Valtiotieteellisen akatemiaprofessoreille 1,3 miljoonaa tutkimusrahoitusta

Valtiotieteellisen tiedekunnan akatemiaprofessorit Anne Haila ja Anssi Peräkylä ovat kumpikin saaneet kolmivuotisen tutkimusrahoituksen.

Suomen Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta on myöntänyt Anne Hailalle 660 000 euroa Kaupunkimaan hallinta -nimiseen hankkeeseen.

Kaupungistuminen on tehnyt kaupunkimaan hallinnasta keskeisen kaupunkipolitiikan kysymyksen. Kaupungit ja valtio ovat myyneet maaomaisuuttaan, ja kriittinen tutkimus on keskittynyt yksityistämisen haittojen selvittämiseen. Tutkimalla vaihtoehtoja maan yksityisomistukselle etsitään uudenlaisia ratkaisuja kaupungistumisen aiheuttamille ongelmille: kohoava maanhinta, maankeinottelu, asumisen kalleus, ja yhteisöjen hajoaminen.

Tutkimuksessa kysytään, onko olemassa maanomistajia, joiden päätöksiä ohjaavat eettiset arvot, lisääkö yhteisomistus luottamusta ja yhteisön hyvinvointia, edistääkö kollektiivinen maanomistus julkista hyvää ja ruokkiiko rajoittamaton omistusoikeus maakeinottelua. Tutkimus toteutetaan 01.01.2019 − 31.12.2021.

Anssi Peräkylän  Narsismin kasvot: Hauras ja grandioottinen itsekokemus sosiaalisessa maailmassa  -projektissa selvitetään miten vuorovaikutukseen osallistuvien henkilöiden narsistiset ongelmat muokkaavat sosiaalista vuorovaikutusta. Tutkimus auttaa meitä näkemään miten itsekokemus ja vuorovaikutuksen käytänteet ovat suhteessa toisiinsa; toisaalta se näyttää miten persoonallisuushäiriöt ja patologinen narsismi ovat nimenomaan vuorovaikutuksen, eivätkä vain yksilöiden ongelmia.

Hankkeeseen kuuluvissa osatutkimuksissa narsismia tarkastellaan vapaamuotoisissa keskustelutilanteissa, psykiatrisissa haastatteluissa, pariterapiassa ja kokeellisissa tilanteissa. Sosiologisia menetelmiä täydennetään mittaamalla vuorovaikutukseen osallistuvien ihmisten fysiologisia reaktioita. Suomen Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnan vastuualueelle kuuluva tutkimus toteutetaan 01.01.2019 − 31.12.2021 ja sen rahoitus on 660 000 euroa.