Tiina Sikaselle akatemiapalkinto tieteellisestä rohkeudesta
Tiina Sikanen on kehittänyt uraauurtavaa pienikokoista analyysilaitteistoa. Lab-on-a-chip-teknologia on saavuttanut merkittävää kansainvälistä huomiota.

Yliopistotutkija Tiina Sikanen on saanut Suomen Akatemian akatemiapalkinnon tieteellisestä rohkeudesta. Tiina Sikanen yhdistelee palkintoperusteiden mukaan tutkimustyössään luovasti ja poikkitieteellisesti eri tieteenaloja, ja hänen kehittämänsä mikrosiruteknologia on saavuttanut merkittävää kansainvälistä huomiota.

Sikanen on suorittanut farmasian maisterin ja tohtorin tutkinnot Helsingin yliopistossa vuosina 2003 ja 2007 ja diplomi-insinöörin tutkinnon Aalto-yliopistosta vuonna 2010. Tällä hetkellä hän työskentelee yliopistotutkijana Helsingin yliopiston farmasian tiedekunnassa.

Tiina Sikanen on sai Euroopan tutkimusneuvosto ERC:n myöntämän arvostetun nuorelle tutkijalle tarkoitetun Starting Grant -rahoituksen 2013 ja maksan entsyymiaktiivisuuden pikatestin kaupallisia mahdollisuuksia selvittävän ERC-apurahan 2019.

Suomen Akatemia myöntää palkinnon tieteellisestä rohkeudesta tutkijalle, joka on työssään osoittanut poikkeuksellista tieteellistä rohkeutta, luovuutta tai ennakkoluulottomuutta. Palkinnon voi saada esimerkiksi rohkeasta tai omaperäisestä uudesta tutkimusideasta, ennakkoluulottomasta tieteellisten rajojen ylittämisestä tai valmiudesta tutkimuksellisen riskin ottamiseen.

Suomen Akatemia palkitsi samassa tilaisuudessa 11. helmikuuta myös lobbauksen sääntelyä tutkineen apulaisprofessori Emilia Korkea-ahon Itä-Suomen yliopistosta yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta.