Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston opiskelijat järjestävät lauantaina 7.5.2016 kaikille avoimen ”Marian ilmestys” -kaupunkifestivaalin Marian sairaalan sisäpihalla ja rakennuksessa numero 5. Tapahtuma on maksuton, suunnattu kaikenikäisille ja toteutetaan vapaaehtoisvoimin.
Vanhan talousrakennus 5:n sisälle ja piha-alueelle rakentuva Marian ilmestys on elämyksellinen kaupunkifestivaali, joka haastaa kävijänsä kokemaan uutta ja kohtaamaan toisensa. Luvassa on taide-elämyksiä, kaupunkiviljelyä, karaokea sekä mahdollisuuksia pysähtyä ja leikkiä arjen keskellä.
Käytöstä poistunut Marian sairaala sijaitsee keskeisellä paikalla Kampissa. Tapahtumalla halutaan nostaa esiin vanhan sairaalarakennuksen käyttömahdollisuuksia ja luoda tilaa yhdessäololle sekä eri toimijoiden ja alueen asukkaiden yhteistyölle.
Tapahtuma toteutetaan yhdessä Helsingin kaupungin Tilakeskuksen kanssa, ja se on osa Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston poikkitieteellistä “Tilapioneerit”-kurssia.
Tilapäiskäyttöjä pilotoiva ja aluekehittämistä tutkiva kurssi järjestetään nyt neljättä kertaa. Vuonna 2014 Jätkäsaaren L3-makasiinissa järjestetty Piilopuistokaupunkitapahtuma keräsi noin 1000 kävijää.
Tervetuloa tutustumaan festivaaliin ja kurssilaisiin Helsingin yliopiston Tiedekulmassa, Aleksanterinkatu 7, tiistaina 3.5.2016 kello 8.30-9.30! Tilapioneerit toivovat ennakkoilmoittautumista tähän aamutilaisuuteen:
https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/70171/lomake.html
TILAPIONEERIT
”Tilapioneerit”-projektikurssi on koonnut 30 opiskelijaa Helsingin yliopistosta ja Aalto-yliopistosta monitieteiseksi työryhmäksi ideoimaan tulevaisuuden käyttöjä vastikään vapautuneeseen sairaalarakennukseen Kampissa. Opiskelijat ovat kehitelleet tilojen mahdollisia käyttöjä tulevaisuudessa asukkaiden, kaupungin edustajien ja kulttuuritoimijoiden kanssa. Ideoissa on hyödynnetty kansainvälisiä esimerkkejä ja alueelta kerättyä tutkimustietoa. Ideoita kokeillaan kurssin järjestämässä kaupunkitapahtumassa ”Marian ilmestys” 7.5.2016.
- Tilapäiskäytöt antavat kaupunkielämälle ja kulttuurille uusia mahdollisuuksia historiallisesti arvokkaassa sairaalamiljöössä, sanoo kurssia vetävä kulttuurimaantieteen yliopistonlehtori Rami Ratvio Helsingin yliopistosta.
Lisätiedot:
Olga Penkkilä, tapahtuman viestinnästä vastaavien opiskelijoiden yhteyshenkilö, 050 492 7674, olga.penkkila@aalto.fi
Rami Ratvio, tuottaja, kulttuurimaantieteen yliopistonlehtori, 050 359 4572, Helsingin yliopiston geotieteiden ja maantieteen laitos, rami.ratvio@helsinki.fi
Kotisivut: http://tilapioneerit.fi/
Tilapioneerit Facebookissa: https://facebook.com/tilapioneerit
Twitter: https: twitter.com/tilapioneerit
"Marian ilmestys" Facebookissa: https://www.facebook.com/events/201341873582130
Ystävällisin terveisin
Minna Meriläinen-Tenhu, 050 415 0316, @MinnaMeriTenhu, minna.merilainen@helsinki.fi