Professori Karri Silventoinen tutkii väestön terveyttä ja sen riskitekijöitä

Keskeinen osa tutkimuksesta liittyy väestön terveyteen ja sen riskitekijöihin sekä näissä esiintyviin sosiaalisiin ja globaaleihin eroihin.

Mitä tutkit Karri Silventoinen?

Keskeinen osa tutkimuksestani liittyy väestön terveyteen ja sen riskitekijöihin sekä näissä esiintyviin sosiaalisiin ja globaaleihin eroihin. Erityisesti olen ollut kiinnostunut sosiaalisten ja biologisten tekijöiden välisestä vuorovaikutuksesta sekä kansainvälisistä vertailuista. Olen myös yhdistänyt näitä teemoja johtamassani tutkimushankkeessa, jossa on yhdistetty ja analysoitu 24:ssä maassa koottuja kaksosaineistoja.

Mihin ja miten oman tutkimuksesi aihe vaikuttaa?

Tutkimukseni on tyypillistä perustutkimusta, jonka tavoitteena on pikemminkin lisätä ymmärrystämme tutkittavasta ilmiöstä eikä niinkään löytää ratkaisuja käytännön kysymyksiin. Uskoisin, että tutkimuksistani on kuitenkin ollut apua kun on esimerkiksi pyritty löytämään syitä sosioekonomisten terveyserojen taustalla.
 
Mikä omalla alallasi inspiroi sinua erityisesti juuri nyt?

Kansainväliset vertailut ovat olleet keskeinen osa tutkimustani väitöskirjastani saakka ja edelleen se on alue, joka inspiroi minua paljon. Viime vuosina olen tehnyt paljon tutkimusyhteistyötä Itä-Aasiaan, erityisesti Japaniin mutta myös Kiinaan ja Etelä-Koreaan. Itä-Aasian vauraat ja nopeasti vaurastuvat teollisuusmaat antavat monessa suhteessa kiinnostavan vertailukohdan Euroopalle ja Yhdysvalloille ja auttavat kyseenalaistamaan monia totuttuja ajatusmalleja.