Ytyä kylätoimintaan, hankkeen loppuseminaari Ylistarossa 14.11.2018

Tervetuloa "Yhteiskunnallinen yrittäjyys maaseudulle - uusia tuulia palvelutuotantoon?" -hankkeen loppuseminaariin ke 14.11.18 klo 18 Ylistaron Kainaston nuorisoseurantalolle

Yhteiskunnallinen yrittäjyys maaseudulla – uusia tuulia palvelutuotantoon? -hankkeen tavoitteena on ollut löytää uudenlaisia ratkaisuja maaseudun palvelutuotannon ylläpitämiseksi ja vahvistamiseksi sekä selvittää Etelä-Pohjanmaan kyläyhdistysten kiinnostusta yhteisölähtöiseen palvelutuotantoon.

Hankkeen taustalla on ollut huoli maaseudun palvelujen vähenemisestä, sillä monessa kylässä palvelut ovat harvenneet tai niitä ei enää ole. Yksi vaihtoehto maaseudun palvelujen kehittämiseksi voisi olla yhteiskunnallinen yrittäjyys. Sillä tarkoitetaan jonkin yhteiskunnallisen, sosiaalisen tai ekologisen tavoitteen saavuttamiseksi perustettua yritystoimintaa, jonka voitosta suurin osa suunnataan valitun tavoitteen hyväksi. Kyläkontekstissa tällainen tavoite voi olla esimerkiksi kylän elinvoiman, palveluiden tai asukkaiden hyvinvoinnin kehittäminen tai jokin muu vastaava asia, mille kylällä on tarvetta. Hankkeen aikana on huomattu, että yhteiskunnallisella yrittäjyydellä on maaseudulle paljonkin annettavaa.

Toivotamme maakunnan kylä- ja hanketoimijat lämpimästi tervetulleiksi hankkeen loppuseminaariin kuulemaan hankkeen kokemuksista ja tuloksista.

OHJELMA

17.30 Kahvi
18.00 Yhteiskunnallinen yrittäjyys maaseudulla – uusia tuulia palvelutuotantoon?-hankkeen lyhyt esittely
Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti
18.15 Yhteiskunnallisen yrittäjyyden tulevaisuudennäkymät Suomessa/Anne Bland, Uusia Network Oy
18.30 Hankkeen pilottikylät esittäytyvät: kylien näkemyksiä yhteiskunnallisestayrittäjyydestä
Luoma-aho, Närvijoki, Hakojärvi, Ruotsala ja Kainasto
19.30– Nostoja hankkeen keskeisistä tuloksista
20.00 Katja Rinne-Koski, Merja Lähdesmäki, Anne Matilainen ja Outi Hakala,Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti

Ohjelmaesite

Osoite: Ylistaron Kainaston Nuorisoseurantalo, Ylistarontie 520
Tilaisuus on osallistujille maksuton.

TERVETULOA!

ILMOITTAUTUMISET
Viim. pe 9.11.2018
E-mail: katja.rinne-koski@helsinki.fi tai puhelimitse tai tekstiviestillä 050 415 1159/Katja Rinne-Koski.