Historia on osoittanut, että valtaosa modernin ajan pandemioista kestää 18 kuukaudesta kahteen vuoteen. Covid-19-pandemia ei näytä olevan poikkeus.
Ajoitus ei perustu mihinkään mikrobiologiseen mekanismiin vaan siihen, kuinka kauan ihmisillä ja instituutioilla kestää oppia tuntemaan tauti ja kehittää keinoja sen torjumiseen niin, että suuri osa ihmisistä pääsee jatkamaan elämäänsä tavalliseen tapaan.
Nykyään uudet taudinaiheuttajat tunnistetaan ja hoitokeinoja löydetään nopeasti. Jos tauti ehtii levitä pandemiaksi, toipumiseen menee kuitenkin näin pitkään.
Tätä kirjoitettaessa, kesäkuun 2021 alussa, koronaviruspandemian alkamisesta on 18 kuukautta. Vihdoinkin on toivoa siitä, että moni yhteisö pääsee siirtymään uuteen normaaliin puolen vuoden kuluessa, eli aivan aikataulussa.
Kaikki eivät saavuta laumasuojaa
Toivo normaaliin paluusta ei kuitenkaan koske kaikkia. Ne maat, joiden voimavarat eivät riitä Covid-19:n torjumiseen, saattavat joutua elämään pandemiaoloissa vielä sen jälkeen, kun pandemia on virallisesti julistettu päättyneeksi.
Tälläkin hetkellä joissain maissa eletään AIDS-pandemian keskellä ja toisissa ei. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että nykyään tarjolla on tehokkaita hoitoja ja julkisen terveydenhuollon järjestelmiä, joilla tauti voidaan pitää kurissa – ainakin niiden osalta, jotka sattuvat asumaan sopivilla alueilla. AIDSiin ei ole vieläkään parannuskeinoa, mutta teollisuusmaissa HI-viruksen kantajat voivat elää kutakuinkin normaalia elämää.
Kaikki viittaa siihen, että vastaavaan tilanteeseen päädytään myös Covid-19:n kanssa. Tautia aiheuttavaa SARS-CoV-2-virusta tuskin saadaan koskaan hävitettyä kokonaan, ja monessa maassa paljon puhutun laumasuojan saavuttaminen on entistä epätodennäköisempää.
Vauraammissa maissa asuvien elämään virus ei pandemian päättymisen jälkeen suuresti vaikuta. Vähemmän vaurailla alueilla asuville taudista tulee luultavasti endeeminen niin, että aika ajoin nähdään satunnaisia paikallisepidemioita.
Rutto leviää edelleen paikallisesti
Se, mitä tiedämme menneistä pandemioista, alleviivaa sitä, kuinka epätasa-arvoinen erilaisista verkostoista ja yhteyksistä koostuva maailma on. Pandemiat korostavat ja jopa voimistavat näitä verkostoja ja eriarvoisuuksia.
Vuosisatojen kuluessa maailmassa on ollut lukuisia tappavia epidemioita, kuten rutto, isorokko, kolera, lavantauti, keltakuume, lepra, denguekuume, tuberkuloosi, malaria ja tietenkin monta eri versiota influenssasta ja koronaviruksista. Tautien kirjo on laaja, ja suurimmalla osalla niistä on vähän yhteisiä tekijöitä. Paisti yksi: niillä on ollut musertava vaikutus ihmisiin ja yhteiskuntaryhmiin, usein toistuvasti.
Keskiajalla ruttoepidemiat kylvivät tuhoa laajalti ympäri Eurooppaa ja arabimaailmaa, niin että taudin merkitys oli joidenkuiden mukaan historiallinen. Nykyään ruttoa ei juurikaan tavata Euroopassa, mutta muualla maailmassa tautia esiintyy edelleen, toisinaan jopa vakavina epidemioina.
Moni endeemiseksi jäänyt tauti saapui alueelle valloittajien, tutkimusmatkailijoiden ja kauppiaiden mukana vuosisatoja sitten. Espanjalaiset valloittajat veivät ruton moneen latinalaisamerikkalaiseen maahan, ja tauti on yhä endeeminen joillakin maanosan alueilla.
Yhteiskunnallinen, poliittinen ja taloudellinen ilmiö
Virallisen määritelmän (teksti englanniksi) mukaan pandemia on maailmanlaajuinen tai erittäin laajalla alueella esiintyvä epidemia, joka ylittää kansainväliset rajat ja vaikuttaa yleensä suureen ihmisjoukkoon.
Määritelmän mukaan pandemiat ovat perustaltaan yhteiskunnallisia (”pan-demic” tarkoittaa kreikaksi kaikille ihmisille kuuluvaa), ja niihin liittyy rajat ylittävää vuorovaikutusta. Ihmiset ovat matkustaessaan, usein eläimiä ja kasveja mukanaan viedessään, kuljettaneet samalla miljoonia mikrobeja paikasta toiseen.
Valtaosa näistä mikrobeista on ollut vaarattomia tai peräti hyödyllisiä – ilman niitä esimerkiksi ruoansulatuksemme ei toimisi. Toisinaan jotkut näistä mikrobeista ovat aiheuttaneet tauteja. Taudin leviäminen ihmisten elämää kaikkialla maailmassa järisyttäväksi pandemiaksi riippuu kuitenkin myös yhteiskunnallisista, poliittisista ja taloudellisista olosuhteista, joilla on hyvin vähän tekemistä mikrobien itsensä kanssa.
Pandemioiden historia on tarina ihmisten keskinäisestä sekä ihmisten ja ympäristön välisestä vuorovaikutuksesta: Tämä pandemia päättyy, kun ihmiset voivat taas elää normaalisti samalla kun SARS-CoV-2-virus jää rinnallemme elämään. Tietyillä alueilla siihen voi olla vielä pitkä matka.
Sarah Green on sosiaali- ja kulttuuriantropologian professori.