Tutkijat visioivat kaupungin vuonna 2028: palveluiden vaihtaminen on arkipäivää, kaupunkilaiset ovat mukana kaavoittamisessa

Jos kaupunkiaktivismia tutkineet Pasi Mäenpää ja Maija Faehnle saisivat valita, vuonna 2028 valtio ja kansalaiset suunnittelvat kaupunkia yhdessä.

Kun Tuuli puhaltelee helmikuista pakkasilmaa keuhkoistaan Herttoniemen rannassa, hän saa älyrannekkeeseensa viestin: ”Kaavaehdotuksenne on hyväksytty”.

Vielä kymmenen vuotta aikaisemmin, vuonna 2018, Tuulin kaltaiset aktiiviset kaupunkilaiset tulivat kuulluksi kunnan päätöksenteossa lähinnä silloin, kun valittivat kaavoituksesta; nyt he suunnittelevat kaavoja.

Tai suunnittelevat, jos kaupunkiaktivismia, eli kansalaisten omaehtoista yhteisöllistä toimintaa, tutkineet Maija Faehnle ja Pasi Mäenpää saavat päättää, mitä lähitulevaisuudessa tapahtuu. Tässä jutussa he visioivat tulevaa.

Hallinto, joka kuuntelee ja neuvottelee

Faehnle ja Mäenpää ovat 2010-luvun kaupunkiyhteisöjen asiantuntijoita. Vaikka heidän Kaupunkiaktivismi metropolin voimavarana -tutkimushankkeensa päättyi vuonna 2017, kumpikin jatkaa yhä saman teeman parissa. Erityisesti heitä kiinnostavat hallinnon ja kansalaisten kohtaamiset.

Niiden saralla tapahtuu nyt paljon.

Siivouspäivät, ruokarekat ja Facebookin kaupunginosaryhmät ovat kaikki esimerkkejä kaupunkilaisten aktivoitumisesta. 2010-luvulla sosiaalisen median kautta muodostuvat ja naamatustenkin kokoontuvat yhteisöt ovat keränneet siinä määrin huomiota, että Helsingin kaupunki kehitti viime vuonna osallisuusmallin. Sen mukaan kaupunkilaisilla pitää olla mahdollisuus järjestää toimintaa myös itse.

– Se on pohja, mutta vielä mallia ei osata käyttää, arvioi Mäenpää.

Esimerkiksi Helsingin tuoreen pormestarin Jan Vapaavuoren puheissa kaupunkilaiset esiintyivät yhä palvelujen käyttäjinä, joiden tehtävä on kuluttaa, ei suunnitella tai järjestää toimintaa.

Jotta näin ei olisi enää 2028, hallinnon pitäisi muuttua. Faehnle ja Mäenpää kaipaavat hybridihallintoa, jossa kansalaiset ja viranomaiset toimivat limittäin, kehittävät yhdessä ja täydentävät toisiaan.

Siksi he visioivat Herttoniemen, joka voisi olla totta vuonna 2028, jos tämän hetken kaupunkiaktivismista tulee valtavirtaa. Sellaisenaan visio ei kenties toteudu, mutta osa siitä on totta jo parin vuoden kuluttua.

Nuoret tietävät, mitä on tulossa

Kaupunkiaktivismille ominaisin piirre on yhteisöllisyys. Asuinalueiden, harrastusten ja kiinnostuksenkohteiden ympärille muodostuu koko ajan uusia ryhmiä, jotka ideoivat tilankäyttöä, toimintaa tai vaikka kaavoja. Ne kasvavat verkossa, mutta siirtyvät toisinaan myös sosiaalisen median ulkopuolelle.

Faehnle ja Mäenpää uskovat, että aihepohjaisia ryhmiä syntyy vielä paljon lisää. Esimerkiksi pienten lasten äidit muokkaavat kaupunkikulttuuria aktiivisesti perustamalla ruokapiirejä ja tukiryhmiä.

Aktiivisimpia kaupunkivaikuttajia ovat silti nuoret. Faehnlen ja Mäenpään mukaan muutostarpeet lähtevät varsinkin nuorista ja nuorekkaista koulutetuista kaupunkilaisista, joilla on aikaa kehittää kaupunkia.

–Ainahan ne ovat olleet ylioppilaat, joissa asuu viisaus ja jotka tietävät, mitä tuleman pitää, Mäenpää naurahtaa.

Vuonna 2028 yhteisöt eivät kuitenkaan koostu pelkistä nuorista aikuisista tai äideistä. Sosiaalisessa mediassa kohtaaviin ja kaupungissa toimiviin ryhmiin kuuluvat silloin melkein kaikki. Asuinalueille kehittyy yhteishenki, jonka ansiosta ihmiset kokevat myös etäisemmät tutut läheisiksi. Sen ansiosta asukkaat huolehtivat myös tuntemattomista ja ottavat vastuuta koko kaupunginosan hyvinvoinnista.

– Herttoniemeläinen 50-vuotias voi tunnistaa paikallisista ne, joilla ei mene niin hyvin ja järjestää toimintaa, jotta ihmiset eivät syrjäytyisi, Faehnle kehittelee.

Koulu ja paikalliset ryhmät kasvattavat lapset pienestä pitäen aktiivisiksi kaupunkivaikuttajiksi.

– Vuonna 2028 vanhemmat ilmoittavat lapsensa asuinalueen someryhmään, johon kuuluu samanikäisiä lapsia ja heidän vanhempiaan. Mukana on koko kylä kasvattaa ajatus, Mäenpää visioi.

Ryhmässä voidaan esimerkiksi ehkäistä kiusaamista tai jakaa tietoa koulun remontista.

– Ihan nuorimmatkin saavat olla päättämässä alueensa asioista. Kouluoppiminen liitetään siihen, mitä yhteisössä tapahtuu, Faehnle sanoo.

Herttoniemeläisen Tuulin kummipoika Joosua onkin 10 vuoden ikään ehdittyään tottunut kaupunkivaikuttaja. Hän tekee ilmiöoppimisen jaksolla ryhmätyötä Herttoniemen asemakaavasta. Edellisenä vuonna hän kehitti lähikaupan ylijäämäruoan jakelua. Siitä on muistona todistuskin, koska ryhmän idea toteutettiin.

Raha korvautuu lainoilla ja vaihtamisella

Yhteisöllisyyden lisäksi kaupunkivaikuttamiseen liittyy nykyisen talousjärjestelmän kyseenalaistaminen.

2010-luvun aktivismin ideat ja tarve muutokselle pohjautuvat kestävään kehitykseen ja vuoden 2008 talouskriisin aiheuttamaan kuohuntaan. Kun perinteisessä rahataloudessa meni huonosti, yhteisöt ja vaihdantatalous paikkasivat ongelmia ja varattomuutta. Esimerkiksi Etelä-Euroopassa kehittyi commons-sanalla kuvattuja, solidaarisuustalouden järjestelmiä. Jäsenet lainasivat tavaroita toisilleen ja käyttivät taitoja vaihdon välineinä. Rahaa ei liikkunut eikä ihmisen koulutuksella ollut väliä.

– Nykyinen kaupunki perustuu kulutuskeskeisyyteen ja kaupantekoon, mutta vuoden 2028 yhteiskunta ei välttämättä toimi samalla tavoin, Mäenpää tuumaa.

Kymmenen vuoden päästä tavaroiden ja palveluiden vaihtaminen on ehkä arkipäivää: Kun Tuulin vaatekaappi hajoaa, hän pyytää aikapankin kautta korjaajaksi eläkkeellä olevan Sonian. Rahan sijaan Sonia saa korjauksesta palkaksi yhden tunnin aikapankin profiiliinsa. Tuon tunnin hän käyttää 3D-tulostimen käyttöopastukseen, jonka antaa paikallinen koululainen.

Tällainen vaihto onnistuu, koska vaihdantatalous toimii vihdoin mutkattomasti.

– Tällä hetkellä yhteiskunta ei tunnista rinnakkaisia talousjärjestelmiä. Tavaroita ja palveluita välittävän Stadin aikapankin käyttö romahti, koska verottaja tulkitsi aikapankissa käytetyn valuutan, tovit, vastikkeellisiksi veronalaisiksi tuloiksi, Mäenpää sanoo.

Aikapankin osallistujat ehdottivat toveille omaa verotusjärjestelmää, mutta Suomen talousjärjestelmä ei siihen taipunut.

Kansa tarvitsee rahaa, tukea ja peilin

Jotta hybridihallinnosta tulisi totta ja kansalaiset voisivat kehittää ja toteuttaa omia ideoitaan vapaasti, he tarvitsevat Faehnlen ja Mäenpään mukaan tukea, rahaa ja peilin, johon omaa toimintaa voi verrata.

–Valtion rooli on tunnistaa se, miten kansalaiset voivat tehdä hyvää kansalaisille.

– Jotta valtion ja kansalaisten yhteistyö voi kehittyä on paljon kulttuurisia asioita, joita pitäisi muuttaa, Faehnle sanoo.

– Kansalaisia pitäisi oikeasti kuulla ja ajattelutavan kääntyä niin, että hallinto ei ole keskustoimija vaan yksi osa verkostoja.

Yksi tapa kansalaisten kuulemiseen olisi ihmisten tuottaman datan hyödyntäminen. Jo nyt Instagram-kuvista päätellään trendejä ja matkailutottumuksia. Ehkä 2028 ihmiset kehittävät asuinympäristöään tietoisesti tuottamalla kuvia, tekstiä ja tykkäyksiä. Esimerkiksi näin:

Tuulin pyöräillessä vanhalla toimistoalueella hänen älylasinsa piippaavat. Katse oikealle kertoo, että tyhjiin lasitaloihin ideoidaan uutta toimintaa. Kaupunki kysyy, mitä tiloissa voisi tehdä ja etsii halukkaita toteuttajia.

Tuuli pysäyttää ja hyppää pyörän satulasta. Hän avaa toimistojen pohjapiirrokset ja selailee muiden ideoita. Joillekin hän napsauttaa tykkäyksen. Pelkästään ottamalla kantaa Tuuli on osallistunut kaupungin kehittämiseen.

Kierrätetty ei erotu enää uudesta

Mäenpää ja Faehnle uskovat, että kymmenen vuoden kuluessa kierrättäminen arkipäiväistyy entisestään. Kirpputorit ja bloggaajat ovat jo tehneet käytetyistä vaatteista muodikkaita, mutta yhteisöjen myötä myös lainaaminen ja tavaroiden vaihtaminen yleistyvät entisestään. Sillä, onko tuote vanha vai uusi, ei ole enää niin paljon merkitystä.

Kun Tuuli vuonna 2028 tarvitsee uudet housut tai Sonia poranteriä, he eivät välttämättä osta niitä uutena. Koska kaupat eivät enää erotu joko vanhan tai uuden tavaran myyjiksi, nettikaupassa voi selailla samassa virrassa uusia ja käytettyjä tuotteita.

– Saattaa olla, että kymmenen vuoden kuluttua ihmisillä on hiilibudjetit. Saat sakkoja tai sanktioita, jos kulutat liikaa jollakin elämän alueella, Faehnle visioi.

Ehkä järjestelmään kuuluu myös tapoja, joilla kansalaisia palkitaan ympäristöystävällisyydestä. Ne voivat olla esimerkiksi verohelpotuksia.

Sonia voi saada etuja siitä, että hän ilmoittaa kesämökkinsä ja  asuntonsa mukaan lomarinkeihin. Niiden kautta joku muu voi lainata Sonialta asunnon silloin, kun hän ei itse ole paikalla. Koska ihmiset matkustavat hiilibudjetin vuoksi entistä vähemmän ulkomaille ja lomailevat enemmän kotimaassa, Sonian asunto ei ole koskaan tyhjillään. Silloin tällöin hän vaihtaa itsekin maisemaa, ja viipyy toiselta puolelta Helsinkiä lainaamassaan asunnossa oman kotinsa sijaan.

Nykypäivän aktivismi on 2020-luvun valtavirtaa

Faehnle ja Mäenpää uskovat, että vuonna 2028 nelikymppinen herttoniemeläinen Tuuli on kaupunkikulttuurin valtavirtaa. Myös nuoret ovat yhä aktiivisia kaupunkivaikuttajia. Luultavasti he eivät kuitenkaan aja samoja asioita kuin vuonna 2018.

20-vuotias Ron ja hänen ystävänsä suunnittelevat vuoden 2028 Herttoniemessä jotain ihan uutta. He ovat 2010-luvun kaupunkiaktivisteja poliittisempia ja haluavat muuttaa asioita valtiotasolla. Ryhmä uskoo, että edustuksellinen demokratia täytyy järjestää kokonaan uudelleen, jotta valtion merkitys ei katoaisi vaan se toimisi parhaalla mahdollisella tavalla. Siksi Ronin ryhmä kokoontuu joka viikko  keskustelemaan verkossa toisten kaupunkien aktivistien kanssa ja kehittelemään yhdessä sosiaalisen median kampanjointiin sopivia algoritmeja.

– Kaupunkiaktivismi voi olla vuonna 2028 CV:n arvoinen juttu.

–Kaupunkiaktivismi voi olla vuonna 2028 CV:n arvoinen juttu. Työnantajista on hienoa huomata, että ihmiset ovat aktiivisia vapaaehtoisesti, Faehnle miettii.

Aktivisti-Ron ei siis puuhastele mitään hämärää vaan edistää osallistumalla myös omia työmahdollisuuksiaan.

Vaikka Ron, Tuuli ja heidän tuttunsa asuvatkin Herttoniemessä, yhteisöllisyys ulottuu myös kaupunkien ulkopuolelle. Mäntsälässä toimii jo vuonna 2018 aktiivinen kimppakyytiryhmä. Reko-lähiruokapiirit puolestaan lähtivät aikanaan ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta ranskalaisen toimintamallin pohjalta.

– Ei kaupungissa asu mikään erityinen viisaus, vaan se asuu yhdessä tekemisessä ja yhteisessä kehittämisessä, Mäenpää sanoo. Siinä tiivistyy koko Herttoniemi-utopiakin.

Maija Faehnle

Pasi Mäenpää

Lue lisää aiheesta: Hyvinvointiyhteiskunta