Lukivauva-hankkeen tutkimusten jatkuminen syksyllä 2020

Helsingin yliopiston tilannekeskus on myöntänyt luvan Lukivauva-hankkeen 4–5-vuotiaiden tutkimusten jatkamiselle syksyllä 2020.

Alamme tavoitella perheitä syyskuussa tutkimusaikojen sopimiseksi, mutta jonon purkamiseen menee kuukausia. Tutkimusten toteuttamisessa noudatetaan tarkasti Helsingin yliopiston ohjeita ja valtiollisia suosituksia kaikkien osapuolten turvallisuuden ja terveyden varmistamiseksi ja COVID-19-koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Tärkeimmät toimenpiteet kuvataan tässä tiedotteessa.

Jotta vain välttämättömät henkilöt olisivat paikalla tutkimuksissa, pyydämme että lapsen saattajana tutkimuksiin tulee vain yksi aikuinen (ei sisaruksia). Sekä tutkijan että lapsen ja saattajan tulee tulla tutkimuksiin vain terveenä ja oireettomana. Mikäli flunssaoireita ilmenee, tutkimusta siirretään siten että välissä on vähintään yksi oireeton päivä. Tutkimuksiin ei tule saapua myöskään omaehtoisen tai viranomaisen määräämän karanteenin aikana. Helsingin yliopiston linjauksen mukaisesti THL:n määrittelemiin riskiryhmiin kuuluvat lapset eivät voi osallistua tutkimuksiin:

Vakavan koronavirustaudin riskiryhmät THL:n verkkosivuilla

Tutkimuksiin tultaessa ja sieltä poistuttaessa lapsi ja vanhempi ohjataan käsien pesuun. Tutkimusten aikana tutkija käyttää kasvomaskia tai suojavisiiriä. Vanhempaa pyydetään käyttämään tarjottua kasvomaskia EEG-tutkimuksen esivalmisteluiden ajan – lapsen ei kuitenkaan tarvitse käyttää maskia tutkimusten aikana. Tutkijat pesevät kätensä ja kaikki tutkimustilojen kosketettavat laitteet ja pinnat ennen ja jälkeen jokaisen tutkimuskäynnin.

EEG-mittauksessa hiuksiin laitettava geeli suositellaan pestäväksi pois vasta kotona. Lapselle tarjotaan tutkimuksissa yksittäispakattuja välipaloja vanhempien suostumuksella. Suosittelemme että mahdollisuuksien mukaan vältätte saapumista tutkimuksiin julkisilla kulkuvälineillä. Muistattehan, että tutkimuksiin osallistuminen on vapaaehtoista ja teillä on oikeus kieltäytyä missä tahansa vaiheessa. Kiitos arvokkaasta panoksestanne tutkimukselle!