Miljoonat ukrainalaiset ovat paenneet kotimaastaan, ja Suomeen on saapunut enemmän pakolaisia kuin niin sanotun pakolaiskriisin aikana vuonna 2015.
Venäjän hyökkäys aiheutti joukkopaon Ukrainasta, minkä seurauksena EU aktivoi tilapäisen suojelun direktiivin. Direktiivin nojalla EU-maat tarjoavat tilapäisen suojan kodistaan lähtemään joutuneiden henkilöiden laajamittaisen maahantulon tilanteissa vaihtoehtona turvapaikalle. Tavoitteena on myös välttää jäsenmaiden turvapaikkajärjestelmien kuormittumista. Direktiivi kattaa kaikki EU-maat lukuun ottamatta Tanskaa, jolla on poikkeuslauseke. Direktiivi hyväksyttiin jo 20 vuotta sitten, mutta sitä sovellettiin ensimmäisen kerran tänä vuonna Venäjän hyökättyä Ukrainaan.
Kaksijakoinen tilanne vuonna 2015
Kansalaisyhteiskunta on osallistunut vahvasti ukrainalaisten vastaanottamiseen ja Ukrainan auttamiseen. Myös viranomaiset ja järjestöt ovat osoittaneet solidaarisuutta eri tavoin. Suomessa ukrainalaispakolaiset ovat esimerkiksi saaneet matkustaa ilmaiseksi Helsingin seudun joukkoliikenteessä.
Tilanne eroaa merkittävästi siitä, miten pakolaiset otettiin vastaan vuonna 2015, jolloin lähinnä irakilaiset ja afganistanilaiset hakivat turvapaikkaa Suomesta, toteaa etnisten suhteiden tutkimuksen professori Suvi Keskinen Helsingin yliopiston Svenska social- och kommunalhögskolanista. Keskinen on tutkimusryhmänsä kanssa tutkinut pakolaisten vastaanottoa vuonna 2015 Suomessa ja Ruotsissa.
– Suhtautuminen vuonna 2015 oli kaksijakoista. Solidaarisuusaktivismia oli silloinkin paljon. Ihmiset ottivat pakolaisia vastaan juna- ja bussiasemilla ja auttoivat näitä majoituksen, ruoan, vaatteiden ja turvapaikkahakemusten kanssa, Keskinen kertoo.
– Mutta myös vastarintaa oli paljon, ja jotkut järjestäytyivät pakolaisia ja turvapaikanhakijoita vastustaviksi ryhmiksi. Mielenosoittajat muodostivat jopa ihmismuureja Tornion ja Haaparannan väliselle rajalle, ja monet vastustivat sitä, että ihmiset saattoivat yksinkertaisesti ylittää rajan omin neuvoin Ruotsista Suomeen.
Rajojen valvomisesta ihmisten auttamiseen
Sittemmin tutkijat ovat arvostelleet Maahanmuuttovirastoa puutteista suuren turvapaikkahakemusmäärän vastaanottamisessa ja käsittelemisessä. Yleisesti ottaen julkinen keskustelu keskittyi tuolloin rajavalvontaan ja siihen, miten voidaan estää ihmisten saapuminen maahan, sen sijaan että olisi pohdittu, miten voimme auttaa turvaa hakevia ihmisiä. Vuonna 2015 kukin maa toimi omalla tavallaan, kun taas tänä vuonna EU on tehnyt yhteisen päätöksen tilapäisestä suojelusta. Ukrainalaisille myönnetty määräaikainen viisumivapaus on myös helpottanut heidän matkustusmahdollisuuksiaan EU:n sisällä.
– Suhtautuminen ukrainalaispakolaisiin on erittäin myönteistä. Jopa maahanmuuttoa yleensä vastustavat oikeistopopulistipuolueet ovat suhtautuneet heihin myönteisesti ja omaksuneet näkemyksen, jonka mukaan Ukrainan asia on meidän asiamme. Vuoden 2015 kahtia jakautumisesta ei ole nyt merkkejä, Keskinen sanoo.
Yksi syy tähän on se, että Venäjän hyökkäys nähdään hyökkäyksenä Eurooppaa sekä eurooppalaisia ja demokraattisia arvoja vastaan. Lisäksi sotaa käydään maantieteellisesti lähellä, ja hyökkääjä on Suomen naapurimaa. Tämä näkyy myös siinä, miten nopeasti Suomi ja Ruotsi hakivat Nato-jäsenyyttä.
Syyrian sisällissota ja levottomuudet Irakissa ja Afganistanissa vaikuttivat monen mielestä kaukaisemmilta. Kesällä 2015 halu auttaa sisällissotaa pakenevia syyrialaisia oli vielä voimakas, mutta syksyn 2015 edetessä äänenpainot kovenivat ja EU-maat pyrkivät rajoittamaan pakolaisten saapumista entistä tiukemmin.
Solidaarisuus väheni, ja Syyriasta, Irakista ja Afganistanista kotoisin olevista pakolaisista alettiin puhua ennen kaikkea rajavalvonta-asiana. Heidät nähtiin uhkana eurooppalaisia arvoja kohtaan, ja taloudellista taakkaa korostettiin.
– Se, että ukrainalaispakolaisista puhutaan nyt aivan toisella tavalla, osoittaa mielestäni, että ihmisryhmien ja autettavien välille luodaan eroavaisuuksia, Keskinen toteaa.
Ketä kohtaan tunnemme solidaarisuutta?
Arkaluontoinen kysymys, josta ei ole Keskisen mukaan keskusteltu paljon, liittyy siihen, ketä kohtaan tunnemme solidaarisuutta ja kenet luokittelemme valkoiseksi tai ei-valkoiseksi. Ihmisten rodullistaminen ei-valkoisiksi tarkoittaa sitä, että heihin liitetään ennakko-odotuksia ulkonäön tai kulttuurin ja heidän oletetun ’erilaisuutensa’ perusteella. Ajatellaan esimerkiksi, että Lähi-idästä ja Afrikan maista kotoisin olevat ihmiset olisivat sivistymättömämpiä, heidän yhteiskuntajärjestelmänsä olisivat vähempiarvoisia ja heillä olisi heikompi koulutustaso ja vähemmän hyödyllistä työkokemusta. Hyvin moninaista ryhmää kuvataan yksipuolisesti ja negatiivisesti välittämättä siitä, että esimerkiksi monilla irakilais- ja syyrialaispakolaisilla on hyvä koulutus ja pitkä työkokemus. Samalla esitetään, etteivät vauraat pakolaiset, joilla on varaa älypuhelimiin, todellisuudessa tarvitse suojelua.
– Mielestäni meidän pitää myös tarkastella rasismia ja sen historiaa, millaisia käsityksiä Afrikasta tai Lähi-idästä kotoisin olevista ihmisistä meillä on ja on ollut jo ennen turvapaikanhakijoiden saapumista Suomeen.
Syy aiheen arkaluontoisuuteen on yhtäältä se, että keskustelijan tulkitaan helposti vastustavan ukrainalaispakolaisten hyvää vastaanottoa, ja toisaalta se, että Suomessa ei ole käyty kattavaa ja rehellistä keskustelua yhteiskunnassa esiintyvästä rasismista.
Paljon oppimista joustavasta vastaanottojärjestelmästä
Suvi Keskisen mukaan meidän tulisi keskittyä nyt siihen, mitä voimme oppia ukrainalaispakolaisten vastaanotosta. Ilmastokriisinkin vuoksi voidaan olettaa, että pakolaisten määrä ei vähene tulevaisuudessa. Ukrainalaispakolaisten vastaanotto on osoittanut, että solidaarinen ja joustava lähestymistapa on mahdollinen eikä pakolaisten määrä aiheuta suuria yhteiskunnallisia kriisejä. Keskinen toivoo, että rajavalvonnan sijaan keskittyisimme jatkossa pikemminkin siihen, miten pakolaiset voivat päästä osaksi yhteiskuntaa ja miten voimme rakentaa entistä inklusiivisemman yhteiskunnan.
– Kotimaistaan pakenemaan joutuneet ihmiset tarvitsevat suojaa, ja myös Suomi tarvitsee ihmisiä, jotka tulevat tänne työskentelemään, elämään ja kehittämään yhteiskuntaa. Vastustusta on paljon, koska monet eivät halua nähdä yhteiskunnan muuttuvan. On selvää, että jos maahan saapuu paljon ihmisiä muualta, kaikki heistä eivät ehkä halua elää tismalleen samalla lailla kuin täällä asuvat ihmiset ovat tähän saakka eläneet. Mutta yhteiskunta muuttuu joka tapauksessa. Meidän tulisi nähdä hyvät puolet siinä, että maahamme saapuu ihmisiä muualta ja että he voivat osallistua yhteiskunnan kehittämiseen, Keskinen huomauttaa.
Solidaarisuuden puute vahvistaa oikeistopopulismia Euroopassa
Dublin-asetuksen ongelmat tunnetaan laajalti. Italiaan ja muihin Etelä-Euroopan maihin kohdistuu suurta painetta, koska sinne Lähi-idästä ja Afrikan maista saapuvat pakolaiset eivät saa jatkaa matkaansa toisiin EU-maihin. Eniten pakolaisia vastaanottavat maat kokevat saavansa liian vähän tukea ja apua muilta EU-mailta. Tämä vahvistaa siirtolaisvastaisuutta ja lisää vaatimuksia aiempaa kovemmista otteista Etelä-Euroopassa.
– Arvelen, että tämä on yksi syy oikeistopopulismin menestykseen Italiassa.
Kreikka ja eräät muut Etelä-Euroopan maat ovat myös turvautuneet laittomiin ratkaisuihin, kuten pakolaisten kumiveneiden käännyttämiseen takaisin merelle. Ratkaisua on tukenut jopa Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontex, kuten kävi ilmi heinäkuussa medialle vuodetussa Euroopan petostentorjuntavirasto Olafin raportista.
Ukrainalaisten viisumivapauden sekä tilapäistä suojelua koskevan direktiivin ansiosta vastuu EU-maiden kesken jakautuu nyt tasaisemmin sen sijaan, että yksittäisiin maihin kohdistuisi valtavaa painetta.
– Ukrainalaispakolaisten vastaanotto osoittaa, että pystymme joustaviin ratkaisuihin pakolais- ja turvapaikkapolitiikassa, jos niin haluamme, Keskinen toteaa.
Solidaarisuudesta ja Euroopan rajoista keskusteltiin myös 19.10.2022 Helsingin yliopiston Tiedekulmassa. Euroopan näkymättömät rajat -tapahtumassa keskustelivat akatemiatutkija Timo Miettinen, vastaava tutkija Miika Tervonen ja tutkijatohtori Johanna Vuorelma.