Eläinrakas navetassa

15.3.2014
Laura Hänninen, Vuoden dosentti, työskentelee lapsuutensa unelma-ammatissa. Eläinten hyvinvoinnin tutkija viihtyy yliopistolla ja pihatossa.

Artikkeli on julkaistu Dosentti-palstalla Yliopisto-lehden numerossa 3/2014.

Suurella osalla Suomen karjatilojen naudoista ei ole sarvia, koska niistä katsotaan olevan haittaa joko karjankasvattajille tai eläimille itselleen. Kaikki nautarodut eivät ole sarvettomia syntyjään, vaan nupoutukseksi kutsutun operaation seurauksena. Vasikoiden sarvenaihiot poltetaan 600-asteisella raudalla tavallisesti alle neljän viikon iässä.

Yli puolet nupoutuksista hoidetaan niin, että eläinlääkäri tulee paikalle, rauhoittaa vasikan ja antaa kipupiikin ensi hätään. Tämä on suositusten mukainen menettelytapa. Lähes puolet vasikoista saa kuitenkin kärsiä ja toipua kolmannen asteen palovammoista ilman rauhoitusta tai kipulääkitystä. Dosentti Laura Hännisen mukaan tilanne on silti parempi kuin hän arveli.

Hänninen tutkii eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa tuotantoeläinten hyvinvointia, unenlaatua, hoivaa ja kipukokemuksia, myös nupoutusta.

— Nyt tutkimme, kauanko paraneminen kestää, jotta tietäisimme, kuinka kauan kivunlievitys on tarpeen nupoutuksen jälkeen. Vasikat hyötyvät huomattavasti, jos kipulääkitystä jatketaan ainakin viiden päivän ajan.

ILKEYS EI OLE SYY | Hänninen oli kolmivuotias, kun hän päätti alkaa isona eläinlääkäriksi. Kaupunkilaistyttö Espoon Olarista sai ukiltaan lahjaksi Valittujen Palojen eläintietosanakirjan. Kotona oli kissa ja akvaariokaloja, mutta kun lapsi aikoo omistaa elämänsä eläimille, on touhu intomielistä eikä eläinlajeja erotella.

— Sadepäivinä koulumatkat kestivät, kun minun piti pelastaa kaikki tielle nousseet kastemadot ojanpenkalle.

Nyt Hännisellä on vakituinen opetustyö Viikissä. Titteli on eläinten hyvinvoinnin ja eläinsuojelun kliininen opettaja, ja toimeen kuuluu tutkimustyön ohella opettaa tuleville eläinlääkäreille eläinten hyvinvointiin ja käyttäytymiseen liittyviä asioita.

— Ensimmäisen vuoden opiskelijat tulevat hoiviimme toukokuun intensiivisessä opetusjaksossa. Kun enin osa opetuksesta keskittyy kevääseen, voi opetukseen ja tutkimukseen keskittyä paremmin.

Opetus alettiin jo vuosia sitten keskittää, koska pänttäämistä vaativat opinnot haittasivat opiskelijoiden huomiota. Hyvinvointiopetuksessa kun on tärkeintä oppia katsomaan eläintä. Kursseilla käydään läpi eläinten ominaispiirteitä, evoluutiota, tarpeita, genetiikkaa, pito-olosuhteita — koko pakettia.

— Eläinten hyvinvointiasioiden opetus nostaa esiin ristiriitoja eläinten tarpeiden ja maatalouden vaateiden välillä. Missä eläimen tarpeet huomioidaan ja missä ei. Koska ristiriitoja on, eläinten parissa työskentelevien on hyvä olla niistä tietoisia.

Hännisen mukaan samalla on tärkeätä oppia ymmärtämään maatalouden rakenteesta. Monella eläinlääkäriopiskelijoista ei ole tietoa tai kokemusta eläintuotannosta. Ei Hänniselläkään ollut.

— Eläintenpito on elinkeino, eikä eläinten hyvinvointia laiminlyödä ilkeyden vuoksi. Rakenteet eivät muutu nopeasti.

MAAILMA UUSIKSI | Eläinlääkiksen ovet avautuivat Hänniselle vuonna 1989, kolmannella yrittämällä. Edeltäneinä välivuosina hän ahersi Helsingin yliopiston, tulevan työpaikkansa, navetassa ja koiralaboratoriossa.

Valmistumisaikoinaan Laura Hänninen teki eläinlääkärin töitä muutaman vuoden ajan.

— Aloin jo kahden ensimmäisen viikon jälkeen ajatella, että eläinlääkärin praktiikassa hoidan sairauksien oireita enkä syitä.

1990-luvulla eläinten hyvinvointi ei vielä ollut erillinen oppiaine silloisessa Eläinlääketieteellisessä korkeakoulussa. Neljäntenä opiskeluvuotenaan Hänninen vieraili kurssitovereineen Ruotsissa Etik och etologi -kurssilla. Alalla tuntui riittävän kiintoisia kysymyksiä. Ja samalla ehkä voisi muuttaa maailmaa. Sitä Hänninen oli aina tahtonut tehdä.

VASIKAN LEPO | Väitöstutkimustaan Hänninen ryhtyi tekemään vasikoiden unesta. Alku ei ollut ihan helppoa, koska ala oli hädin tuskin alkutekijöissään. Vielä vuosituhannen vaihteessa viitattiin tuloksiin, joita professori Ruckebusch oli tehnyt 1970-luvun alussa poraamalla reikiä kuuden naudan päähän.

— Piti alkaa ihan alusta, keksiä mitä tutkitaan ja miten.

Hännisen ensimmäinen väitöskirjaohjaaja menehtyi syöpään työn varhaisessa vaiheessa. Ohjaajan aviomies työskenteli neurologina sotilassairaala Tilkassa. Hänninen hakeutui Tilkkaan seuraamaan, miten sairaiden varusmiesten unta rekisteröidään heitä häiritsemättä. Menetelmät vaikuttivat kokeilemisen arvoisilta, ja Hänninen kollegoineen puki vasikoille istuvat valjaat antureineen kannattelemaan EEG-laitetta.

— Laite tuotti kuin tuottikin luettavaa signaalia. Tässä vaiheessa en onneksi ymmärtänyt, minkälaisia ongelmia vasikoiden EEG-mittauksissa olisi voinut olla. Jos olisin tajunnut, mihin suohon astun, olisin voinut lannistua heti kättelyssä.

Vasikat ovat vilkkaita nuoria saaliseläimiä, jotka eivät pidä silmiään suljettuina turhaan tai näytä kipuaan ulospäin. Koska EEG-laitteet ovat kalliita ja hankalia, Hänninen alkoi tarkkailla vasikoiden lepokäyttäytymistä suhteessa EEG-mittauksiin. Hän arvioi, mitä käyttäytyminen kertoo unesta — ja mitä uni kertoo puolestaan eläimen hyvinvoinnista.

—Uni on ensiarvoisen tärkeätä vasikoille, kuten kaikille nuorille nisäkkäille. Tästä päästään taas nupoutukseen. Jos kipua hoidetaan, vasikat lepäävätkin paremmin.

TOHTORIN SANA | Hännisen tutkimukset eläinten kivun ja levon parissa nousevat eläintilojen arjesta. Viikin Koetilantiellä tutkija ei ole konttorirotta. Jakkupuvun ja korkkareiden sijaan Hänninen sonnustautuu usein haalariin ja kumisaappaisiin.

Liian harvoin kuulee tutkijan iloitsevan työnsä konkreettisista vaikutuksista yhteiskuntaan. Maailmanmuuttaja-dosentti ei ole ihan tyytymätön siihen, mitä tutkimus hänen alallaan saa aikaan. Ensinnäkin eläinlääketieteen tutkimuksessa on alettu kiinnittää yhä enemmän huomiota eläinten käyttäytymiseen ja hyvinvointiin. Toisaalta myös tuotantotiloilla kehitys on ollut rohkaisevaa. Ainakin nautatiloilla, joista Hänninen itse tietää eniten.

— Jo 20 vuotta sitten, kun kiersimme tuottajakoulutuksissa puhumassa käyttäytymisestä ja hyvinvoinnista, tuottajat olivat hyvin kiinnostuneita. He kuitenkin katsovat eläimiä työkseen.

Nautakarjaa pitävät ovat huomanneet, että jos eläintä kohtelee hyvin, sitä on helpompi käsitellä. Ja he kuuntelevat tutkijoita ja uusia tutkimustuloksia.

— Kun tohtori-ihminen tulee ja sanoo, että vasikoita pitää rapsutella, jotta niistä tulisi hyviä lypsylehmiä, niin kyllä silloin kuunnellaan.

Vasikoiden oloissa onkin Hännisen mukaan tapahtunut ilahduttavan iso parannus. Ennen eläimiä pidettiin pienissä kopeissa navetan nurkassa ja ruokittiin avoämpäreistä. Nykyisin vasikat liikkuvat parhaimmillaan tilavissa ja kuivitetuissa irtokarsinoissa ja ne saavat imeä maitonsa.

— Tutkimus muuttaa asioita pienissä paloissa, mutta muutoksen kuitenkin näkee. Uskon, että viiden vuoden päästä jo 95 prosenttia tiloista käyttää kivunlievitystä nupoutuksessa, Hänninen ennustaa.

Suomi on pieni maa, ja tutkittu tieto leviää tiloille hyvin ja nopeasti. Tiloilla luetaan alan lehtiä ja tutkijat jalkautuvat usein puhumaan tuottajille. Arkadianmäeltä Hänninen toivoisi samanlaista vastakaikua kuin maatalousväeltä.

TIETO JA TUSKA | Menneinä vuosina törmäsi usein väitteeseen, jonka mukaan tuotantoeläinten olot ovat Suomessa erinomaiset. Hännisen mukaan käsitys on romantisoitu ja erheellinen.

Tuntuu kuitenkin lohdulliselta kuulla, että tutkija ja eläinten puolustaja on vakuuttunut tilanteen parantumisesta. Keskusteluyhteydet toimivat, mutta vielä olisi varaa petratakin.

— Suosittu, groteski Food Inc. -dokumenttielokuva on hyvä muistutus siitä, mihin elintarviketuotannossa voidaan ajautua, jos emme pidä varaamme. Myös Jokapäiväinen leipämme on vaikuttava. Suomessa olisi tilaus eläintuotantofilmifestareille, joissa tutkijat ja muut asiantuntijat voisivat keskustella.

Kun Oikeutta eläimille julkaisi kuvia sikatiloilta vuoden 2011 Sikatehtaat-kampanjassaan, moraalikysymyksistä käynnistyi keskustelu etenkin tuottaja- ja tavarantoimittajapiireissä.

— Maa- ja metsätalousministeriöön tekemämme aloite eläinten hyvinvointikeskuksen perustamisestakin löytyi jostakin pöydältä iskujen jälkeen. Nyt keskus toimii naapurihuoneessa, Hänninen osoittaa.

Lihatalojen kynnys ostaa kyseenalaisimpien tilojen tuotteita on noussut, ja eläinsuojelujärjestöt istuvat nykyjään tutkijoiden ja tuottajien kanssa samoissa pöydissä tappelematta. Vielä kun kaupat saataisiin mukaan keskusteluun.

— Kaupan keskittyminen on eläinten hyvinvoinnin kannalta ongelma. S- ja K-ryhmien valta koko tuotantoon liian suuri.

Vaikka ihmiset ovat aiempaa tietoisempia tehotuotannon ongelmista, kuluttajan rahkeet eettisemmille lihakaupoille ovat liian rajalliset, ainakin jos ei ole mahdollisuutta ja varaa asioida pääkaupunkiseudun pikkuputiikeissa.

Hänninen kaipaisi Luomu-leiman lisäksi muitakin mahdollisuuksia huomioida eläinten hyvinvointi. Maailmalla on jo tarjolla monenmoista freedom foodia ja vaihtoehtoisia sertifionteja.

— Luomusäädökset tulevat EU:sta ja ovat osin höpöjä. Esimerkiksi säädöksissä mainittua homeopatiaa ei missään nimessä pitäisi käyttää sairaiden eläinten hoitoon.

MYYTIT MURSKAKSI | Suomalaisessa eläintalou-dessa on Hännisen mukaan yhä muutamia myyttejä, joista olisi hyvä päästä eroon. Ensinnäkin hän luopuisi sanasta virike. Se kuulostaa, että eläimille tarjotaan jotakin ylimääräistä hyvää. Kyse on tarvikkeista, joilla pyritään kompensoimaan jotakin, mikä eläimiltä puuttuu.

— Edelleen kuulee myös sanottavan, että jos eläin tuottaa hyvin, se voi hyvin. Tämä ei valitettavasti pidä paikkaansa.

Suomessa tilojen tuotos on verraten korkea. Tuotantoeläimet on valikoitu pitkällisen ja huolellisen jalostuksen pohjalta, ja jalostuksen tavoitteena on nimenomaan ollut runsas ja pikainen lihan, maidon tai munien tuotanto.

— Eläinyksilön tuotoksen lasku voi toki olla merkki jostakin sairaudesta. Silti on paljon sai-

rauksia, jotka eivät näy tuottavuudessa, eivätkä kipu ja tuottavuus kulje aina käsi kädessä.

Työsarkaa piisaa tutkijallekin. Kun Hänninen pari vuotta sitten hetkeksi palasi tekemään praktiikkaa, hän huomasi, ettei se maailma ollut juuri muuttunut. Navetat olivat kymmenen vuotta vanhempia kuin vuosikymmen sitten.

Niin. Laura Hänninen viihtyy yliopistolla, eikä ihme. Hän työskentelee lapsuutensa haaveammatissa, eläinten hyväksi.

— Työni on aika ihanaa. Ja olen ajatellut, että työssä kannattaa jatkaa, jos näin on. 

Yliopisto-lehti on kaikille tarkoitettu, monipuolinen tiedelehti Helsingin yliopistosta.
Tilaa ja rakastu tieteeseen.

Lue lisää aiheesta: Kestävä kehitys