Juttu on julkaistu Yliopisto-lehdessä 5/2026.
Helsingin kaupunki ilmoitti tammikuussa luopuneensa tavoitteestaan olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä.
Jotta kaupunki olisi päässyt tavoitteeseen, sen olisi pitänyt ostaa rutkasti ulkopuolisia hiilikompensaatioita. Laadukkaan kompensaation ostaminen olisi ollut kallista, eikä edullisempi kompensaatio välttämättä toimisi toivotulla tavalla.
Myös Helsingin yliopisto linjasi vuonna 2023 julkaisemassaan tiekartassa olevansa hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Huhtikuussa yliopisto kuitenkin julkaisi tiedotteen, jossa se ilmoitti tarkastelevansa kriittisesti aiempia tavoitteita.
Totesiko yliopistokin, että vuoden 2030 hiilineutraaliustavoite oli liian kunnianhimoinen?
— Keskusteluja kunnianhimon tasosta ei ole vielä käyty, joten sitä en pysty kommentoimaan, Helsingin yliopiston ilmasto- ja luontoasiantuntija Karoliina Koistila vastaa.
Kriittinen tarkastelu ei välttämättä tarkoita tavoitteiden lieventämistä, Koistila painottaa. Suunnitelmaa päivitetään muun muassa siksi, että siinä ei aiemmin huomioitu luontotavoitteita. Tutkijoiden kannanottoja pyydetään, ja työ kestää kevääseen 2027.
Näin eliminoit päästösi
Yliopistonkin on turvauduttava päästövähennysten lisäksi kompensaatioihin saavuttaakseen tavoitteensa. Uudessa tiedotteessa kuitenkin todetaan, että tuoreen tutkimuksen mukaan kompensaatio esimerkiksi hiilikrediittejä ostamalla ei useinkaan johda todellisiin päästövähennyksiin.
Koistilan mukaan kompensaatioiden ongelmat eivät ole suurin syy suunnitelman päivittämiselle. Niiden käyttömahdollisuutta selvitetään yhä viimeisenä keinona.
— Keskitymme jatkossakin ensisijaisesti päästöjen välttämiseen ja vähentämiseen.
Hiilikompensaation toimintaperiaate on yksinkertainen, kertoo ympäristöekonomian emeritusprofessori Markku Ollikainen.
— Sinulla voi olla päästöjä, joita et voi omin toimin vähentää. Maailmassa taas on tahoja, jotka pystyvät luomaan uusia hiilinieluja tai vähentämään päästöjään. Kun ostat tuollaiselta taholta itsellesi kompensaation, se eliminoi päästösi ja korvaa kustannukset nielun tuottamisesta.
Tuottaja ei tällöin saa käyttää uutta nielua omien päästövelvoitteidensa täyttämiseen.
Ollikaisen mukaan markkinoilla tosiaan on hiilinieluja, jotka eivät täytä lupauksiaan.
— On yliarvioitu nielua tai ei ole ymmärretty, että nielun kasvattamisen on oltava pysyvää.
Mitä se maksaa?
Klassisin hiilinielu on metsä. Se sitoo hiilidioksidia ilmasta ja varastoi sitä puihin ja maahan. Koska ilmakehä on yhteinen, suomalainen toimija voi kompensoida päästöjään kasvattamalla pysyvää metsää minne vain maapallolle.
Hiiltä voidaan sitoa myös teknologisten nielujen avulla esimerkiksi polttamalla biomassaa vähähappisessa tilassa biohiileksi ja varastoimalla sitä maahan.
— Se on pomminvarma keino, jota on käytetty paljon, Ollikainen sanoo.
Laadukkaat kompensaatiot ovat kuitenkin hintavia. Etenkin teknologiset nielut ovat kalliita, 150–400 euroa hiilidioksiditonnilta. Metsänielut ovat halvempia. Hinta-laatusuhteeltaan paras kompensaatio löytyy Markku Ollikaisen mukaan EU:n päästökaupasta. Muun muassa tiettyjen teollisuudenalojen ja energia-alan yritykset joutuvat ostamaan päästöoikeuden jokaiselle tupruttamalleen hiilitonnille.
Yksiköitä on rajallisesti, ja jos vaikka yliopisto ostaa niitä pois markkinoilta, yritykset joutuvat vähentämään päästöjään. Yksi yksikkö maksoi viime vuonna noin 74 euroa.
Vertailun vuoksi: Helsingin yliopiston hiilipäästöt vuonna 2025 olivat 55 467 tonnia.
Kaikkiin päästöihin ei voi vaikuttaa
Yhteisöjen laskelmiin sisältyy päästöjä, joihin voi olla vaikea vaikuttaa. Helsingin kaupungin kohdalla suuri ongelma lienee liikenne.
— Lainsäädäntö ei mahdollistanut kaupungille edes tietullien käyttöä, Ollikainen sanoo.
Yliopiston laskelmiin sisältyy esimerkiksi laitevalmistajien päästöjä.
— Jos markkinoilla ei ole puhtaita ratkaisuja, yliopisto ei voi vaikuttaa siihen, Ollikainen toteaa.
Helsingin kaupunki ei tähän mennessä ole ostanut hiilikompensaatioita. Tällä hetkellä se pyrkii kaikkien kasvihuonepäästöjen nettonollaan vuoteen 2040 mennessä. Tärkein keino on päästöjen vähentäminen. Myöskään yliopisto ei ole vuoden 2018 kokeilun jälkeen kompensoinut päästöjään.
Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.