Drone ja Nuuskija-auto mittaavat ilmanlaatua Mäkelänkadulla

Ilmanlaadun mittauskampanja on meneillään HSY:n Mäkelänkadun supermittausasemalla.

Helsingin yliopiston ilmakehätutkijat ovat olleet mukana tutkimassa ilmanlaatua Helsingissä jo vuosien ajan. Nyt on parhaillaan menossa kahden viikon intensiivinen mittauskampanja, jonka avulla kartoitetaan katukuilun tuulettumista ja ilmanlaadun alueellista vaihtelua Mäkelänkadun ympäristössä Helsingissä.

Ilmanlaadun pystysuuntaisia mittauksia tehdään dronen eli kauko-ohjattavan ilma-aluksen avulla kahden päivän ajan etenkin aamu- ja iltapäiväruuhkien aikaan. Silloin päästöt liikenteestä ovat suurimmat. Drone-mittauksia tehdään vielä keskiviikkona 14.6., koko kampanja päättyy 16.6.

– Drone-mittaukset ulottuvat katutasosta aina 50 metrin korkeuteen, ja niillä saadaan tietoa ilmassa leijuvien pienhiukkasten, typen oksidien ja hiilidioksidin pitoisuuksista sekä meteorologiasta. Kaikki nämä vaikuttavat kaupunkimme ilmaan joka päivä, sanoo tutkija Leena Järvi Helsingin yliopistosta.

– Keräämme samalla aineistoa käyttämämme korkean resoluution LES-mallin (PALM) tarpeisiin, jotta sitä voitaisiin käyttää ilmanlaadun mallintamisessa kaupunkialueilla, hän kertoo.

Nuuskija-auto

Ilmanlaatua mitataan tarkasti paitsi dronella myös Metropolian ammattikorkeakoulun Nuuskija-autolla.

– Nuuskija mittaa pitoisuuksien alueellista vaihtelua katutasossa. Näin saadaan kattava kuva siitä, miten ilmanlaatu vaihtelee eri korkeuksissa ja paikoissa Mäkelänkadun ympäristössä, Leena Järvi sanoo.

Mittauskampanjassa ovat Helsingin yliopiston lisäksi mukana Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY, Metropolia Ammattikorkeakoulu, Ilmatieteenlaitos, Aeromon Oy ja Tampereen teknillinen yliopisto. 

Kampanja liittyy kaupunkitutkimuksen ja metropolipolitiikan tutkimuksen yhteistyöohjelman rahoittamaan projektiin Hienon resoluution ilmanlaatumallinnus kaupunkisuunnittelun tukena (ILMA), joka on Helsingin yliopiston fysiikan laitoksen ja Metropolia ammattikorkeakoulun yhteisprojekti. Sitä vetää Leena Järvi.

Tuloksia hyödynnetään myös Helsingin kaupungin rahoittamassa Kaupunkibulevardien ilmanlaatugradientit -projektissa (KAILA), jossa HSY tekee pitkäaikaisia ilmanlaatumittauksia sensoreilla eri korkeuksilla ja etäisyyksillä Mäkelänkadusta sekä Ilmatieteenlaitoksen vetämässä CITYZER-projektissa.

Lisätiedot: yliopistotutkija Leena Järvi, leena.jarvi@helsinki.fi

 

Kuuntele ja katso:

 

Lisää kuvia ja videoita Helsingin sanomien artikkelissa 19.6.2017: Tämä drone ei vakoile vaan mittaa ilmanlaatua – tulokset voivat ratkaista, miltä Helsingin kaupunkibulevardit näyttävät

Leena Järvi kertoo kaupunki-ilmaston tutkimisesta YouTube-videolla ja sanoo, että saasteet poistuvat kaupungista sitä huonommin mitä kapeampia kadut ovat ja mitä korkeampia talot ovat. Yksi Helsingin yliopiston mittausasema sijaistee Hotelli Tornin katolla, toinen Kumpulassa.

Lue lisää urbaanista tulevaisuudesta ja tutkijoiden näkökulmista siihen.

Koe Mäkelänkadun ilmanlaadun vuorokausi yhdessä minuutissa. HSY:n video havainnollistaa, miten liikenne vaikuttaa ilmanlaatuun.

Ajantasainen ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla