Uraohjaus on ohjattavan ja uraohjaajan välinen ohjattavan uran ja työelämän suunnitteluun liittyvä yhteistyöprosessi, joka perustuu luottamukselliseen vuorovaikutussuhteeseen. Uraohjaus tukee ohjattavan itsetuntemuksen kehittymistä, uratoiveiden ja -mahdollisuuksien kartoitusta ja sanoittamista sekä uravaihtoehtojen ja työtulevaisuuden suunnittelua ja uraan liittyvää päätöksentekoa. Uraohjaus sisältää keskustelun lisäksi erilaisia menetelmiä ja tekniikoita, joilla pyritään edistämään ohjattavan urahallintataitoja.   

Uraohjauksen perimmäisenä tavoitteena on tukea ohjattavaa hänelle itselleen merkityksellisen ja mielekkään uran rakentamisessa.   

Uraohjauksen keskeisiä eettisiä periaatteita ovat luottamuksellisuus, kunnioitus ja riippumattomuus. Uraohjaus perustuu aina asiakkaan tavoitteisiin, kunnioitukseen ja luottamukselliseen vuorovaikutukseen ja kyseessä on aina asiakkaan oma prosessi.

Uraohjauksessa lähtökohtana on asiakkaan oman itsemääräämisoikeuteen pohjautuvan toiminnan tukeminen, toimijuuden ja osallisuuden vahvistaminen. Tätä toimintaperiaatetta voidaan myös kuvata sanaparilla “kunnioittava välittäminen”.

  • Uraohjaaja Ei anna valmiita vastauksia (sinun elämääsi), vaan tukee sinua ideoimaan ja tekemään omat suunnitelmasi ja päätöksesi.
  • Uraohjaaja EI ota kantaa eikä tee päätöksiä puolestasi, mutta auttaa sinua punnitsemaan eri vaihtoehtoja.

Lähteet:

The European Lifelong Guidance Policy Network, ELGPN Glossary 2012
Uraohjaajat ja -valmentajat ry:n eettiset periaatteet
Helsingin yliopiston urapalveluiden uraohjaajat