Suomessa opettajien vastuulla on vastata opetuksessaan oppilaiden erilaisiin tarpeisiin. On kuitenkin epäselvää, miten opetuksen eriyttäminen koskee lahjakkaita oppilaita.

Aiheesta on keskusteltu aktiivisesti, ja siitä ollaan huolissaan. Helsingin yliopistossa väittelevän Sonja Laineen tutkimus osoittaa, että huoli lahjakkaiden tukemisesta alakoulussa ei ole aiheeton.

Väitöskirjatutkimuksessaan Finnish elementary school teachers’ perspectives on gifted education Laine selvitti suomalaisten luokanopettajien näkökulmia lahjakkaiden kasvatuksesta. Väitöskirjassa tutkittiin luokanopettajien käsityksiä lahjakkuudesta ja sen tukemisesta sekä luokanopettajien käyttämiä menetelmiä lahjakkaiden tukemiseksi. Laineen tavoitteena on lisätä tietoa ja ymmärrystä lahjakkaiden kasvatuksen nykytilasta Suomessa. Väitöstutkimus toteutettiin kyselylomaketutkimuksena, ja siihen vastasi yhteensä 212 luokanopettajaa eri puolilta Suomea.

Laineen tutkimustulokset vahvistavat oletusta siitä, että Suomessa lahjakkaiden oppilaiden tukeminen riippuu opettajasta.

– Tämä johtaa epätasa-arvoiseen tilanteeseen, sillä siinä missä yhden opettajan opetuksessa lahjakas tulee tunnistetuksi, ja hän saa ennalta suunniteltua, tavoitteellista, jatkuvaa ja sopivaa tukea, toisen opettajan luokalla hän saattaa jäädä tunnistamatta ja täysin vaille tarvitsemaansa tukea, Laine toteaa.

Käsitykset ja asenteet luovat pohjan lahjakkuuden tukemiselle

Väitöskirjan tulokset tuovat esille, että opettajat yleensä asennoituivat positiivisesti lahjakkaiden oppilaiden kasvatukseen. Erityisesti he suosivat lahjakkaiden opetuksen eriyttämistä, mutta eivät halunneet lahjakkaiden ryhmittelyä tai nopeuttaa opetusta. Opettajien kuvaukset omista tavoista tukea lahjakkuutta puolestaan paljastivat, että opettajat käyttävät eriyttämistä lahjakkuuden tukemiseen, mutta he eivät välttämättä käytä niitä menetelmiä, jotka ovat tutkimuksissa todettu tehokkaiksi.

Laineen tutkimustulokset nostavat esille kolme keskeistä huolta. Lahjakkuus on käsitteenä hyvin haastava, ja sitä ei ole Suomen koulujärjestelmän kontekstissa määritelty millään tavalla. Tällöin ainoa opettajan toimintaa ohjaava näkökulma on hänen oma käsityksensä. Eriyttämisen kannalta opettajan käsitys vaikuttaa siihen, kenet hän näkee lahjakkaaksi. Laine osoittaa, että opettajien käsitykset itsessään eivät olleet ongelma, vaan niiden yksipuolisuus: opettajat määrittelivät lahjakkuutta usein vain helposti havaittavien piirteiden kautta.

Toinen huoli ovat asenteet. Laineen mukaan opettajien asenteet lahjakkuuden tukemiseksi olivat pääasiassa positiivisia. Tarkempi analyysi kuitenkin paljasti, että opettajilla oli monenlaisia asenteita: kaikki opettajat eivät suinkaan olleet positiivisia, vastustajiakin löytyi. Jotkut pitivät lahjakkuuden tukemista haasteellisena.

– Suurimmat haasteet olivat kiire ja suuret luokkakoot. Nämä saattavat jälleen aiheuttaa sen, etteivät positiivisetkaan asenteet takaa konkreettista ja systemaattista huomioimista käytännön luokkatilanteessa.

Kolmas huoli ovat opettajien käyttämät lahjakkuuden tukemisen menetelmät. Tulokset osoittivat, että samalla tavalla kuin on tapauskohtaista ja opettajasta riippuvaista tuleeko lapsen lahjakkuus tunnistetuksi, on hyvin tapauskohtaista miten lahjakkaan tarpeisiin vastataan. Opettajat eivät aina käytä menetelmiä monipuolisesti, vaan tehtävillä ja materiaaleilla eriyttäminen korostui. Sen lisäksi opettajat saattoivat käyttää menetelmiä, joita ei suositella. Viidennes opettajista kuvasi pitävänsä lahjakkaita oppilaita apuopettajinaan.

Lahjakkuuden tukemisen kehittäminen vaatii tekoja

Laineen tutkimustulokset nostavat esille kysymyksen siitä, miten taata tulevaisuudessa myös lahjakkaille paremmat mahdollisuudet saada tarvitsemaansa tukea ja tasoaan vastaavaa opetusta. Tärkeintä olisi, että opettajankoulutuksessa varmistettaisiin tulevien opettajien tietous lahjakkuudesta ja sen tukemisesta. Opettajat tarvitsevat myös tietoa ja välineitä lahjakkuuden huomioimiseen käytännössä.

– Täydennyskoulutuksen ja kuntatason koulutussuunnittelijoiden on myös reagoitava tähän tarpeeseen. Tämä on myös sellaista tietoa, jota tutkimukseen osallistuneet opettajat ilmaisivat haluavansa ja tarvitsevansa lisää, Laine sanoo.

Uusi perusopetuksen opetussuunnitelma tarjoaa niin ikään hyvän kontekstin käytännön kehittämistyölle. Uudessa opetussuunnitelmassa puhutaan taitavista oppijoista, ja heidän eriyttämisestään. Tämä on hieno ensimmäinen askel kohti muutosta, ja konkreettinen kehotus opettajalle eriyttää opetusta ylöspäin, myös lahjakkaille oppilaille.

Kasvatustieteen maisteri Sonja Laine väittelee Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa 19.11. aiheesta Finnish elementary school teachers’ perspectives on gifted education. Väitöstilaisuus järjestetään klo 12 yliopiston päärakennuksen auditoriossa XII, Fabianinkatu 33.  Väitöstiivistelmä on luettavissa e-thesiksessä

Väittelijän yhteystiedot:

Sonja Laine, s-posti sonja.laine@helsinki.fi