Julkaisut

RADIA tuottaa katsauksia, jotka kokoavat yhteen tutkimustietoa eri teemoista. Katsauksia julkaistaan neljä kertaa vuodessa.
RADIA-katsaus 1/2025

Väkivaltakeskeiset verkkoyhteisöt

Useat turvallisuusviranomaiset ovat viime kuukausien aikana varoittaneet verkossa toimivista yhteisöistä, joissa lapsia ja nuoria yllytetään ja kiristetään tekemään väkivallantekoja itseään ja muita kohtaan. Nämä väkivaltakeskeiset verkkoyhteisöt muodostavat eri suunnilta vaikutteita yhdistävänä, erilaisia toimintamuotoja sisältävänä, ja alati muuttuvana ilmiönä monenlaisia haasteita niin tutkijoille kuin torjuntaan ja ennaltaehkäisyyn osallistuville tahoille.

Ilmiön juuret ovat vahvasti useissa verkkoalakulttuureissa, mutta se on nykymuodossaan varsin tuore ilmiö, jonka suhteen on vielä paljon avoimia kysymyksiä. Katsauksessa käydään läpi ilmiön pääpiirteitä sekä sitä, miten ja miksi näihin yhteisöihin päädytään mukaan ja millaista toimintaa niissä tapahtuu. 

RADIA-katsaus 1/2026

Yksi keskeinen keino väkivaltaisen radikalisoitumisen ja ekstremismin ennaltaehkäisyn tietopohjan kasvattamiseksi on ennaltaehkäisytyön arviointi. Tämä katsaus johdattaa näyttöön perustuvan arvioinnin perusperiaatteisiin, eri arviointityyppeihin ja arviointimenetelmiin. Katsaus on tarkoitettu erityisesti niille, jotka suunnittelevat ja toteuttavat väkivaltaisen radikalisoitumisen ja ekstremismin ennaltaehkäisytyötä. Laadukas arviointi vaatii nimittäin tietoa ja taitoja myös arvioitavan toiminnan toteuttajilta itseltään. Se on hyödyllinen myös niille, jotka tekevät arviointeja, etenkin tilanteissa, joissa arvioijalla ei ole aiempaa kokemusta juuri tästä toiminta-alasta.