Tutkimus

MePhiS kysyy, miten melioristinen filosofia voi tehdä maailmasta paremman muuttamalla tapaamme suhtautua kärsimykseen. Samalla se tarkastelee, miten yksilöllistä, sosiaalista ja ekososiaalista elämää voidaan parantaa meliorismin avulla.
Kärsimys eettisen pohdinnan kohteena

Lähtökohtamme on, että kärsimys kuuluu erottamattomasti elämään ja että sitä on käsiteltävä eettisesti uudella tavalla ilman naiivin optimismin ja toivottoman pessimismin lamauttavia oletuksia. Kärsimyksellä tarkoitamme paitsi fyysistä kipua, myös kaikkia niitä fyysisiä, fysiologisia, psykologisia, sosiaalisia ja poliittisia olosuhteita, jotka tekevät elämästä vaikeaa, ahdistavaa tai merkityksettömäksi koettua. 

Tutkimuksemme ytimessä on melioristinen (lat. melior ’parempi’) ajatus siitä, että maailmaa voidaan ja tulisi parantaa aktiivisen toiminnan ja ponnistelujen avulla. Meliorismi tunnustaa, että kärsimys on todellista ja eettisesti merkittävää. 

Kärsimys ei väistämättä  johda hyvään lopputulemaan, kuten optimistinen ajattelu usein olettaa, mutta ei toisaalta välttämättä tuhoon tai katastrofiin, kuten pessimistinen näkemys antaa ymmärtää. Voimme kuitenkin perustellusti toivoa myönteisiä muutoksia ​​​​, jos toimimme aktiivisesti niiden eteen ja teemme parhaamme. Lähtökohtaoletuksemme on, että melioristinen kärsimyksen filosofia ei ole ainoastaan ​​eettisesti vahvempi näkemys kuin optimismi tai pessimismi, vaan jopa ainoa rehellinen vaihtoehto, koska se ei pyri oikeuttamaan kärsimystä.  Meliorismi yhdistää moraalisen toivon realismiin: maailmaa voidaan parantaa, mutta sitä ei voi tehdä täydelliseksi. Vaikka kaikkea kärsimystä ei voida koskaan poistaa ja toimiemme lopputulos on epävarma, aina on tehtävissä jotakin kärsivien auttamiseksi.  

MePhiS kyseenalaistaa ajatuksen, jonka mukaan kärsimyksellä on poikkeuksetta jokin uskonnollinen tai sekulaari oikeutus, merkitys tai tarkoitus. Tarkastelemme, kuinka merkityksettömän kärsimyksen mahdollisuuden tunnustaminen voi auttaa meitä elämään eettisemmin ja vapautumaan sellaisen optimismin illuusiosta, joka väittää löytävänsä merkitystä jopa kaikkein kauheimmasta kärsimyksestä. Sosiaalista, kulttuurista ja poliittista asennetta kärsimykseen värittää usein ”teodikea-ajattelun logiikka”. MePhiSin tavoitteena on tehdä tämä eettisesti arveluttava ajattelutapa näkyväksi tarkastelemalla melioristista kärsimyksen filosofiaa antiteodikean näkökulmasta. Tämä tarkoittaa paitsi erityisten uskonnollisten ja sekulaarien teodikeoiden hylkäämistä, myös itse kärsimystä oikeuttavan ”teodikea-ajattelutavan” kriittistä kyseenalaistamista. 
Eettinen suhde maailmaan

Kärsimyksen, meliorismin ja antiteodikean käsitteiden ymmärtäminen edellyttää filosofisen ja empiirisen tutkimuksen vuorovaikutusta. On tärkeää määritellä, mitä tarkoittaa eettinen suhde maailmaan, jossa toisten (mukaan lukien toislajisten ja muun luonnon) mahdollisesti merkityksetön ja perusteeton kärsimys on tunnustettava. 
Keskiössä kärsimystä lieventävä toiminta

Meliorismin mukaan maailma ei ole ennalta välttämättä hyvä eikä tuomittu tuhoon.   Asioita voidaan kuitenkin parantaa vähittäisillä teoilla – vaikka se onkin aina osittaista, ehdollista ja keskeneräistä. Kärsimys ei ole jotain, joka vain hyväksytään, vaan se vaatii toimintaa yksilön ja yhteisön elämän sekä maailman parantamiseksi. Meliorismissa keskeistä on eettinen suhtautuminen kärsimykseen: mitä voimme tehdä sen lieventämiseksi? Tällöin käytännön teot korostuvat passiivisen hyväksynnän sijaan: pienetkin saavutettavissa olevat parannukset voivat olla moraalisesti merkityksellisiä.  

MePhiSin mukaan meliorismin kehittäminen on itsessään kärsimystä lieventävä teko, koska se uudistaa tapaamme ymmärtää moraalista vastuutamme toisista, muunlajiset ja ympäristö mukaan lukien.

Kaikki MePhiSin viisi osahanketta tarkastelevat toisiinsa liittyviä teemoja omista näkökulmistaan. Näitä ovat muun muassa seuraavat:  

  • historiallisten ja nykyisten rakenteellisten sosiaalisten (epä)oikeudenmukaisuuksien ja eriarvoisuuksien tunnustaminen ja kriittinen tarkastelu suhteessa pitkäaikaiseen kärsimykseen
  • sodan ja rauhan etiikka, mukaan lukien sodan, pasifismin ja ydinasepelotteen oikeutukset historiallisissa ja nykyisissä yhteyksissä, erityisesti suhteessa meliorismiin ja pessimismiin
  • ihmisen kuolevaisuus ahdistuksen, kärsimyksen ja pessimismin lähteenä, esim. saattohoidon kontekstissa
  • laajojen uskonnollisten ja ei-uskonnollisten maailmankuvien merkitys kärsimyksen ymmärtämisessä ja sen kanssa elämisessä sekä kärsimyksestä nousevat eettiset ja eksistentiaaliset reaktiot  
  • inhimillinen ja ei-inhimillinen kärsimys eettisissä, poliittisissa ja teologisissa yhteyksissä sekä humanismia ja posthumanismia koskevien keskustelujen merkitys kärsimyksen filosofiassa
  • kärsimys, meliorismi ja toivo suhteessa ilmastokriisiin ja muihin pitkän aikavälin ongelmiin
  • kärsimyksen tasa-arvo ja eriarvoisuus: kysymys siitä, kenen kärsimyksellä katsotaan olevan merkitystä
Uusia avauksia

MePhiSin päätavoitteet ovat  

  • tarkastella filosofisia ja metafilosofisia kysymyksiä uudesta näkökulmasta korostamalla niiden yhteyttä kärsimykseen 
  • yhdistää kärsimystä ja meliorismia koskeva filosofinen tutkimus tieteidenväliseen tutkimukseen, joka hyödyntää aatehistorian, kirjallisuustieteen sekä teologian ja uskonnontutkimuksen näkökulmia
  • kehittää filosofisia ja tieteidenvälisiä tutkimusmenetelmiä, joiden avulla voidaan ymmärtää ja käsitteellistää uudella tavalla keskeisiä eettisiä, metaeettisiä ja eksistentiaalisia kysymyksiä ihmisenä olemisesta sekä etiikan merkityksestä yksilön ja yhteisön elämässä.  

Keskeiset tutkimuskysymykset  

MePhiSin osahankkeet työskentelevät tiiviissä yhteistyössä seuraavien tutkimuskysymyksien parissa. Kysymyksiä tarkastellaan, kontekstualisoidaan ja täsmennetään eri osahankkeiden näkökulmista: 

  1. Käsitteelliset kysymykset: miten käsitteet kuten kärsimys, optimismi, pessimismi, meliorismi, teodikea ja antiteodikea tulisi määritellä, ja miten ne liittyvät toisiinsa? 
  2. Kohti melioristista antiteodikeaa: miten merkityksellisyyttä/merkityksettömyyttä koskevat kysymykset muokkaavat – ja miten niiden tulisi muokata – ymmärrystämme yksilöllisestä ja yhteisöllisestä kärsimyksestä? 
  3. Eettisen suhteen merkitys: miten melioristinen kärsimyksen filosofia voi auttaa meitä arvioimaan kriittisesti käsitystämme siitä, mitä eettinen suhde maailmaan tarkoittaa? 
  4. Metodologinen uudistuminen:  millaisia filosofisia ja tieteidenvälisiä menetelmiä melioristinen kärsimyksen filosofia tarvitsee? 
  5. Teologian ja uskonnontutkimuksen merkitys: mikä on uskontojen sekä akateemisen uskonnontutkimuksen, mukaan lukien teologia, rooli kärsimyksen tutkimuksessa? Miten uskonnollisten, teologisten ja sekulaarien lähestymistapojen eroja kärsimykseen, optimismiin, pessimismiin ja meliorismiin  tulisi arvioida uudelleen?