Kun pandemia iski keväällä 2020, kaiken piti olla Suomessa hallinnassa.
Olihan meillä käytössä sosiaali- ja terveysministeriön Kansallinen varautumissuunnitelma influenssapandemiaa varten vuodelta 2012, jonka tarkoitus on ohjata pandemiaan varautumista. Meillä oli myös Yhteiskunnan turvallisuusstrategia vuodelta 2017 ja sitä tukeva Suomen kansallinen riskiarvio vuodelta 2018, joiden tarkoituksena on ohjata kaikkien hallinonalojen varautumista 57 erilaisessa häiriötilanteessa, joista kullekin on yksilöity toimivaltainen vastuuviranomainen ja johtamisen toimintamalli.
Silti olemme hapuilleet.
Pandemian alkuvaiheessa jäi epäselväksi, kenen pitikään opastaa kotimaahan palaavia suomalaisturisteja lentoasemalla. Valtiojohto kaavaili ”nyrkkejä” ja muita vaihtoehtoisia tapoja järjestää pandemian johtaminen.
Aluksi maskit olivat tarpeettomia ja sitten pakollisia, minkä jälkeen ne olivat huonolaatuisia ja loppuivat kesken. Epidemiologiset mallit kilpailivat paremmuudestaan Twitterissä. Oli epäselvää, minkä tahon piti tiedottaa alati vaihtuvista pandemiarajoituksista. Ja rajoitusten toimeenpano takkuili perustuslaillisten oikeuksien tulkinnoissa.
Vaikka Suomi kansainvälisessä vertailussa onkin selvinnyt pandemiasta mainiosti, jää yleisvaikutelmaksi, että pandemiahallinnan todellisuus on jäänyt kauas Yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa kuvatusta kokonaisturvallisuuden ideaalimallista. Miksi näin kävi ja miten pandemia auttaa varautumaan tuleviin kriiseihin?
Viheliäistä kriisiä on vaikea hallita
Koronapandemian hallinta on poikkeuksellisen vaikeaa, koska se täyttää viheliäisen kriisin ominaispiirteet. Viheliäinen kriisi koostuu monimutkaisesta vyyhdistä osittain toisiinsa kytkeytyneitä, osittain toisistaan riippumattomia mutta samanaikaisia ongelmia: tautikriisi johti talouskriisiin, ja samaan aikaan piti huolehtia lisääntyvän vanhustenhuollon ja henkisesti pahoinvoivan nuorison ongelmista.
Viheliäisen kriisin hallintaa sävyttävät arvoristiriidat, minkä seurauksena ongelmille ei koskaan löydy lopullista ratkaisua: tautiongelman ratkaisu loi talousongelman, mutta talousongelman helpottaminen olisi pahentanut tautiongelmaa.
Viheliäinen kriisi tuntuu pitkittyvän loputtomiin: monen mieltä kalvaa nyt pelko, että uudet virusvariantit tuovat kesän lopussa saman pettymyksen kuin vuosi sitten. Ja kaikessa pitkäkestoisuudessaankin viheliäinen kriisi vaatii jatkuvasti nopeaa reagointia: yhteiskunnan sääntöjä on pystyttävä muuttamaan heti tautitilanteen niin vaatiessa.
Suunnitelmaa pitää uusia jatkuvasti
Herää kysymys, voiko mikään perinteinen, muutaman vuoden välein uudistettava strategiadokumentti tarjota valmiuksia pandemiaan tai muihinkaan viheliäisiin kriiseihin.
Ja kuitenkin nyky-yhteiskuntien olisi syytä varautua yhä uusiin viheliäisiin yhteiskunnan ja ympäristön kriiseihin. Kuten IPCC:n ja IPBES:in viimeaikaiset raportit kertovat, maapallo on siirtynyt ennen kokemattomaan olotilaan, jossa ennen harvinaisina pidetyt luonnonoikut ovat nyt tavanomaisia, jopa kroonisia.
Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama WISE-hanke ja Suomen Akatemian rahoittama LONGRISK-hanke pyrkivät kehittämään viheliäisten murrosten edellyttämää strategista kriisinhallintaa Suomessa.
Tavoitteena on luoda suomalaisen yhteiskunnan päätöksentekojärjestelmille edellytykset vastata hätähuutoon, jolla ympäristötutkijat ovat jo usean vuoden ajan herätelleet poliittisia päättäjiä: radikaaleja päätöksiä tarvitaan välittömästi, jos halutaan välttää kriisit muutaman vuosikymmenen kuluttua.
Kroonistuvien ympäristökriisien todellisuudessa poikkeukselliset hellekaudet, myrskyt, tulipalot ja katovuodet voivat seurata toisiaan erilaisina yhdistelminä vuodesta toiseen.
Koska sijaitsemme leveysasteilla, joilla ympäristömuutokset ovat kertaluokkaa nopeampia kuin keskimäärin, suomalaisen yhteiskunnan on syytä varautua ylläpitämään pitkän tähtäyksen suunnittelukyky jatkuvasti.
Pitkän tähtäyksen suunnitelma ei enää voi olla muutaman vuoden välein tuotettava dokumentti, vaan jatkuvasti viimeisimmän kriisitilannekuvan pohjalta uudistettava näkymä kaukaiseen tulevaisuuteen. Sellainen näkymä auttaa varautumaan seuraaviin kriiseihin.
Haastavinta on joutua kriisiin edellisestä toipuessa
Pitkän tähtäyksen suunnittelun integroiminen osaksi kriisinhallintaa saattaa äkkiseltään kuulostaa niukkojen voimavarojen tuhlaukselta – onhan kriisin keskellä keskityttävä hoitamaan vain kiireellinen ja välttämätön.
Kriisien ja luotettavan hallinnan tutkimus kuitenkin osoittaa, että kaikkein haastavinta on kohdata uusi kriisi, kun ollaan vasta selviämässä edellisestä. Kroonisten kriisien todellisuudessa ollaan jatkuvasti selviämässä edellisestä kriisistä. Silloin uusiin kriiseihin on varauduttava päivittämällä jatkuvasti näkymä siitä, miten nyt tehtävät päätökset vaikuttavat mahdollisuuksiin selvitä tulevista kriiseistä.
WISE:n ja LONGRISK:in yhteydessä toteutetut strategiset tilannehuoneharjoitukset Helsingissä ja Kotkassa tarjoavat osviittaa strategiselle kriisinhallinnalle.
Päättäjille mahdollisuus vaihtoehtojen pallotteluun
Ensiksikin päättäjille on päätöksentekotilanteissa luotava mahdollisuus puntaroida vaihtoehtoisia tapoja määritellä ongelmat ja hahmottaa tulevaisuuden kehityspolut.
Vallitsevat päätöksentekotilanteet eivät tätä yleensä salli, vaan pikemminkin rohkaisevat päättäjiä toimimaan kuin tehokkaat pääjohtajat, joille liiallinen vaihtoehtojen pallottelu on ylellistä ajanhukkaa. Kompleksisten ongelmien ratkaisu kuitenkin edellyttää vaihtoehtoja, jotka ruokkivat päättäjien mielikuvitusta ja kyseenalaistavat lukkiutuneita ajatusmalleja.
Toiseksi päätöstilanteita olisi kehitettävä päättäjien ja hallinnon omien asiantuntijoiden väliseksi harkinnaksi. Asiantuntijoilla olisi nykyistä suurempi rooli päätösesitysten valmistelussa.
Vallitseva käytäntö tuntuu olevan, että päätöstilanteessa hallinnon asiantuntijat avaavat suunsa vain kysyttäessä. Viheliäisistä kriiseistä selviäminen kuitenkin edellyttää, että asiantuntijat haastavat päättäjät eivätkä anna näiden vetäytyä poliittisesti helppoihin valintoihin.
Päättäjille tilanne on tietysti haastava: ei tarvita ainoastaan kansalaiset vaan myös asiantuntijat osallistavaa päätöksentekoa.
Tutkijat mukaan entistä aikaisemmin
Kolmanneksi viheliäisten kriisien hallinta edellyttää tutkimustiedon vahvempaa integrointia päätöksiin. Tämä ei ole itsestään selvää, koska tutkijat ovat normaalioloissa tottuneet neuvomaan päättäjiä vasta, kun päätettävästä asiasta on saatavilla vertaisarvioituun tutkimukseen perustuvaa tietoa.
Strategisissa kriisipäätöksissä tilanteet ovat kuitenkin usein niin ennakoimattomia, epävarmoja ja monimutkaisia, ettei vertaisarvioitua tutkimustietoa ole olemassa, eikä sitä kriisin kiireessä tulla saamaankaan. On siis nojattava tutkijoiden parhaaseen harkintaan.
Tällaiseen harkintaan tutkija antautuu kuitenkin vain muussa kuin vertaiskritiikille altistuneen tutkijan roolissa.
Institutionaalisen suojan strategisille kriisipäätöksille voivat tarjota esimerkiksi asiantuntijapaneelit. Niiden tuottamalle tiedolle voidaan määritellä kriteerit, jotka ovat perinteistä tieteellistä näyttöä väljemmät ja perustuvat kollektiiviselle harkinnalle.
Asiantuntijapaneelit saattaisi myös hillitä tutkijoiden välistä julkista kilpalaulantaa, joka pandemian syövereissä on aika ajoin kiihtynyt.
Tilannehuoneharjoituksia mallinnustiedosta
Tilannehuoneharjoitukset voivat myös lisätä ymmärrystä mallinnustiedon merkityksestä strategisessa kriisinhallinnassa.
Pandemian aikana päättäjät ovat aika ajoin tulkinneet mallinnustuloksia tulevaisuuden ennusteina. Mallit eivät ennusta vaan auttavat ymmärtämään viheliäisiä muutosprosesseja. Ne antavat kuvan muutossuunnista ja ääritilanteista, joihin yhteiskunnan kannalta tärkeät ilmiöt saattavat kriisissä ajautua. Mallit tarjoavat kuitenkin oleellista tietoa epävarmasta tulevaisuudesta.
Strategisissa tilannehuoneharjoituksissa mallit ovatkin oivallinen apuväline päätösten puntarointiin.
Janne I. Hukkinen on ympäristöpolitiikan professori.