Väitös: Työllistymisen edistämisessä tarvitaan hallinnonalojen ja palvelujen yhteensovittamista

Vastuiden siirtelyn hallinnonalalta toiselle on loputtava, mikäli vaikeasti työllistyvien työllistymistä halutaan tukea, toteaa tuore Helsingin yliopistossa tarkastettava yhteiskuntapolitiikan väitöstutkimus.

Vaikeasti työllistyvien hyvinvoinnin ja työllistymisen edistäminen edellyttää aktivointi-, kuntoutus- ja työkykypolitiikkojen yhteensovittamista, sanoo väitöstutkimuksen tehnyt VTM Peppi Saikku. Myös etuuksien tulisi linkittyä tähän kokonaisuuteen nykyistä paremmin. Vaikeasti työllistyvät ovat henkilöitä, joiden työllistyminen on vaikeaa työttömyyden pitkittymisen, terveydellisten rajoitteiden tai sosiaalisten syiden takia.

Väitöksessään Saikku tarkasteli, miten julkishallinto Suomessa sovittaa yhteen toimintapolitiikkoja, hallinnonaloja ja palveluja vaikeasti työllistyvien työllistymisen edistämisessä. Yhteensovittaminen näkyi sektorirajat ylittävinä toimintapolitiikkoina ja yhteistyörakenteina. Monisektoristen palvelurakenteiden ja niissä muodostuvien moniammatillisten palvelujen avulla pystyttiin ylittämään sektori- ja professiorajoja. Vastuu yhteensovittamisesta oli pitkälti paikallisella tasolla, eri hallinnonalojen esimiehillä ja työntekijöillä.

- Pidemmässä ajallisessa tarkastelussa eri hallinnonalojen välinen työn- ja vastuunjako vaikeasti työllistyvien työllistymisen edistämisessä on epäselvää eikä mikään taho ole viime kädessä vastuussa. Ihmisen itsensä odotetaan ottavan enemmän vastuuta hyvinvoinnistaan ja työllistymisestään, Saikku sanoo.

Sote-uudistuksessa piilee väliinputoamisen vaara

Hänen mukaansa valmisteilla olevissa maakunta-, sosiaali- ja terveydenhuollon sekä kasvupalvelujen uudistuksissa olisi syytä huomioida erityisesti tämänkaltaiset asiakasryhmät, jotka tarvitsevat paljon erilaisia palveluja ja niiden yhteensovittamista.

- Uudistukset antavat mahdollisuuksia eri hallinnonalojen ja palvelujen parempaan yhdistämiseen, toisaalta niissä on selkeä väliinputoamisen vaara heikossa asemassa oleville ihmisille, Saikku toteaa.

Tutkimus perustui kyselyaineiston, hallitusten esitysten ja ohjelmien, arviointitutkimusten ja haastatteluaineiston analysointiin. Monimenetelmällisessä tutkimuksessa käytettiin sekä määrällistä että laadullista tutkimusotetta.

 

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

VTM Peppi Saikku väittelee 4.5.2018 kello 12 Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Hallinnan rajoilla - Monialainen koordinaatio vaikeasti työllistyvien työllistymisen edistämisessä". Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Porthania, PIII, Yliopistonkatu 3.

Vastaväittäjänä on dosentti Sakari Kainulainen Diakonia-ammattikorkeakoulusta ja kustoksena toimii professori Marketta Rajavaara.

Väitöskirja julkaistaan sarjassa Valtiotieteellisen tiedekunnan julkaisuja.

Väitöskirjan tiivistelmä on  luettavissa E-thesis -palvelussa.

Väittelijän yhteystiedot:
Peppi Saikku
Puh. 029 524 7684
peppi.saikku@thl.fi