Evon tiedekansallispuistohankkeen alueellinen työryhmä aloittaa toimintansa

Helsingin yliopisto on ympäristöministeriön toimeksiannosta nimennyt Evon tiedekansallispuiston valmistelua taustoittavan työryhmän ajalle 25.1.–30.6.2021.

Työryhmän on koonnut Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan varadekaani, ympäristömuutoksen professori Atte Korhola, joka toimii työryhmän puheenjohtajana. Varapuheenjohtajaksi on nimetty Hämeenlinnan kaupunginhallituksen puheenjohtajan Sari Rautio

– Hienoa että pääsemme nyt toden teolla työstämään tiedekansallispuistoa. Etelä-Suomen metsäpinta-alasta on suojeltu ainoastaan noin kolme prosenttia, ja uhanalaisista lajeistamme huomattava osa, noin kolmannes, elää ensisijaisesti metsissä. Evon tiedekansallispuisto voisi yhdistäessään hajanaiset suojelukohteet yhtenäiseksi ja merkittäväksi suojelukokonaisuudeksi muodostaa koko maamme kannalta ainutlaatuisen luontoaarteen, joka Hämäläisten laulun sanoja mukaillen tulisi ”suloisen Suomen kalleimmaksi helmeksi”, sanoo professori Atte Korhola

Työryhmä koostuu pääasiassa paikallisista toimijoista ja tahoista, joita Evon tiedekansallispuiston perustaminen joko välittömästi tai välillisesti koskee. Työryhmän työhön osallistuu lisäksi laaja-alaisesti eri yhteiskuntasektoreita edustavia tahoja. Ryhmän jäsenet ovat:

  • Tutkimuskoordinaattori John Loehr, Helsingin yliopisto, Lammin biologinen asema
  • Professori emeritus Lauri Arvola, Helsingin yliopisto
  • Senior Advisor Timo Tanninen, Metsähallitus
  • Yksikön johtaja Mona-Anitta Riihimäki, Hämeen ammattikorkeakoulu
  • Puheenjohtaja Ville Sipilä, Lammin riistanhoitoyhdistys
  • Kenttämestari Chris Karppinen, Suomen metsästäjäliitto – Etelä-Hämeen piiri
  • Osastonjohtaja Mikko Härö, Museovirasto
  • Tutkija ja järjestövaikuttaja (Greenpeace) Hanna Rosti 1.3.2021 eteenpäin (Varajäsenenä toimii sitä ennen maajohtaja Hanna Paulomäki 28.2.2021 asti), Luontojärjestöt
  • Puheenjohtaja Hannu Raittinen, Suomen luonnonsuojeluliitto – Etelä-Hämeen ja Pirkanmaan luonnonsuojelupiirit 
  • Edunvalvonnan koordinaattori Helka Otsolampi, Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry

 Työryhmän pysyviksi asiantuntijoiksi on nimetty: 

  • Ympäristöneuvos Jukka-Pekka Flander, Ympäristöministeriö
  • Metsäneuvos Marja Kokkonen, Maa- ja metsätalousministeriö
  • Opetusneuvos Paavo-Petri Ahonen, Opetus- ja kulttuuriministeriö

Työryhmän sihteerinä toimii Harri Nurmi, Helsingin yliopisto, Tutkimuspalvelut.

Työryhmän tehtävänä on ympäristöministeriön toimeksiannon mukaisesti:

  • Selvittää tiedekansallispuiston tavoitteita ja sisältöä olemassa olevan lainsäädännön puitteissa.   
  • Tehdä selvitystyönsä perusteella ehdotus niistä linjauksista ja seikoista, jotka tulisi ottaa huomioon, valmisteltaessa luonnonsuojelulain nojalla hallituksen esitystä eduskunnalle laiksi Evon kansallispuistosta. 
  • Tehdä valtion Evolla omistamille alueille kansallispuiston rajausehdotus, joka ottaa huomioon erityisesti Hämeen ammattikorkeakoulun metsäopetustoiminnan ja partioleiritoiminnan välittömät aluetarpeet sekä mahdollistaa hirven kaadon kansallispuiston ulkopuolella.
  • Laatia alueellisten toimijoiden näkökantoihin perustuva ehdotus siitä, kuinka tiedekansallispuiston tarpeet ja tavoitteet tulisi ottaa huomioon kansallispuiston hoidon ja käytön suunnittelussa sekä puiston järjestyssäännössä.

– Evon alue tarjoaa poikkeuksellisen hyvät lähtökohdat tiedekansallispuistoksi. Tiedekansallispuistossa voitaisiin esitellä koululaisille, opiskelijoille ja muille vierailijoille tutkimusmenetelmiä ja -tuloksia todellisessa tutkimusympäristössä, hienon luontokokemuksen kera. Puisto tarjoaisi aivan uudenlaisia mahdollisuuksia osallistaa kansalaisia tieteen tekemiseen, kertoa ja harjoittaa seurantaa ilmastonmuutoksen vaikutuksista sekä edistää tiedekasvatusta ja lisätä näin kaikkien toivomaa tieteen avoimuutta, Korhola sanoo.

Alueellisen ryhmän työ ja sen toimeksiannon mukaiset ehdotukset toimivat aineistona kansallispuistoa koskevan hallituksen esityksen valmistelussa ympäristöministeriössä.

Helsingin yiopisto on ollut mukana tekemässä aloitetta tiedekansallispuiston perustamiseksi Evon alueelle. Tämä on yksi viidestä ympäristöministeriölle tällä hallituskaudella uudeksi kansallispuistoksi ehdotetuista kohteista. Evon alue on otettu jatkoselvittelyyn.

Lue myös aiemmat tiedotteet: