Hautomoista vauhtia yrittäjyyteen

Helsingin yliopistolta saa nykyään entistä vahvemmin valmennusta ideoiden kaupallistamiseen. Syksyllä käynnistyy liuta hautomo-ohjelmia, joissa idean saaneet voivat kartuttaa omia yrittäjyystaitojaan ja kehittää ideoistaan liiketoimintaa.

Tutkimuksesta syntyy runsaasti oivalluksia, joita voisi käyttää myös akateemisen maailman ulkopuolella. Haaste on ollut niiden kaupallistaminen. Osaamista saattaa puuttua, samoin verkostoja.

Helsingin yliopiston keväällä aloittamassa hautomotoiminnassa ideoiden kaupallistamiseen saa noin vuoden verran systemaattista tukea. Ensin esihautomossa kerrytetään yrittäjyystaitoja kaksi kuukautta. Sen jälkeen liiketoimintaideaa kehitetään pidemmälle kuusi kuukautta kestävässä hautomossa, jota voi jatkaa toiset kuusi kuukautta, jos se on tarpeen.

Silta yritysmaailmaan

Hautomoissa oppia kartutetaan muun muassa markkinoista, markkinoinnista ja myynnistä, liiketoimintasuunnitelman tekemisestä, ulkopuolisen rahoituksen hakemisesta, juridiikasta ja taloushallinnosta. Esihautomoissa työpajoja ja luentoja on 2-3 kertaa viikossa, hautomoissa 1-2 kertaa viikossa.

– Uskomme, että kaikki ohjelmiin osallistuvat tulevat saamaan tärkeitä käytännön taitoja sekä uusia taloudellisia ja yrittäjämäisiä näkökulmia siihen, miten tutkimusta ja tieteellistä ajattelua voi hyödyntää akateemisen maailman ulkopuolella. Lisäksi kaikkien verkostot laajenevat, sillä hautomoissa syntyy paljon uusia tuttavuuksia, asiantuntija Ari Huczkowski Helsingin yliopiston hautomotiimistä kertoo.

Kouluttajina toimii laaja verkosto asiantuntijoita ja mentoreita yrityksistä, rahastoista ja sijoitusyhtiöistä. He valmentavat ja avaavat osallistujille ovia yritysmaailmaan pro-bono-periaatteella eli ilman muuta palkkiota kuin hyvä mieli ja kiinnostavat koulutettavat.

– Olemme saaneet kaikkiin ohjelmiimme mukaan vahvan verkoston suomalaisia ja kansainvälisiä mentoreita, joilla on reilusti kokemusta start-up-maailmasta ja kansainvälisistä markkinoista, hautomotoimintaa yliopistolla johtava projektipäällikkö Irina Blomqvist toteaa tyytyväisenä.

Haku auki viiteen ohjelmaan

Syksyllä käynnistyy hautomo- ja esihautomo-ohjelmia viidelle alalle: terveyteen, yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen, ruokasysteemeihin, kiertotalouteen ja ilmastonmuutokseen sekä tekoälyyn ja teknologiaan.

Kunkin ohjelman osallistujille räätälöidään juuri heidän alalleen sopiva tuki ja mentorit. Esimerkiksi tekoäly- ja teknologiaratkaisuja kestävyyshaasteisiin vauhdittavaan NEXUS-ohjelmaan on saatu mentoreita muun muassa Reaktorilta, Daimlerilta, Amazonilta, Nesteeltä, Vaisalalta ja Accenturesta.

Kumpulan kampuksen viime kevään esihautomo huipentui finaaliin, jossa 13 teknologian ja tekoälyn tutkimuksesta ponnistavaa joukkuetta esittelivät liikeideoitaan muun muassa rahoittajista koostuvalle tuomaristolle. Mukana oli esimerkiksi puutavaran jäljitettävyyden mahdollistava palvelu, nykyisiä herkempi diabeetikkojen glukoosisensori sekä alusta hiilijalanjäljen mittausta, vähentämistä ja kompensointia varten.

Helsingin yliopiston ja kaupungin väelle

Maksuttomiin ohjelmiin voivat hakea niin yliopistolaiset, opiskelijat kuin kaupunkilaisetkin, joilla on idea vietäväksi markkinoille. Osa ohjelmista vaatii vähintään kahden hengen hakijatiimin, osaan voi osallistua myös yksin.

Esihautomoon voi hakea kevyemmällä aiheella, mutta hautomoon tarvitaan jo pidemmälle kiteytetty ajatus liiketoimintamallista. Ohjelmien kieli on englanti, jotta niihin voivat osallistua myös kansainväliset opiskelijat ja tutkijat.

Vaikka tyypillisimmin hautomoon tullaan siivittämään sovellusidean matkaa kohti globaalia start-upia, hautomoihin voi osallistua myös epäkaupallisin ideoin. Tähtäimessä voi olla esimerkiksi yhteiskunnallinen yritys tai voittoa tavoittelematon yhdistys tai säätiö.

Hautomoiden rahoituksesta puolet tulee Helsingin yliopistolta, puolet Helsingin kaupungilta. Kaupungilla onkin samantapaista hautomotoimintaa jo kuuden helsinkiläisen korkeakoulun kanssa.

Helsingin yliopistolla hautomotoimintaa pyörittää yhdeksän hengen Helsinki Incubators -tiimi. Vaikka hautomotiimi aloitti Helsingin yliopistolla vasta alkuvuodesta, sen jäsenillä on jo vuosikymmenten vankka kokemus kaupallistamisesta ja kansainvälistymisestä.

– Helsingin yliopisto on maailmanlaajuisesti tunnettu tutkimusyliopisto, ja meistä on Helsinki Incubators -tiimissä aivan mahtavaa päästä tukemaan yliopistolaisia, kun he vievät tutkimustaan ja osaamistaan maailmalle uusien innovaatioiden ja yritysprojektien muodossa, asiantuntija Minttu Ripatti kertoo.

Tutustu hautomoihin ja esihautomoihin

Lisätietoja
Syksyn hakuajat
  • Hautomo Nexus – Teknologia, tekoäly & kestävä kehitys (Kumpula)
    • Haku: 15.6. – 2.9.2022
    • Ohjelma: 12.9.2022 – 3.4.2023
  • Esihautomo Pre-Germinator – Ruokasysteemi (Viikki)
    • Haku: 1.8.-25.8.2022
    • Ohjelma: 6.9.2022 – 6.3.2023
  • Esihautomo Circulator 1.0 – Kiertotalous & ilmastonmuutos (Viikki)
    • Haku: 24.8. – 11.10.2022
    • Ohjelma: 14.10.-8.12.2022
  • Esihautomo SÄRÖ/FRACTURE – Yhteiskunnallinen vaikuttavuus (keskusta) 
    • Haku:  28.8. – 25.9.2022
    • Ohjelma: 30.9. – 25.11.2022
  • Esihautomo Terkko Health X – Terveys (Meilahti) 
    • Haku: 15.8. – 11.9.2022
    • Ohjelma: 24.9. – 4.11.2022