Suomessa ensimmäistä kertaa pidetyssä NJF-luomukonferenssissa esiteltiin viimeisimpiä tutkimustuloksia ja käytiin vilkasta keskustelua ajankohtaisista tutkimusaiheista. Luomun merkitys tulevaisuuden ruokajärjestelmänä ja pyrkimys kohti kestävämpiä tuotantojärjestelmiä oli kantava teema keskusteluissa, tutkimusesitelmissä ja konferenssin pääpuhujien esityksissä.
Konferenssin tutkimusesitelmät oli ryhmitelty neljään teemaan: kestävä luomutuotanto, luomuruoka, terveys ja hyvinvointi sekä luomu yhteiskunnassa. Esitykset tarjosivat monitieteisiä näkemyksiä luomutuotannon eri osa-alueiden tutkimukseen ja kehittämiseen.
– Yhteistyön ja tiedonvaihdon merkitys korostui niin tutkijoiden välillä kuin tutkimustulosten viemisessä yhteiskuntaan esimerkiksi hyvien käytäntöjen levittämisen avulla sekä tutkimusmaailmassa että käytännön luomutuotannossa, Luomuinstituutin johtaja Sari Iivonen summaa.
Yksi konferenssin pääpuhujista, professori Gerold Rahmann, valotti konferenssin päätöspäivänä luomun roolia tulevaisuuden ruokajärjestelmissä. Rahmann toimii myös kansainvälisen luomututkimusjärjestön ISOFAR:in puheenjohtajana. Työssään hän keskittyy kestävien tuotantojärjestelmien kehittämiseen.
– Rajallisten resurssiemme käyttöä tulee tehostaa jokaisessa tuotantojärjestelmässä, professori Rahmann totesi.
Ruoantuotannon tulee ylipäätään olla entistä kestävämpää, ja tuotantojärjestelmät voivat oppia toisiltaan. Sekä luonnonmukaisen että tavanomaisen viljelyn on kehitettävä menetelmiään yhä edelleen.
– Tulevaisuuden haasteet ovat toisaalta erittäin laajoja, toisaalta hyvin yksityiskohtaisia. Luomusektori voi johtaa tulevaisuuden innovointia ja kehittää polkuja, joilla tuotanto saadaan entistä kestävämmäksi, Rahmann ehdottaa.
NJF-tutkimuskonferenssin vieraat pääsivät tutustumaan paikallisiin luomutuotteisiin, kun ensimmäinen päivä päättyi yhteiseen luomubuffettiin, jonka tarjonta oli koottu pitkälti alueen luomutiloilta. Toisena konferenssipäivänä vieraat kävivät tutustumisvierailuilla myös
paikallisilla luomutiloilla.
Lisätietoa:
Tieteellisen toimikunnan puheenjohtaja, dosentti Carina Tikkanen-Kaukanen
Luomuinstituutin johtaja, järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Sari Iivonen
Konferenssimateriaali julkaistaan Organic ePrints -sivulla.