Merja S:n raportti

Merja Salo

Matkaohjelma

14.

8. Saransk/Saran oš – Dubjonki/Dubińka

15.8. Dubjonki

16.8. Morga/Morgoveľe

17.8. Ardatovo/Ordańbuje

18.8. Kotškurovo/Kotškurveľe

19.8. Povodimovo/Povoďeľe

20.8. Povodimovo & Antonovka

21.8. Tšindjanovo/Kenďe veľe, Kenďä veľe

22.8. Kabajevo/Kobaľe, Kobeľe & Sajnino/Sajńeľe

23.8. Kabajevo

24.8. Dubjonki – Saransk

Ohjelmamme Dubjonkin rajonissa oli aika rankka: virallisesti 7 isohkoa kylää ja siinä sivussa vielä 2 pienempää. Vain kahdessa kylässä käytiin kahtena päivänä, joista se jälkimmäinen oli aina paljon helpompi ja tuloksekkaampi. Ilman muuta voi sanoa: mitä pienempi ja syrjäisempi kylä sitä innostuneempia siellä ollaan satunnaisista kävijöistä. Näistä tänä vuonna näkemistäni kylistä ainakin Antonovka ja Sajnino ansaitsisivat tulla pian tutkituiksi uudelleen ennen kuin ne lopullisesti katoavat kartalta.

Pääkohteemme Dubjonki sijaitsee Śukśurma-joen eli Sutšerman varrella. Se on perustettu 1600-luvulla, jolloin se sai asukkaita Solasľejka-joelta, joka puolestaan oli saanut alkunsa Paradejevon kylästä Alatyrin ujestista tulleesta väestöstä. Dubjonki on ollut vuodesta 1928 samannimisen rajonin keskus. Nimen arvellaan tulleen venäjän tammea merkitsevästä sanasta dub. Varsin monia kyliä mainitaan eräässä lähteessä vuodelta 1614, jota näköjään ollaan nyt yleisesti tarjoamassa niiden perustamisvuodeksi, mikä ei välttämättä ole sama asia, voivathan ne olla vanhempiakin. Joka tapauksessa Ardatovo (Inževatovin mukaan 1624, mutta tämä varhaisempi luku seisoo tienposkessa), Morga, Sajnino ja Tšindjanovo ovat olleet olemassa jo 1614. Kabajevo ja Povodimovo mainitaan lähteessä vuodelta 1624, Kotškurovo vuodelta 1697. Antonovka taas on joukon nuorin, se on perustettu vasta 1920-luvulla, jolloin se sai asukkaansa Povodimovosta. Ensimmäisten joukossa oli talonpoika-aktivisti Anton Frolovitš Surodejev. Monien muidenkin kylien nimiä pidetään antroponyymisina: Sajnino lienee saanut nimensä perustajaltaan Sajlta tai Sajńelta (myös Kirďapa-niminen mies mainitaan), Tšindjanovon eli Kenďen taustalla lienevät esikristilliset nimet Tšindjan tai Tšindjas ja Kenďä tai Kenďes (Kenďäs). Kabajevon kerrotaan kuuluneen mordvalaiselle Kabaj Poramzinille. Povodimovosta tunnetaan asukas Bisara Povodimov. Ardatovo kerrotaan perustetun entisille tataarien maille nimellä Ordatova, senkin taustalla piilee esikristillinen mordvalainen nimi Ardat. Kotškurovo taas tulee nimestä Kotškur.

Vaikka maisemat meidän silmissämme näyttivät kuivilta ja joet vähäisiltä, pikemminkin puroilta tai ojilta, ovat vesistöt olleet kylien identifioinnissa aiempina vuosisatoina keskeisiä. Sajnino sijaitsee Promza ja Vińiľejka-nimisten purojen varrella, Kabajevo Javľejkan ja Narusľejkan, Kotškurovo Lomatin ja Šlavkan, Ardatovo Kardaľejn, Povodimovo Mokšaľejn (1624 se yhdistettiin Pokakľejhin), Morga ja Tšindjanovo Kaľťśakľej[ka]n (eli Kaťśakľejkan).

Tavallisten ihmisten elämässä Venäjällä juuri mikään ei ole kovin paljon muuttunut parissa vuosikymmenessä. Kestopäällystettyjä teitä on tullut lisää ja tekniset apuvälineet kuten kännykät helpottavat ainakin nuorempien ihmisten elämää. Viime vuosituhannen lopulla oli jonkin verran vapaampi ajanjakso, mutta nyt järjestelmän ote kansalaisistaan on selvästi tiukentunut. Viralliset puheet ovat täynnä epärealistisia käsityksiä alueen hyvinvoinnista ja ersän kielen hyvästä asemasta kylissä. Jotkut haastateltavat toistivat näitä käsityksiä, toiset taas uskaltautuivat kritisoimaan ja valaisemaan elämän nurjiakin puolia. Eläkkeet ovat kovin erisuuruisia: ansioituneen opettajan eläke on niukka, kun taas lypsäjän eläke voi olla viisinkertainen.

Ennakkoasetelma ja delegaatiomme työnjaosta

Suomessa matkan ennakkojärjestelyt sujuivat mainiosti. Etenkin perusteelliset perjantaiset luennot keväällä olivat taatusti valaisevia niiden kannalta, jotka eivät olleet aikaisemmin käyneet Venäjällä. Arja Hamarin pitkään teoreettiseen kielikurssiin ja Olga Jerinan lyhyeen käytännön opetukseen väki oli ylen tyytyväistä. Kutsujen saaminen oli yllättävän vaikeaa ja ryhmämme hajanaisuus mm. viisumitietojen ja passien keruutilanteissa koettelivat taatusti Jack Rueterin hermoja. Hänelle ja Riho Grünthalille kuuluu myös kiitos tulkkaamisesta ja hienosti hoidetusta edustamisesta mitä erilaisimmissa tilaisuuksissa sekä tietenkin mm. rahanvaihdon organisoinnista pienissä erissä Dubjonkin pankissa. Myös Merja Pikkarainen hoiti sujuvasti sekä asiatulkkausta että esiintyjäryhmämme juontoa. Nimittäin kun me kerran liikuimme delegaationa, oletettiin meidän myös tuottavan ohjelmaa. Joka kylässä neljän aktiivisen kuorolaisen ryhmä kajautteli suomalaisia kansanlauluja, mikä toi kyläläisten kannalta mukavaa vaihtelua muuten hyvin samanlaisina toistuviin juhlakuvioihin. Kahden viikon aikana ryhmämme hioutui aika hienosti yhteen eikä edes alkoholin kanssa tullut ongelmia, vaikka sitä olikin välillä aika runsaasti tarjolla juhlapöydissä. Olimme sopivasti eri-ikäisiä ja muutenkin taustamme poikkesivat, joten mielenkiintoisia keskusteluja virisi usein. Kaiken kaikkiaan matkasta, kylistä ja matkatovereista jäi oikein mukavia muistoja.

Dubjonki ja ankea majapaikkamme

Dubjonkissa sitten olikin enemmän ongelmia. Ruokailua ei saatu järjestymään majapaikkaan, vaikka niin oli Jaskalle etukäteen luvattu. Jääkin arvailun varaan, mikä lenkki petti. Kenelle oli luvattu liikoja vai huiputtiko joku meitä tieten tahtoen? Rajonin keskuksen ainoa ruokapaikka sijaitsi reipasta vauhtia kävellen n. 20 minuutin päässä ja se reitti tuli turhankin tutuksi, kun sitä joutui aamuin illoin kulkemaan. Jostakin syystä viisumiemme rekisteröinti ei tahtonut ottaa sujuakseen. Sitä varten piti käydä Tšamzinkassa, toisen isomman rajonin keskuksessa. Tekipä jonkun passi teki sinne useammankin matkan ennen kuin rekisteröinti onnistui.

Majapaikkamme, agrotehnikumin asuntola oli kyllä melko vaatimaton ja huoneet ahtaat, kun niistä moneen ahdettiin neljä henkeä. Olisikin pitänyt ehdottomasti ilmoittaa, että vain kaksi henkeä kuhunkin huoneeseen, sillä huoneissa oli ajoittain melko tukalaa, kun ikkunoita ei saanut lainkaan auki ja niihin tiivistyi yön aikana vesihyöryä. Huonevarustuksesta puuttuivat pyyhkeet, mihin kaikki eivät olleet osanneet varautua ja jotkut sitten joutuivat ostamaan pyyhkeen. Oli jonkin verran hankalaa, että kuhunkin huoneeseen oli vain yksi avain.

Suihkutilat olivat kehnot ja jouduimme kaikki käyttämään samaa tilaa, jossa vain kahta suihkua (viidestä) saattoi käyttää yhtä aikaa. Lattiakaivot vetivät huonosti eikä siellä ollut mitään työvälinettä lattian kuivaamiseen. Naisille olisi ollut oma suihkuhuone, mutta se pysyi koko ajan suljettuna. Lisäksi lämmitys oli pantava etukäteen päälle ja jotkut sammuttelivat sitä kesken iltaa turhan takia. Lämmintä vettä ei riittänyt kovin pitkäksi aikaa ja vuoroakin joutui odottamaan, kun jotkut halusivat käydä suihkussa yksin. Meitä yöpyjiä oli nimittäin oman suomalaisporukan (13–16 henkeä) lisäksi 2-3 opettajaa Saranskin yliopistosta, heidän 2 lastaan, 3 opiskelijatyttöä ja 3-henkinen rakennusmiesporukka. Rakennusmiehet tupakoivat aluksi huoneessaan, mikä onneksi loppui, kun komendantti eli asuntolan emäntä kävi siitä heille huutamassa. Sen jälkeen tupakointi jatkui miesten vessassa, mistä tupakansavua tunkeutui ainakin lähimpiin huoneisiin.

Naisten vessan neljästä kopista yksi oli kokonaan suljettu, muut toimivat vaihtelevasti. Joitakin kertoja huuhtelu piti tehdä käsin ottamalla vettä lavuaarista sitä varten valmiina olleeseen ämpäriin ja kaatamalla vesisäiliöön. Hygienian taso oli huono, vessapaperikorien tyhjennystä ei hoidettu, vaan eräät ryhmämme jäsenet tekivät sen omatoimisesti. Ensimmäisenä päivänä sain juuri ja juuri vessan ikkunan auki, sitten joku sulki sen ja vei samalla kahvan pois, joten tuuletus ei enää onnistunut.

Keittiön varustetaso ei ollut kaksinen. Heti kättelyssä meille sanottiin, että jääkaappi ei toimi, mutta kyllä se toimi. Kaapissa oli kattiloita ja vesipannuja, mutta ei lainkaan mitään astioita tai ruokailuvälineitä eikä niitä tietenkään ollut kenelläkään mukana. Hyvän satotilanteen ansiosta meille lahjoitettiin kylistä kaikenlaisia elintarvikkeita perunoista ja juureksista vesimeloniin ja omeniin. Toisinaan käskettiin ottaa mukaan juhlapöydistä leipiä ja täytettyjä piirakoita. Näiden yhteisten elintarvikkeiden säilytyspaikka oli keittiön pieni pöytä, jossa ne myös alkoivat pikku hiljaa homehtua. Keittiön roskaämpäriä ei ilmeisesti ollut myöskään tarkoitus oleskelumme aikana tyhjentää talon puolesta, sekin jäi meidän kontollemme. Näin runsaasta omatoimisuudesta olisi komendantin ollut syytä valistaa heti kärkeen.

Pyykinpesu- ja kuivaushuone oli pohjoiseen, minkä takia vaatteet kuivuivat todella hitaasti. Pesemiseen oli tarjolla iso amme, jonka pinta oli alkanut lohkeilla, kylmä- ja kuumavesihanat olivat erilliset.

Majapaikan suuri heikkous oli yhteisen oleskelutilan puute. Käytävällä oli kyllä iso eräänlainen olohuone, jota ei kertaakaan avattu meille, mutta kylläkin parille paikalliselle “päällystakille”, jotka jaksoivat sitkeästi ainakin aamuisin lähteä mukaamme kontrolloimaan järjestelyjä kulloisessakin retkikohteessa. Komendantti suhtautui meihin viileän epäluuloisesti. Kaiken huippu oli, että hän lähtöhetkellä rupesi tekemään huoneissa tarkastusta, ettemme vain ole varastaneet liinavaatteita. Istuessamme jo bussissa tuli tieto, ettemme saa lähteä, ennen kuin yhden huoneen avain palautetaan. Avain oli kyllä varmasti annettu eräälle siivoojalle, mutta tämä oli mystisesti kadonnut ja meidän oli pakko maksaa muutama sata ruplaa. Mieleen muistuivat aivan entiset neukkuajat, jolloin suomalaisia turistiryhmiä rankaistiin kollektiivisella maksulla milloin mistäkin syystä.

Päättäjäispäivänä Dubjonkin juhlakentällä paikallinen organisaattorimme Jelena Lomšina, kulturologi ja dekaani Saranskin yliopistosta, kehui kovasti delegaatiotamme ja puhui suomalais-mordvalaisesta tutkimusretkiyhteistyöstä. Tämä puhe täytyy ymmärtää yltiöpositiiviseksi viestiksi paikallisille poliitikoille, sillä oikeasta tutkimusyhteistyöstä ei kyllä voinut puhua. Saranskilaisilla lienee ollut tavoitteena selvitellä paikallisia juhlatapoja ja kalendaarista eri merkkipäivien viettoa. Professoreilla ja opiskelijoilla oli mukanaan monisivuisia venäjänkielisiä lomakkeita, joihin merkintöjä tehtiin nopeaa tahtia. He värväsivät näppärästi jonkun paikallisen tuttunsa juhlista mukaansa näyttämään sopivia informantteja. Jossain määrin heillä näytti olevan eri lomakkeita, joten kun joltakulta mummolta oli jo kyselty juhlaperinteistä hyvä tovi, eivät he enää jaksaneet kuunnella muunlaisia kysymyksiä. Saranskiin lähti kaksi vanhaa rukkia ja paljon pienempiä häihin liittyviä tykötarpeita.

Konkreettiset tulokset

Kiinteät ruokailuajat ja liikkuminen tilauskoulubussimme kyydissä rajoittivat työskentelyajan hankalasti päivän kuumimpiin hetkiin, jolloin ihmiset eivät kovinkaan paljon istuskelleet ulkona, missä heidän kanssaan on paljon helpompi aloittaa jutustelu kuin koputtelemalla umpimähkään talojen oviin ja ikkunoihin. Tästä ilmeisestä aikatauluongelmasta huolimatta aineistoa kertyi todella runsaasti, varsinkin ersäläisistä häistä, joista meille oli jostain syystä valmistettu nähtäväksi tiivistetty estradiesitys melkein joka kylässä. Otin tavakseni kysyä, milloin teillä on viimeksi vietetty ersäläisiä häitä. Tähän ei kertaakaan tullut konkreettista vastausta. Aina todettiin nyt juhlittavan venäläisittäin ja että niin on tehty jo pitkään. Vanhojen ihmisten haastatteluista kävi ilmi, että 40–50-luvulla häät ainakin olivat hyvin vaatimattomat, kun kaikesta oli pulaa. Ilmeisesti perinteisten monipäiväisten häiden vietto on jossain määrin ollut tapana 60–80-luvulla, kenties vielä myöhemminkin. Häihin osallistuivat pienissä kylissä kaikki ja isommissa varsin iso joukko naapureita. Ersäläisen tutkijan Makar Jevsevjevitš Jevsevjevin kuvauksissa 1880-luvulta kotikylästään Malyje Kar(a)malista (nyk.Tšuvassiaa) monipäiväiset häät olivat kuusiosaiset. 1) Kosinta, minkä jälkeen oli muutaman viikon mittainen 2) häihin valmistautuminen. Morsiamelta vaadittuja runsaita lahjoja sulhasen sukulaisille ja hänen omia kapioitaan oli kyllä jo alettu valmistella monta vuotta aiemmin. 3) Menot sulhasen kotona. 4) Menot morsiamen kotona. 5) Hääsaattueen tulo morsiamen luo. 6) Häät sulhasen kotona (kirkollisen) vihkimisen jälkeen.

Laulujakin meille esitettiin paljon, joukossa myös venäläisiä, mikä antaa realistisen kuvan tämän folklorelajin elinvoimaisuudesta. Venäläisiä lauluja on nimittäin helpompi laulaa, ne eivät rasita niin paljon ääntä kuin perinteiset ersäläiset. Folkloreaineistoa minulla on paljon ennestäänkin, mutta ei mitään digitaalisessa muodossa. Tästä voi olla helppo lähteä liikkeelle ja etsiä vertailuaineistoa aiemmasta, sitten kun minulla on joskus siihen rahoitusta. Ihan puhdasta murremateriaalia kertyi aika monia hyviä nauhoituksia, jonkin verran keskustelua ja onneksi myös muutamia pitkiä naisten tarinoita omasta elämästään. Niitäkin minulla alkaa varmaan pian olla tarpeeksi omaan temaattiseen julkaisuun. APS-kuvia tulin ottaneeksi 75 ja digikuvia moninkertaisen määrän. Minulla oli myös pieni oma kieliopillinen aihe, jonka ääreen sain muutaman hyvän informantin rauhoittumaan. Keräsin ersän johto-opillisen ńek/nek-suffiksin sisältäviä parisanoja ja sain useimmat haastateltavani sekä muodostamaan itse lauseita, kirjoittamaan ne paperille ja vielä lukemaankin nauhalle. Joskus ympärillä oli liian paljon häiriötä, ettei tämä kolmivaiheisuus toteutunut kokonaan.

Kirjallisuus

Inževatov, I. K. 1987: Toponimičeskij slovar’ Mordovskoj ASSR. Nazvanija naselennyh punktov. 2-e izd., dopoln. i ispr. Saransk, Mord. kn. izd-vo.

Evsev’ev, M. E. 1990: Mordovskaja svad’ba. Saransk, Mord. kn. izd-vo.