Neuvostoliitossa otettiin matkakuvia, joiden todellisuus ei sellaisenaan nykypäivän katsojille avaudu.

Joukko eri-ikäisiä ihmisiä katsoo suoraan kameraan tiiviissä kolmirivisessä muodostelmassa. Ilmeet ovat vakavia. Taustalla kohoaa uusklassinen rakennus pylväineen tai komea muuri muistolaattoineen. Asetelma on tuttu. Jos kuva olisi Suomesta, tässä olisi varmaankin kyseessä sukukokous tai työpaikan virkistyspäivä. Kuvaushetken jälkeen hajaannuttaisiin pienempiin ryhmiin shoppailemaan tai kahville. Mutta tämä kuva on 1980-luvun Neuvostoliitosta. Asiat ovat toisin.

– Kuvan ihmiset eivät välttämättä edes tunne toisiaan, kertoo Olga Shevchenko, neuvostovalokuvaa tutkinut sosiologi.

– Esimerkiksi Moskovan Punaisella torilla kierteli useita ammattivalokuvaajia, jotka kokosivat halukkaita yksinäisiä matkailijoita ryhmäkuviin ikuistettavaksi ikonisen muurin edessä. Kuvat lähetettiin kuvatuille myöhemmin postissa maksua vastaan.

Neuvostomatkakuvat2

Tuntemattomilla samat kuvat

Onkin yhä hyvin tavallista, että venäläisen perheen valokuva-albumissa on saman verran kuvia täysin vieraista ihmisistä kuin perheenjäsenistä. Ilmiölle on yksinkertainen selitys: harvalla oli varaa omaan kameraan, ja matkat olivat elämän kohokohtia, jotka haluttiin ikuistaa.

Valokuvailmiön vaikutukset eivät kuitenkaan pääty, vaikkei samanlaisia tuntemattomien ryhmäpotretteja enää otetakaan.

Valokuva-albumit rakentavat sukupolvet ylittäviä jaettuja muistoja. Ne tekevät eläväksi perheiden historiaa ja tarjoavat juuret myös nykyvenäläisten identiteetille. Shevchenko on kollegansa, Keski-Euroopan yliopisto CEU:ssa työskentelevän historiantutkija Oksana Sarkisovan kanssa selannut läpi satoja venäläisiä perhealbumeja ja kerännyt tarinoita, joita kuvista kerrotaan.

– Albumit ovat hämmästyttävän identtisiä, miettii Shevchenko. Jos ideologien tarkoitus oli luoda kansaa yhdistävä visuaalinen muistorakennelma, se projekti on onnistunut todella hyvin.

Yhtä suurta perhettä

Kuvat kertovat vahvaa tarinaa suuresta neuvostokansalaisten perheestä, jossa kaikilla on oma paikkansa toverien joukossa, eikä kukaan ole yksin.

– Se, että kuvien asetelmat toistuvat lähes muuttumattomina riippumatta kuvattavien henkilöllisyydestä tai keskinäisistä suhteista, toistaa tehokkaasti Neuvostoliiton ideologista sanomaa: olemme kaikki yhtä suurta perhettä, selittää Shevchenko.

Lomakuvat todistavat myös kansalaisten tasa-arvoisuudesta. Vuoden 1936 perustuslaissa säädettiin kaikille kansalaisille oikeus lomailuun. Siivoojilla ja rakennusten apumiehilläkin oli mahdollisuus lomailla eksoottisissa rantakohteissa – vaikkapa Krimillä – ja matkustella paikoissa, joihin edes keskiluokalla ei nykyään välttämättä ole varaa tai muuten mahdollisuutta. 

Kuvien perusteella voisikin ajatella, että ennen oli kaikki paremmin.

Shevchenko kuitenkin toppuuttelee.

– Lomamatkat olivat toki arvokkaita kokemuksia, joita muisteltiin lämmöllä, mutta ihan puhdasta luksusta ne eivät tämän päivän mittapuulla olleet. Kuvissa esiintyvät henkilöt saattoivat kertoa rosoisiakin tarinoita ryhmämatkailun todellisuudesta: tiukoista, ylhäältä annetuista matkasuunnitelmista ja ahtaasta yhteismajoituksesta ventovieraiden kanssa. Kauniita kuvia katsoessa jää huomaamatta myös se, että vain ani harvoin matkalle pääsi oman perheen kanssa.

Neuvostomatkakuvat5

Sukupolvien kuilu

Albumeja selaavalle uudelle sukupolvelle tämä pinnanalainen todellisuus ei aukene. Shevchenkon haastattelemat nuoret venäläiset ovat taipuvaisia hyväksymään kuvien esittämän todellisuuden sellaisenaan.

Otos toisensa perään vahvistaa suurta kertomusta idealistisen harmonisesta neuvostomenneisyydestä, utopiasta, johon ei ole paluuta. Sosialismin visuaalinen projekti elää siis ehkä vahvempana kuin koskaan.

– Aikana, jolloin miljoonat venäläiset ovat valmiita julistamaan Krimin jälleen omakseen, ei voi olla ajattelematta, että kellastuneilla turistikuvilla on yllättävänkin suuri merkitys, summaa Shevchenko.