneet ilmastonmuutokseen.

– Kysymys on sekä siitä, kuinka suuria riskejä tietyllä maantieteellisellä alueella odotetaan ilmastonmuutoksesta koituvan, että siitä, miten kaupungeissa on näihin riskeihin varauduttu, sanoo kaupunkiympäristöpolitiikan professori Sirkku Juhola Helsingin yliopistosta.

Riski riippuu kolmesta tekijästä

Äärimmäiset sääilmiöt, kuten helleaallot tai tulvat, muodostavat vasta yhden osan tietyn seudun tai kaupungin kokemasta uhasta. Lisäksi vaikutusta on sillä, ketkä säätapahtumien vaikutuspiiriin joutuvat: millaisia ihmisiä kaupungissa asuu ja missä päin heidän kotinsa ovat – eli asuvatko he tyypillisesti varakkailla seuduilla ydinkeskustoissa vai slummeissa kaupunkien laidoilla.

Kaupungin haavoittuvuutta lisää esimerkiksi se, jos slummialueita on rannikolla.

– Jos syntynyt merivesitulva yhdistyy vielä vaikka jokitulvaan, varsinkin köyhemmät alueet voivat kärsiä huomattavasti, Juhola sanoo.

Jotta vastaavia katastrofeja voitaisiin ehkäistä, tarvitaan tutkimusta siitäkin, millaiset menetelmät toimivat parhaiten riskien kartoittamisessa. Juhola ryhmineen tekee tällaista kartoittavaa tutkimusta.

New Orleansiin syksyllä 2005 iskenyt hurrikaani Katrina on yksi Yhdysvaltain historian tuhoisimmista hirmumyrskyistä. Juholan mukaan Katrina on hyvä esimerkki sosiaalisen eriarvoisuuden vaikutuksista luonnonkatastrofissa, vaikka kyseessä ei ollutkaan ilmastonmuutokseen liittyvä sääilmiö.

– Köyhät ihmiset joutuivat jäämään myrskyn runtelemille aluille, koska heillä ei ollut mahdollisuutta lähteä kaupungista.

Jälkikäteen on jopa sanottu, että vasta hirmumyrsky paljasti Yhdysvaltojen sosiaalisen eriarvoisuuden laajuuden.

Heikoimmat kärsivät

Taloudellisten resurssien lisäksi riskin suuruuteen vaikuttaa alueen asukkaiden sosiaalinen pääoma. Esimerkiksi kroonisesti sairaat ikäihmiset eivät pääse kaupunkiin iskevää helleaaltoa pakoon pelkästään taloudellisen hyväosaisuuden turvin.

– Raha ei riitä, jos kukaan ei huolehdi sinusta. Jos siis huolehtivat läheiset puuttuvat, tilanne voi olla huono.

Kaupunkiympäristöpolitiikan tutkijat arvioivat myös Helsinkiä siitä näkökulmasta, millaisia ihmisiä tänne tulevaisuudessa muuttaa ja minne päin kaupunkia he asettuvat.

Yhteiskunnallisten muutosten laskemiseen ei ole valmista kaavaa.

– Olemme yrittäneet kehittää erilaisia menetelmiä, jotta ymmärtäisimme, miten kaupunkikehitys voi johtaa uusien riskien syntymiseen esimerkiksi 2050-luvulle mennessä. Välillä tutkimuksen tekeminen on sellaista kristallipallon kiillotusta, Juhola sanoo.

Esimerkiksi näin: Tiivistämiseen tähtäävä kaupunkikehitys tarkoittaa usein sitä, että kaupunkiin rakennetaan paljon pieniä asuntoja. Jos asuntoihin muuttaa vanhoja ihmisiä, he ovat erityisen haavoittuvassa asemassa rajun helleaallon iskiessä – pienet asunnot kun kuumenevat suuria asuntoja helpommin. Kaupunkisuunnittelu voi siis pahimmillaan välillisesti vaikeuttaa jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten tilannetta.

– Silti riskit ovat Suomessa lähtökohtaisesti pienempiä kuin monessa muussa paikassa maailmassa. Esimerkiksi Bangladeshissa on rakennettu paljon suistoalueille, ja siksi ilmastonmuutos iskee siellä pahemmin kuin meillä.

Kaupungit edelläkävijöinä?

Riskien arvioimisen lisäksi kaupunkiympäristöpolitiikka tutkii, miten kaupunkien toimet vaikuttavat ilmastonmuutoksen syntyyn.

Kaupunkeja on tärkeä tutkia, sillä käynnissä on suuri maailmanlaajuinen kaupungistumiskehitys. Yhä useammat ihmiset muuttavat syrjäseuduilta kaupunkeihin. Puhutaan urbanisaatiosta tai urbanisoitumisesta.

– Suomessakin se näkyy suurten kaupunkien jatkuvana kasvuna, mutta globaalisti kasvu on vielä paljon hurjempaa. Urbanisoituminen johtaa siihen, että energiaa, kuten muitakin resursseja, kulutetaan enemmän kaupungeissa kuin muualla.

Kaupungeissa siis asutaan, liikutaan ja vietetään aikaa. Varsinaiset resurssit tuotetaan kuitenkin usein muualla, sillä suurissa kaupungeissa ei ole esimerkiksi maataloutta eikä usein raskasta teollisuuttakaan.

– Kaupunkien ekologista jalanjälkeä on mittailtu jo jonkin aikaa, ja suurin osa kaupungeista elää oman jalanjälkensä yli. Tutkimuksissa selvitetään, miten esimerkiksi liikkumiseen liittyviä isoja infrastruktuurirakenteita voidaan muuttaa, ja mistä ylipäänsä tiedämme, että muutoksissa ollaan menossa oikeaan suuntaan, Juhola sanoo.

Juholan mukaan tärkeintä on tarkastella, mistä päästöjä syntyy kaupungeissa. Päätöksenteossa on sitten mietittävä, millaisilla politiikkatoimilla päästöjä voitaisiin vähentää.

Kaupungeilla on paljon valtaa

Kaupunkien toimia on tärkeää tutkia myös siksi, että ne ovat itse ilmoittaneet olevansa aktiivisia toimijoita sekä ilmastonmuutoksen hillitsemisessä että siihen sopeutumisessa. Suuret kaupungit ovat esimerkiksi perustaneet erilaisia ilmastotoimijoiden verkostoja, kuten 90 suurkaupungin C40-verkoston.

Kaupungit ovat myös panneet käyntiin erilaisia asukkaita aktivoivia ilmastohankkeita, jollainen oli esimerkiksi Helsingin Iso Roobertinkadulla ja Tikkurilan aseman seudulla vuosina 2015–2017 toiminut Ilmastokatu. Siinä kaupunkilaisia kutsuttiin mukaan ilmastopoliittiseen päätöksentekoon matalalla kynnyksellä. Juhola oli projektissa mukana silloisena Aalto-yliopiston tutkijana.

Juholan mukaan kaupunkien aktiivisuus kumpuaa niiden laajoista vaikutusmahdollisuuksista. Hiilidioksidipäästöjen kannalta on merkitystä, miten energia tuotetaan ja kuinka paljon kaupungeissa tuetaan julkista liikennettä ja pyöräilyä yksityisautoilun sijaan – ja näitä päätöksiä kaupunkien on mahdollista tehdä itse.

– Kaupungeissa pystytään usein tekemään aika suuriakin [ilmastoon liittyviä] ratkaisuja, sillä kaupungit esimerkiksi vastaavat pitkälti omasta energiantuotannostaan. Helsingissäkin koko energia tuotetaan kaupungin sisällä.

Kaupunkien kokeilut osallistaa asukkaitaan päätöksentekoon ovat Juholasta ”hyvä suunta”, mutta hankkeiden vaikutuksista ei ole vielä tarkkaa tutkimuksellista näyttöä.

Siksi kaupunkien toimia pitää tutkia lisää. Kaupunkiympäristöpolitiikassa esimerkiksi vertaillaan isojen tekstiaineistojen avulla, millaisin poliittisin keinoin ilmastonmuutosta pyritään kaupungeissa hillitsemään ja miten pitkälle kaupungit ovat toimissa edenneet. Aineistot ovat esimerkiksi poliittisia dokumentteja.

– Kiinnostavaa on, miten dokumentit vertautuvat todellisuuteen. Jos on tehty erittäin optimistisia strategioita, näyttää siltä, että kaupungit ovat hillintä- ja sopeutumistoimissa pitkällä. Mutta mikä on tilanne käytännössä? Juhola kysyy.

Pienet mutta tärkeät teot

Viimeistään hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n syksyllä 2018 julkaistu raportti sai kansalaiset liikkeelle. Monet ovat ilmoittaneet olevansa halukkaita hidastamaan ilmaston lämpenemistä omilla kulutusvalinnoillaan.

Yksittäisen ihmisen mahdollisuudet vaikuttaa ilmastonmuutoksen uhkaan kulutuspäätöksillä ovat rajalliset, Sirkku Juhola sanoo. Mutta on niillä merkityksensä.

– Ilmastonmuutoksen hillintään tarvitaan maailmanlaajuisesti täydellinen muutos energiantuotannossa, -kulutuksessa ja yleisissä elämäntavoissa.

Silloin tarvitaan sekä yksittäisen kansalaisen aktiivisuutta että poliittisia keinoja: ilmastonmuutoksen aiheuttaman uhan vakavuus täytyy ensin ymmärtää ja ottaa todesta, jotta voi alkaa ajaa muutosta tilanteeseen esimerkiksi äänestämällä.

– Kansalaisten oma aktiivisuus tukee tarvittavaa laajempaa muutosta. Yhtä tärkeää kuin tehdä omassa arjessa ilmaston kannalta järkeviä päätöksiä on ottaa osaa poliittiseen keskusteluun.

– Toki yksittäisen ihmisen valinnat voivat toimia niin, että ne tekevät tarvittavaa muutosta näkyviksi muille, ja käynnistyy positiivinen ketjureaktio, Juhola muistuttaa.

Juhola itse on ollut 20 vuotta kasvissyöjä. Hän käyttää tuulisähköä ja pyöräilee mahdollisimman paljon. Matkustamisesta taas ei oikein pääse eroon tutkijan työssä, hän pahoittelee.

Juholan väitöskirja kehitysmaatutkimuksen alalta käsitteli riisinviljelyä Länsi-Afrikassa. Väitöstutkimusta East Anglian yliopistossa tehdessään hän asui vuoden Ghanassa. Hän on asunut myös esimerkiksi Nigeriassa ja Tansaniassa. Kaikkiaan hän vietti ulkomailla 15 vuotta ennen kuin palasi Suomeen vuonna 2009.

– Kun on asunut esimerkiksi Afrikassa, pyöräilyn ja kasvissyönnin kaltaiset tärkeät kysymykset saattavat joskus tuntua triviaaleilta. Iso osa maailman väestöstä elää haastavissa olosuhteissa jo ilman ilmastonmuutoksen uhkaa.

***

Tutustu Urban Environmental Policy -tutkimusryhmään.

Kuinka kaupunkien kestävyyttä voi mitata? Juhola kertoo videolla:

Sirkku Juhola

Sirkku Juhola

Kaupunkiympäristöpolitiikan professori